Tämänkesäisen Vironmatkan eksoottisin kohde oli vierailu Peipsijärven rannan venäläiskylissä. Venäjän vanhauskoiset pakenivat 1600-luvulla heihin kohdistettuja vainoja syrjäseuduille ja myös ulkomaille kuten Ruotsiin tuolloin kuuluneelle Liivinmaalle. Heidän elinkeinonaan on ollut kalastus ja sipulinviljely, minkä vuoksi virolaiset sanovat heitä myös sipulivenäläisiksi.
Peipsijärven rannassa on kokonainen ketju heidän kyliään. Pysähdyimme niistä Raja-nimisessä.
Portin takaa häämötti selvästi jotain kirkollista arkkitehtuuria...
...mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että 1907-12 rakennetusta kirkosta oli kivijalan lisäksi pystyssä vain 1990-luvulla uudelleenrakennettu sisäänkäynti ja kellotorni. Kirkko tuhoutui sodassa v. 1944.
Jumalanpalvelukset pidetäänkin sen vieressä olevassa, v. 1830 valmistuneessa kappelissa eli tsasounassa. Kappelia kerrottiin kunnostetun v. 2003 EU:n varoin.
Juliaaninen kalenteri on 13 päivää myöhässä omaamme, joten sen mukainen juhannus osui matkamme aikaan. Ehdimme seuraamaan juhannuspäivän jumalanpalveluksen loppua.
Peipsijärven vanhauskoiset ovat papittomia, joten palvelusta johtanut mies ei ollut pappi vaan tehtävään kelpuutettu maallikko. Vaikka miehillä on etusija, voi tätä tehtävää hoitaa nainenkin. Palveluksen jälkeen mies kertoi oppaan tulkkaamana vanhauskoisten eroista ortodokseihin nähden. Nämä erot ovat kovasti pieniä: ristinmerkki tehdään kahdella sormella, käsien suojana on maahan kumartuessa pieni liian tai tyyny (jottei ristinmerkkiä tulisi tehdyksi likaisin sormin) jne.
Jumalanpalveluksessa miesten ja naisten kuuluisi olla eri puolella salia, tätä ei oppaamme muistanut, mistä hänelle moitteita tulikin. Totta puhuen ei paikalla ollut kuin 4-5 varsinaista messuun osallistujaa. Eikä ole seurakunnassakaan enää kuin 65 jäsentä, mm. oli tämän miehen tytär muuttanut Englantiin töihin.
Tutustuttiin myös rakennuksen muihin tiloihin. Vanhauskoiset kastetaan upottamalla vauva kokonaan veteen, se tietysti vaatii hieman suuremman kastemaljan.
Kappelin siivessä olivat sijainneet ikonimaalari Gavriil Frolovin (1854-1930) työtilat. Ne oli säilytetty ennallaan mestarin kuolemasta saakka.
Frolov itse oli haudattu tuhoutuneen kirkon taakse.
Paikka oli aivan Peipsijärven rannassa.
Eipä ihme, että vanhauskoisista tuli täällä kalastajia jolleivät he jo sitä ennestään olleet. Sipulin viljelykin kannatti kuulemma Neuvostoliiton hajoamisen asti, olivathan markkinat Leningradiin/Pietariin auki. Nyt viljelyala on romahtanut seitsemänteen osaan entisestä.
Vierailimme myös läheisessä Kükitan kylän "samovaarimuseossa", jossa oli esillä myös muuta vanhauskoisten esineistöä.
Tällaista viittaa kerrottiin vanhauskoisten naisten käyttävän jumalanpalveluksissa peittämään vartalon muodot miesten katseilta.
Ja niin juu, olihan siellä niitä samovaarejakin. :-)
Museon takana oli laululavan tapainen. Peipsijärven rannaton ulappa on esityksille vaikuttava tausta, miten paljon lie tuulesta haittaa?
Varsinaista juhannusjuhlaa oli kuitenkin vietetty rantatien takana, jossa sielläkin oli pieni esiintymislava, ja yhä savuavan juhannuskokon jäänteet.
Tämä uskontoturismista tällä kertaa.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Tarttoon
Aikaisin huomenaamulla lähdetään taas, tällä kertaa kohti Viron Tarttoa, jossa on tarkoitus viettää neljä yötä ja tutustua seudun nähtävyyksiin. Aiemmin olen vain käväissyt Tartossa, vuoden 2007 myöhäissyksyllä työmatkan merkeissä. Muutama kuva silloisesta hämärtyvästä iltapäivästä.
Linnavuoren pakanuuden aikainen uhrikivi. Kuulemma tulevat opiskelijat tänne polttamaan luentomuistiinpanonsa tenttien jälkeen lukuvuoden lopussa.
Suutelumäki, tai miten tuon nimen Musumägi sitten kääntääkin, jonne vastavihityn sulhasen on kannettava morsiamensa. Venäjänkielisten tarttolaisten traditiona on kiinnittää kaiteeseen lukkoja ikuisen liiton merkiksi.
Suurmiehille riittää linnavuorella muistomerkkejä, tässä Karl Ernst von Baer, embryologian eli alkiokehitysopin keksijä...
...ja tässä Johan Skytte, Academia Gustavianan eli Tarton yliopiston ensimmäinen kansleri.
Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisjuhlan kunniaksi 1913 valmistunut silta, joka on saanut kutsumanimekseen Pirunsilta suunnittelijansa professori Manteuffelin mukaan (lähistöllä on myös Enkelisilta).
Raatihuone 1780-luvulta.
Näkymä raatihuoneelta alas toria Emajoelle, etualalla Mati Karminin veistos Suutelevat opiskelijat vuodelta 1998.
Tarton yliopiston päärakennus jäi kuvaamatta, mutta sepäs löytyy myös tästä illuusiomaalauksesta!
Raatihuoneentorilla on myös ns. vino talo, mutta olikohan se nyt todella näin kallellaan, hmm...
Katariina Suuri lahjoitti Tarton kaupungille ns. Kivisillan, joka valmistui v. 1784. Nyt siitä muistuttaa enää pronssinen pienoismalli.
Tiettävästi peräytyvät neuvostojoukot räjäyttivät sillan keskiosan 1941 ja vetäytyvät saksalaiset loputkin 1944. Sillan vaiheet ovat osuva symboli Viron ja koko Itä-Euroopan kohtalolle toisessa maailmansodassa.
Linnavuoren pakanuuden aikainen uhrikivi. Kuulemma tulevat opiskelijat tänne polttamaan luentomuistiinpanonsa tenttien jälkeen lukuvuoden lopussa.
Suutelumäki, tai miten tuon nimen Musumägi sitten kääntääkin, jonne vastavihityn sulhasen on kannettava morsiamensa. Venäjänkielisten tarttolaisten traditiona on kiinnittää kaiteeseen lukkoja ikuisen liiton merkiksi.
Suurmiehille riittää linnavuorella muistomerkkejä, tässä Karl Ernst von Baer, embryologian eli alkiokehitysopin keksijä...
...ja tässä Johan Skytte, Academia Gustavianan eli Tarton yliopiston ensimmäinen kansleri.
Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisjuhlan kunniaksi 1913 valmistunut silta, joka on saanut kutsumanimekseen Pirunsilta suunnittelijansa professori Manteuffelin mukaan (lähistöllä on myös Enkelisilta).
Raatihuone 1780-luvulta.
Näkymä raatihuoneelta alas toria Emajoelle, etualalla Mati Karminin veistos Suutelevat opiskelijat vuodelta 1998.
Tarton yliopiston päärakennus jäi kuvaamatta, mutta sepäs löytyy myös tästä illuusiomaalauksesta!
Raatihuoneentorilla on myös ns. vino talo, mutta olikohan se nyt todella näin kallellaan, hmm...
Katariina Suuri lahjoitti Tarton kaupungille ns. Kivisillan, joka valmistui v. 1784. Nyt siitä muistuttaa enää pronssinen pienoismalli.
Tiettävästi peräytyvät neuvostojoukot räjäyttivät sillan keskiosan 1941 ja vetäytyvät saksalaiset loputkin 1944. Sillan vaiheet ovat osuva symboli Viron ja koko Itä-Euroopan kohtalolle toisessa maailmansodassa.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Eboracum - roomalainen York
Yorkin ovat perustaneet roomalaiset, sen silloinen nimi Eboracum on kuitenkin kelttiläistä alkuperää. Kaikkia roomalaismuistoja ei ehditty kiertää, tässä niitä kuitenkin valikoima. Ehkä merkittävin on Yorkshiren museon vieressä oleva monikulmainen (tarkemmin ottaen 10-kulmainen) torni, jossa roomalaista alkuperää on tosin vain alaosa.
Tiilen ja kiven helposti tunnistettavan vuorottelun löytää täältäkin.
Asiaankuuluva muistolaatta näytti tältä.
Torni muodosti suorakaiteen muotoisen linnoituksen läntisen kulmatornin. Itäisen tornin jäänteet löysin keskiaikaisen muurin juurelta.
Roomalaisen Yorkin ennallistuksen löytää mm. täältä. Siinä linnoitus on kuvan yläosassa ja sen läntinen kulmatorni vasemmalla alhaalla ja itäinen oikealla ylhäällä.
Jonkinlainen kohokohta Eboracumin historiassa oli v. 306, jolloin Constantius Chloruksen kuollessa armeija huusi keisariksi hänen poikansa Konstantinus Suuren. Konstantinus "laillisti" kristinuskon ja perusti imperiumille nimeään kantavan uuden pääkaupungin Bosporinsalmen rannalle. Näköispatsaassaan keisari nojailee valtaistuimellaan melkoisen rennon näköisenä. Virallisen selityksen mukaan hän tässä Peter jacksonin 1998 valmistuneessa veistoksessa mietiskelee katkenneen miekkansa kanssa Milvianuksen sillan taistelun merkitystä. Sattumalta ei miekkakaan ole ristin muotoinen...
Taustalla olevan York Minsterin alta on löydetty roomalaisten päämajan jäännöksiä. Yksi rakennuksen 36:sta massiivisesta pylväästä on säilynyt ja on nyt esillä toisella puolen katua...
...ja pylväässä asianmukaiset selonteot.
Yorkin sokkeloisissa kaduissa ei uskoisi olevan mitään roomalaista. Linnoituksen kahden toisensa suorassa kulmassa risteävän keskuskadun uskotaan kuitenkin olevan jäljellä, Via Praetoria nykyisen Stonegaten ja Via Principalis Petergaten hahmossa, tässä ensiksi mainittu.
Erityisesti roomalaisajan muistoja on esillä Yorkshiren museossa. Roomalaisosiossa ovella vastassa Mars-jumalan patsas.
Veistoksen takana oli lattiassa suuri imperiumin kartta...
...ja vielä sen takana interaktiivinen härpäke, eräänlainen "ovi", jonka ohi marssi "roomalaisia" edestakaisin.
Tässä näyte jos siitä nyt jotain selvää saa.
Kosketusnäytöltä saattoi "kutsua" henkilöitä puhumaan elämästään roomalaisessa Britanniassa.
Muutamia kuvia esillä olleista kokoelmista.
Joitain esineitä oli myös tarkoituksella jätetty "käpälöitäväksi", esim. tämä Legio IX Hispanan valmistama tiiliskivi. Legioonan "katoaminen" lähteistä on inspiroinut erinäisiä fiktiivisiä tuotoksia, mm. tänä vuonna ensi-iltansa saanutta elokuvaa The Eagle.
Osan kokoelmista oli katsottu kestävän ei vain koskemista vaan kerrassaan astelemista. Esillä oli roomalaista mosaiikia jolla sai tosiaan kävellä - ja lattiaksihan se oli alunperin tehtykin!
Arkeologisten kaivausten (ja merkittävimpien löytöjen) paikkoja oli havainnollistettu kurkistuslaatikoin.
Vasemmassa laatikossa on kuvattuna yksi keskeinen löytö, roomalaisajan ihmisen hiuspehko!
Roomalaisteema jatkui pedatilassa, jossa saattoi rakennella oman mosaiikin.
Yorkshiren museon uusi perusnäyttely on avattu 2010. Roomalaisosion nimi on virallisesti Roman York - Meet the People of the Empire.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















































