Uutta Finnassa (vko 12/2018)

Viikon saldo 271 ja valikoimassa tällä kertaa jos vaikka mitä, kuten vanhassa kulttuurihistoriallisessa museossa kuuluukin.

.

Antiikki & Design 168 (3/2018)

Itselleni lehden mieleenpainuvin juttu oli Anna Kortelaisen kolumni, jossa hän muistelee vierailuaan nyttemmin suljetussa Pariisin köyhäinhuollon ja sairaaloiden museossa. Siellä vaikutuksen olivat tehneet äitien löytölapsiksi luovuttamiensa jäkeläistensä mukaan panemat murretut medaljonginpuolikkaat joiden toisella puoliskolla nämä toivoivat aikoinaan todistavansa lasten olevan heidän tullessaan näitä noutamaan - mutta tuliko kukaan?

Timo Sarpanevasta on pitkä juttu, hänen tuotannostaanhan avautui viime viikolla näyttely Designmuseossa. Tässä yhteydessä sopinee kehaista että kotonamme on koko sarja Festivoja aina 8-solmuiseen saakka - Festivostahan oiti alunperin tulla viinilasisarja ennen kuin ne muuttuivat kynttilänjaloiksi. Totta puhuen 8 kynttilänjalkaa on niin suuri setti että rakennamme niistä jouluisin neljän setin joulupöytään: parittomina vuosina ne joissa pariton määrä solmuja, parillisina parilliset.

Raija Rauanheimo-Kojosen usein naisia kuvaavat korut ovat ilmeisesti olleet tutumpia kuin niiden tekijä, aiheesta lisää täällä.

Aina vain löytyy vuosikymmeniä esineiden parissa marinoituneelle kokoelmatutkijoille uusia ulottuvuuksia. Nyt sellainen oli Arabian ja Rörstrandin käyttämä värikäs kuparipainokoristelu nimeltään Sing Fo, jota keräilevä pariskunta lehdessä esitellään. Harvinaiseksi jäänyt koristeaihen sai ilmeisesti vaikutteita japanilaisesta Imari-posliinista.

Varsinais-Suomessa ei tässä numerossa käydä, mutta Satakunnassa sentään, Porin restauroidussa kaupunginteatterissa. Juttuvinkiksi annakin tääs seuraavalle Porin matkalle satakunnan museon uudistuneen perusnäyttelyn.

Scenkonstmuseet

Näyttämötaiteelle omistettu Scenkonstmuseet avautui viime vuonna, ja yhdistää sitä edeltäneet musiikin, teatterin ja tanssin museoinstituutiot. Näyttely sijaitsee 1600-luvun rakennuksessa.

Täälläkin näyttely alkoi selityksiä vailla olevalla karkkiseinällä.

Varsinainen näyttely alkoi tanssin osuudella. Tanssia sai itse (liike heijastui seinälle)...

tai katsoa muiden tanssia, seinänkokoisena sekin.

Kosketusnäytöltä sai laatikoissa olevien kenkien omistajat tanssimaan laatikoiden seassa olevilla videoruuduilla.

Vasemmalla aurinkokuninkaan tanssipuvun rekonstruktio, oikealla kaiketi tutu.

Oopperaa ja teatteria.

Näyttelijät kertovat.

Katukiviin (?) heijastettu video.

Arkistomatskua vitriinissä ja sen alla olevissa vetolaatikoissa.

Roolipukuja puettaviksi.

Ja tämä se vasta veikeä keksintö oli: maskeerauspöydän peili loihti sen ääreen istuvan kasvoille aina erilaisen maskin.

Musiikin ja soitinten historiaa. Keskelle theremin, bakteerikammoisellekin sopiva härpäke, sitähän voi soittaa koskematta mihinkään! Useimmille soittimen vonkuna on tuttu Midsomerin murhien tunnusmusiikkina.

Äänimetsän puista sai koskettamalla/vetämällä aikaiseksi jonkinlaisen äänimaailman, itselleni ei oikein kolahtanut. Puut tässä peilien monikertaistamana, oikeasti niitä on viisi.

Työpajassa sai mitäpä muuta kuin soitella, ainakin paukuttamalla rumpuja.

Lisää soittimia vitriineissä. Niiden edessä oli pöytiä...

jolle asianmukaisen monikulmion asettamalla sai kuulla ao. soittimen äänen ja lukea lisätietoa sen historiasta.

Kristina från Duvemåla -musikaalin puvustusta.

Tässä sai piirustella paperille omat musiikkikokemuksensa ja -muistonsa.

Alakertaan palattua oli jäljellä vielä nukketeatterille omistettu osio.

Museon kaikki näyttelykokonaisuuudet eivät vielä ole valmiina.