Ylös Tornionjokivartta

Haaparannalla käännyttiin ylös Tornionjokivartta, pitkin usein varsin lähelläkin jokea kulkevaa tietä. Tällä puolen rajaa vanha rakennuskanta on säilynyt, Suomen puolella se kärsi saksalaisten poltetun maan taktiikasta syksyllä 1944.

Tässä kohden pidin myös oman esitelmäni, aiheena Tornio ja Tornionjokilaakso ensimmäisen maailmansodan poikkeusoloissa. Maisema alkoi muuttua vähin erin vaaramaisemmaksi.

Lounaalle pysähdyttiin Luppiovaaran laelle, Lapland View Lodgeen. Viime joulukuussa avattu hotelli vaikutti sopivan revontulien ihasteluun. Komeat näköalat sieltä olikin.

Jokivarteen poikettiin katsomaan Suomen puolella olevaa Aavasaksaa. Mukana ollut geologi kertoi sen olevan kalottivaara: sen laki ei mannerjään vetäydyttyä ole koskaan ollut veden alla ja aalloille alttiina, siitä hieman tattimainen ulkonäkö.

Tornion- ja Muonionjoet yhtyvät Kolarin ja Pajalan rajalla. Siitä ylöspäin Muonionjoki muodostaa Suomen ja Ruotsin välisen rajan. Meidän retkikuntamme suuntasi Tornionjokea, jonka uoma kääntyi siis sisemmäs Ruotsiin,kohti Kiirunaa. Joki oli edelleen leveä, mutta varsin matala, kivien aiheuttamat kuohut ulottuvat yli koko joen leveyden tässäkin.

Mutta ennen Kiirunaa poikettiin parissakin paikassa, niistä toiste.

Tornionlaakson museo

Matkan ensimmäinen kulttuurikohde oli Tornionlaakson museo - Tornedalens museum. Fasadin kuvasuurennos esittää ensimmäisen maailmansodan aikana Tornionjoen yli rakennettua posti-ilmarataa.

Aulassa oli virtuaalikokemuksena vielä kuuluisampi rakennelma, Struven kolmiomittausketju, jonka pisteinä toimivat mm. Alatornion kirkko ja Aavasaksa.

Tornionlaakson kulttuurialue karttana...

ja meänkielellä määriteltynä.

Mahtoiko tässä olla itse Giuseppe Acerbi Lapin-matkallaan?

Kesänavetan rekonstruktio. Läpiveto imi katon aukon kautta eläimiä kiusanneet sääsket ulos.

Lehmille niitettiin ja haravoitiin niittyheinää jo keskiajalla. Suomen vanhin harava on ajoitettu 1200-1300-luvuille, ja se löydettiin Ylitornion Kainuunkylän Kannalan arkeologisissa kaivauksissa 1975.

Arkeologiset löydöt olivat tuttuja Turunkin kaivauksilta.

Numismatiikan ystäviä oli muistettu rahoilla ja mitoilla.

Hopeiset papinliperit. Meidänkin museossamme on yhdet, ja hieman epäilimme identifikaatiota, mutta pakko uskoa että näitä on olemassa.

Naisten työt...

ja kultasepän.

Tuuliviirien mallit olivat samoja kuin etelässä.

Porvariston hillittyä charmia 1900-luvun alusta.

Lapin Kulta! Se maksoi aikoinaan kuljetuslisän vuoksi pohjoisessa 10 penniä vähemmän kuin muut oluet, etelässä taas vastaavasti 10 penniä enemmän.

Pohjoisessa muisteltiin 1800- ja 1900-luvun suursotia jotka ulottuivat pohjoiseenkin...

ja nuorisokulttuuria. Ulottui sitä punk ja anarkia Pohjan perillekin.

Museon jälkeen tehtiin vielä kierros Tornion keskustassa. Kaupungintalo tavoitteli Kemin kaunpungintalon korkeutta, muttei tainnut ihan yhtä korkealle yltää.

Tornion kirkko komeine barokkisisustuksineen olisi kuulunut ohjelmaan, mutta tuona perjantaina koko seurakunnan väki oli koulutuspäivässä ja ovet pysyivät kiinni.

Sittenpä olikin aika siirtyä rajan yli Ruotsin puolelle.

Kemin etapilla, matkalla Lappiin

THY:n syysmatka Ruotsin Lappiin alkoi makuuvaunussa Turusta Kemiin. Aamulla astelin synnyinkaupungissani ensi kerran sitten vuoden 2009.

Paluukin kulki aseman kautta, ja junaa odottaessa oli aikaa kuvata tämä 1957 pystytetty Kemin jääkärietapin muistomerkki.

Vaununsa ikkunasta vilkaisevalle satunnaiselle ulkomaalaiselle junamatkaajalle vuosiluvut tuovat mieleen ensimmäisen maailmansodan. Kaikkiaan parista tuhannesta Saksaan sotilaskoulutukseen matkanneesta jääkäritarjokkaasta arviolta 1650 kulki pohjoisten etappien kautta, ja näistä puolet jäi junasta Kemin asemalla jatkaakseen kaupungista suoraan meren yli Ruotsiin, kesäisin veneellä, talvisin jään yli kävellen tai hiihtäen.

Muistamisen arvoinen asia siis, mutta 1957 sisällissota oli vielä niin lähellä ettei punaisen Kemin johto halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa. Niinpä muistomerkki sijoitettiin rautatieaseman puistoon ja luovutettiin VR:lle.

Asema-alueen rakennukset itse asemaa lukuun ottamatta on myyty yksityisomistukseen. Entisessä asemaravintolassa sijaitsee hotelli ja kahvila. Viereen tuodusta vanhasta tavaravaunusta tarjoillaan terassille kesäisin.

Paljon oli asemalla lapsuudesta tuttua, kuten ratapihan täyttävät loputtoman pitkät puunkuljetusvaunut.

Asemalla ei lippuja ole myyty enää aikoihin (eipä niitä myydä Turunkaan asemilla), mutta odotushuoneena se edelleen palvelee. Varsin surullisessa kunnossa oli vanha matkatavaran vastaanottoaula.

Jääkäreiksi pyrkineiden tavoin emme jatkaneet Ruotsiin meritse, vaan turistibussin kyydissä maanteitse yli Kemijoen... (vanha silta tuhottiin sodassa ja sen tilalle tuli Isohaaran voimalaitos)

ja Tornionjoen. (Tornion vanha silta, maaherran mukaan nimetty Hannulan silta selvisi sodasta)

Turkuun muutettua huvitti että turkulaiset nimittivät kaupunginsa halki kulkevaa kuraränniä joeksi, vaan Aurajoen varrellahan länsimainen sivistys on Suomeen juurtunut, ja sieltä Pohjolan mahtavien virtojen varsillekin levinnyt.