torstai 1. heinäkuuta 2010

Kolikko Itämeren takaa

Linnan keskiaikatapahtumaan tulee Pinellan löydöistä esille ainakin Saksalaisen ritarikunnan hopearaha suurmestari Paul von Rußdorfin (kuva ohessa Wikipedia commonsista) hallitusajalta 1422-1441. Ritarikunnan suuruudenaika oli tuolloin jo takanapäin. 1300-luvulla oli kukoistanut suoranainen ristiretkibisnes, jossa länsieurooppalaiset ritarit osallistuivat Liettuaan tehtäviin kesä- ja talvisotaretkiin, eräänlaisiin pakananmetsästyssafareihin. Liettuan kääntyminen kristinuskoon vei pohjan koko toiminnalta ja vuonna 1410 ritarikunta koki musertavan tappion Puolan kuninkaan ja Liettuan suurherttuan joukoille Tannenbergin eli Grunwaldin taistelussa. Taistelusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 600 vuotta, joten vuosipäivän kunniaksi heinäkuussa järjestettävä tapahtuma lienee tavallista suurempi.

Rußdorf joutui heti suurmestariksi tultuaan solmimaan Melnon rauhan alueluovutuksineen, ja sekaantuminen Puolan vallanperimykseen 1431-35 johti sotaan, jossa Preussi joutui hussilaisten hävitysretken kohteeksi. Nämä etenivät Itämeren rannalle ja kuuluisasti täyttivät juomapullonsa merivedellä osoittaakseen että vain meri saattoi heidät pysäyttää. Unkarin kuninkaan Sigismundin hanke käyttää ritarikuntaa Tonavalla turkkilaisia torjumassa kuivui sekin kokoon.

Itämeri pysäytti hussilaiset muttei kovaonnisen suurmestarin lyöttämää kolikkoa, joka meille tuntemattomien vaiheiden kautta päätyi keskiaikaisen Turun maaperään ja viimein arkeologin löytämänä Turun museokeskuksen kokoelmiin.

Lisää aiheesta:
Eric Christiansen, The Northern Crusades
Desmond Seward, The Monks of War: The Military Religious Orders
William Urban, The Teutonic Knights: A Military History

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...