Miekka-ilta Turun linnassa 8. joulukuuta 2010

Miekkojen tiimoilta tapahtuu taas! Turun museokeskus järjestää yhteistyössä Turun asehistoriallisen yhdistyksen Arma Aboa ry:n kanssa Miekka-illan Turun linnan Bryggman-salissa ke 8.12.2010 kello 17-20.
 
Ohjelmassa kahden Miekka Suomessa -teokseen kirjoittaneen asiantuntijan esitelmät:
Tom C Bergroth: Miekka arvovallan symbolina. Siviilivirkapuvun sivuase
Ingmar Kämpe: Abraham Tillberg - keisarien ja Ruotsinsalmen kuuluisa miekantekijä
 
Tilaisuudessa on mukana myös Wenzel Hagelstam, jolta saamme tietoa siitä, miten huutokaupat voivat palvella keräilijöitä ja alan harrastajia kun kohteena ovat miekat.
 
Tilaisuus on avoin kaikille alan harrastajille, keräilijöille ja antiikista kiinnostuneille. Yleisöllä on mahdollisuus ennen tilaisuutta klo 16-17 kysyä alan asiantuntijoilta omissa kokoelmissaan olevista miekoista. Miekka Suomessa -kirjaa on myynnissä 15% alennuksella.

Bryggman-saliin tulee allekirjoittaneen toimesta esille miekkoja em. kirjoittajien aihepiireistä. Kuvan esine on Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluva venäläinen siviilivirkapuvun miekka M1855 säämiskäisine säilytyspusseineen.

Kuva: TMK/Martti Puhakka

EDIT: No jopas, tämä olikin jo 100. postaus!

Glorian antiikki 93 (8/2010)

Toiseksi uusimman Glorian antiikin teemana on kulta tai pikemminkin kultaus, jonka menetelmistä lehdessä on Kari-Paavo Kokin artikkeli ja sitä hyvin täydentävä kultaajamestari Raimo Snellmanin haastattelu.

Lehtikultaa on käytetty niin puu- kuin metallipintojen kultaamiseen. Kulta on materiaalia, joka voidaan takoa uskomattoman ohueksi, ja saatu lehti kiinnittää liimalla pintaan. Lehtikultauksen menetelmistä polimentti- eli kiiltokultaus on tunnettu tuhansia vuosia, öljykultaus n. 900 vuotta.

Metalliesineitä (usein pronssisia) on myös polttokullattu. Elohopeaan liuotettua kultaa on sivelty esineen pintaan ja kiinnitetty kuumentamalla, jolloin elohopea on höyrystynyt pois ja kulta jäänyt. Menetelmä oli tekijälleen äärimmäisen myrkyllinen. 1800-luvun puolivälistä alkaen on tunnettu kaksi turvallisempaa menetelmää, galvaaninen kultaus sekä kultapleteeraus. Edellisessä kulta kiinnitetään elektrolyysillä, jälkimmäisessä valssaamalla.

Köyhän miehen kultauksena on käytetty myös ns. lyöntimetallia, pinnan päällystämistä kuparin ja sinkin seoksella. Lakalla suojattu lyöntimetallipinta alkaa kuitenkin tummua 50-100 vuoden päästä, toisin kuin aito kulta.

Mielenkiintoinen oli (näin Vickanin ja Danielin vierailun aikoihin) myös artikkeli Sigvard Bernadottesta, joka morganaattisen avioliiton vuoksi menetti prinssinarvonsa, mutta loi merkittävän uran teollisena muotoilijana. Matkailijalle tunnetuin työ lienee Tukholman metrojunien sininen väri, jonka nimikin on Bernadottensininen.

Militariaharrastajana nostan esiin vielä yhden teeman. Todella hienoista vanhoista aseista kiinnostuneille voinee suositella Designmuseon Tsaarien metsästys -näyttelyä, joka on auki vielä 12.12. saakka.

Pikavisiitti paavin valtioon

Vatikaaniin mentiin myös ryhmän mukana, mikä taisi olla vikatikki, sillä lähtö viivästyi, ja kun perille ehdittiin, oli paikalla jo turkasenmoinen jono. Vatikaanin museo jäi myös kovin vähälle, kun oli kiire Sikstiiniläiskappeliin, joka sinä päivänä sulkeutui tavallista aiemmin.

Matkalla ohitettiin Castel Sant-Angelo, paavien linnoitus, joka alunperin valmistui keisari Hadrianuksen mausoleumiksi. Vatikaanista johtaa sinne pylväiden varaan rakennettu käytävä. Linnaan tutustuminen jäi seuraavaan matkaan. Jonkinmoinen asekokoelma siellä kuuluu olevan.

Vatikaanin palatsin sisällä olevalla Cortile del Belvederellä on niin jättiläismäinen antiikinaikainen pronssikäpy...

...kuin marmoriveistoksia...

...ja Arnaldo Pomodoron Sfera con Sfera vuodelta 1990.

Vatikaanin museon saleissa riittää marmoria...

...ja koreita kattoja.

Sikstiiniläiskappelissa oli kuulemma kiellettyä puhua ja valokuvata. Ja mikä olikaan tilanne sisällä: kauhea puheenpulina ja salamavalojen räiskintä ilman että henkilökunta (jota oli paikalla runsaasti) puuttui asiaan mitenkään. Kappelin maalauksiin on helpointa tutustua paikan virtuaaliversiossa.

Pietarinkirkossa oli aivan liian hämärää kuvaamiseen, tässä kuitenkin pohjoismaalaisten suosikkikohde, Ruotsin kuningatar Kristiinan hautamuistomerkki (itse hauta on kryptassa).

Pietarinkirkon kupoli on... no miten sen nyt sanoisi, hyvin suuri ja korkea.

Kultaa, pronssia, marmoria massiivisessa skaalassa; barokkitaiteen vääntelehtiviä hahmoja; veistos, jonka varpaan hipaisu tuottaa onnea ja tätä hipaisuaikaa on henkilö pantu vahtimaan; ja vielä kaiken huipuksi esillepantu kuollut paavi (Johannes XXIII) olivat jokseenkin hämmentävä kokemus. Lyhyesti sanottakoon, että koko barokkitaiteen propaganda-arsenaali oli maksimaalisessa käytössä. Kirkon lattiaan oli vielä merkitty kristikunnan muiden kuuluisien kirkkojen pohjakaavoja, kaikki pienempiä kuin tämä kolossi. Miksi moinen elvistely, kaikkihan tietävät että tämä ON maailman suurin kirkko?

Ulkona valvoivat valtiaansa rauhaa paavin Sveitsiläiskaartin sotilaat.

Näkymä kirkon ovelta aukiolle. Aukion keskellä egyptiläinen obeliski, joita Roomaan on kertynyt useita.

Carlo Modernon suunnittelema fasadi.

Näkymä Sikstiiniläiskappeliin ja museolle päin.

´
Aukiota ympäräivä Berninin pylväikkö on vaikuttava, remontinkin peittämänä.

Pylväikön varjoon olivat hakeutuneet niin uupuneet turistit kuin paljasjalkaiset munkit kaavuissaan. Hetken huilaamisen jälkeen mekin poistuimme valtiovierailultamme tähän maailman pienimpään valtioon.