maanantai 27. kesäkuuta 2011

Cliffordin torni


Yorkista riittää aiheita monenkin blogitekstiin, mutta aloitetaan sillä, mitä Yorkin keskiaikaisesta linnasta on enää jäljellä eli Cliffordin tornista (Clifford's Tower)

Vilhelm Valloittaja perusti Yorkin linnan v. 1068. Rakennelma oli puuta ja hyvä esimerkki motte-and-bailey -tyyppisestä linnasta, jonka mallin normannit toivat mukanaan. Puinen tai kivinen keep eli torni pystytettin keinotekoiselle kummulle (motte) ja sitä ympäröi muurin rajoittama piha, eräänlainen esilinna eli bailey.

Linna tuhoutui ensimmäisen kerran jo seuraavana vuonna viikinkien hyökkäyksessä, ja niin myös 1190, jolloin Yorkin juutalaisväestö teki mieluummin itsemurhan kuin antautui ristiretkihengen villitsemän väkijoukon lynkkaamaksi. Tapahtuman muistoksi on kukkulan juurella laatta.


Kivinen torni rakennettiin 1200-luvulla Henrik III:n toimesta. Se muodostuu ikäänkuin neljästä yhteenliitetystä pyöreästä tornista ja suorakulmaisesta, kaakon puolella olevasta, porttitornista. Linnanpihalla on keskiaikaista kokonaisuutta esittelevä malli.


Tässä lähempää. Kukkula on ollut vallihaudan ympäröimä, minkä lisäksi Ouse- ja Fossjokien tulvat heikensivät rakennetta niin, että muureihin on aikojen saatossa ilmaantunut leveitä, mutta paikattuja repeämiä.


Torni oli alunperin umpinainen, mutta ruutivaraston räjähdys v. 1684 jätti jälkeensä vain ulkoseinät.


Porrastorniin pääsi tämän näköisestä aukosta.


Pieni kappelintapainen oli säästynyt. Paljon ei siinäkään nähtävää ollut, mutta tilaan oli sijoitettu suurikokoinen "kirja", jonka sivuilta sai tietoa keskiaikaisesta elämänmenosta.


Kappelista portaat jatkuivat ylös...


...muurinharjalle, jolta näki hyvin koko säilyneen sisäosan.


Suuri pyörylä alhaalla vasemmalla on linnan kaivon paikka. Oikealla porttitorni kappeleineen.


Eikä tietysti niin pientä nähtävyyttä, ettei museokauppaa löytyisi!


Muurinharjanne itse oli ulkoreunaltaan aika kokooonkursittu, sisäpuolta turisteja suojasi kaide.


Matkailijan kuuluu päästä rahoistaan eroon, jollei muuten niin paiskomalla niitä kummallisiin paikkoihin. Cliffordin tornissa tällainen kolo oli kehittynyt ylös muurinharjalle.


Ja mikäpä ettei, torni on historiansa ehtinyt toimia mm. rahapajana monen muun linnan tavoin, samoin vankityrmänä. Viimeisen taistelunsa se näki Englannin sisällissodan aikana, jolloin 1644 parlamentaristit piirittivät Yorkissa puolustautuneita rojalisteja. Kaupungin länsipuolella käytiin Marston Moorin taistelu, joka ratkesi parlamentin kannattajien eduksi ja heillä jäi sen myötä myös Yorkin herruus.

Torni on English Heritagen ylläpitämä, pääsymaksu oli £3,90 ja kassalta ja kaupasta sai ostaa oheista 40-sivuista läpyskää hintaan £3,50.

3 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

York-kirjoitukset olivat iloinen yllätys, sillä keskiajan York on tuttu eräistä historiallisista dekkareista.

Candace Robb, jolla on Ph.D. keskiajan kirjallisuudessa, on kirjoittanut kirjasarjan 1360-1370 - lukujen Yorkista, Owen Archer -sarjan. Hänellä on kotisivuillaan Yorkin kartta ja kävelykierros kirjan tapahtumapaikoilla.

http://www.candacerobb.com/html/infohtml/yorkmapweb.html

Kari Hintsala kirjoitti...

Hieno linkki! "Online Tour of York" ei käydessäni toiminut, mutta tuo kartta oli erittäin valaiseva. Ihmettelinkin Yorkissa, miksi kaupunginmuurista "puuttui" pitkä pala itäpuolelta, mutta siellähän on suojana ollut leveä Kuninkaan kalalampi (King's Fishpond)!

Anna Amnell kirjoitti...

Tästä linkistä pääsee katsomaan Yorkia. Se toinen linkki oli vanhentunut.

http://www.vryork.com/map-of-york/source/smallmap.html

Lucia Olavintytär on 1500-luvun blogi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...