Forum Marinumin torstaiesitelmien sarja alkoi Mikko Merosen luennolla Neuvostoliiton Itämerenlaivasto Suomen vesillä 1944-1945.
Punalippuinen Itämeren laivasto oli melko pian jatkosodan elettua ollut suljettuna Suomenlahden pohjukkaan suomalaisten ja saksalaisten laskemien miinoitusten taakse. Pintalaivasto oli myös saanut pommeja niskaansa, eikä ollut kovinkaan taistelukuntoinen. Sukellusvenelaivasto oli paremmassa kunnossa, ja Suomen solmittua välirauhan syyskuussa, sille avautui vihdoin mahdollisuus aktiivisiin sotatoimiin Saksaa vastaan.
Suomen laivaston, toisin kuin maavoimien, ei edellytetty osallistuvan sotatoimiin Saksaa vastaan. Sen sijaan sen piti raivata miinoista Suomen rannikkovedet punalaivastolle kulkea, antaa satamia ja lentokenttiä venäläisten käyttöön, sekä vartioida avomerelle kulkevia väyliä saaristomerellä. Porkkalan alue luovutettiin neuvostomiehittäjille.
Vaikka Suomen laivasto ei sotatoimiin osallistunutkaan, joutui Suomi luovuttamaan siviilialuksia, lähinnä kaljaaseja ja moottoriveneitä, Saarenmaalle tehtävään puna-armeijan maihinnousuun. Näitä Osasto Arhon aluksia jäi sitten sille tielleen, koska osa pakotettiin ajamaan suoraan rantaan, johon ne haaksirikkoutuivat. Suomen valtio toki maksoi jonkinlaisen korvauksen. Osassa laivoja oli operaatiossa suomalainen miehistö.
Neuvostolaivaston sukellusveneet saatettiin miinakenttien läpi avomerelle, mutta jatkossa ne pitivät tukikohtinaan suomalaisia satamia, Helsinkiä, Hankoa, Turkua ja Maarianhaminaa. Ulos avomerelle käytettiin aluksi Utön väylää, sittemmin myös Örön, Kökarin ja varsinkin Nyhamnin väylää. Sukellusveneiden mukana tuli vartioveneitä, miinanraivaivaajia ym. pienempää kalustoa. Yhdenlainen erikoisuus oli L-55, brittiläinen ensimmäisessä maailmansodassa palvellut suklari, jonka neukut nostivat merenpohjasta 1928, ja hyödynsivät esikuvana omille veneilleen (sukellusveneet ovat koosta riippumatta aina veneitä, boats).
Suomesta toimivien veneiden aseistuksena oli Italiasta kopioitu Tyypin 53 torpedo, jota Suomi oli saanut Saksalta sotasaaliina, ja joita jouduttiin nyt luovuttamaan venäläisten käyttöön. Niitä käytettiin lähinnä Saksan Baltiasta ja Itä-Preussista suorittamissa evakuoinneissa (operaatio Hannibal) käyttämien matkustajalaivojen torpedoimiseen. Tuhot olivatkin massiivisia (niistä seuraavassa esitelmässä), mutta vähäisiä verrattuna siihen, että puna-armeijalta siirrettiin turvaan (turvaan siis vielä siinä vaiheessa käsitettynä) yli miljoona ihmistä. Tämän ohessa upotettiin myös ruotsalainen matkustajalaiva S/S Hansa - Gotlannin ja manner-Ruotsin välisellä merialueella, eli torpedoitiin kaikkea mikä eteen tuli.
Kuten todettiin, myös Turku toimi sukellusvenetukikohtana, ja täältä partioi mm. neukkujen aikoinaan kaappaama, mutta nykyään Tallinnan merimuseossa esillä oleva Viron laivaston sukellusvene Lembit - sellainenkin Turku-Viro-yhteys siis ikävä kyllä on. Valvontakomission Turun yksikkö toimi hotelli Nationalissa ("Natsu") osoitteessa Rauhankatu 8, joka rakennus on siis jo kadonnut. Sukellusvenemiehistöjen majoituspaikkana käytettiin myös suomalaisaluksia S/S Oihonnaa ja S/S Wellamoa.
Turkuun sijoittuu myös erikoinen episodi, kun huhtikuun alussa 1945 Aurajoen jäidenlähtö puski irti jokirannasta kolme alusta, joista yhtenä Sigyn, joka kolhi venäläisiä sukellusveneitä, toki myös oman ahterinsakin - siis toistaiseksi viimeinen suomalaisaluksen Venäjän laivastolle aiheuttama vahinko.
Varsin erikoinen oli myös tilanne Ahvenanmaalla, jota välirauhansopimus vaati palautettavaksi demilitarisoituun tilaansa. Nyhamnin linnakkeen tykit oli jo ehditty poistaa asemistaan, kun neukut vaativat sen uudelleen aktivoimista Saksan uhan vuoksi. Näin tehtiinkin, ja linnake räjäytettiin vasta toukokuussa 1945.
Neuvostoilmavoimien tilannetta luento käsitteli niukemmin, mutta lend-lease-apuna saamiaan amerikkalaisia Douglas A-20 Havoc -pommittajia neukut joka tapaukksessa käyttivät Suomen alueelta käsin evakuointialusten pommittamiseen.
Aikakautta ei voi käsitellä puuttumatta niihin uhrauksiin, joita palvelukseen astuneet suomalaiset varusmiehet tekivät Suomenlahden miinojen raivauksessa, ja toisaalta saksalaisten torjumiseen tehdyssä miinoittamisessa (sotahan jatkui vielä). Miinalaiva Louhi upposi tammikuussa 1945 vieden mukanaan 11 merisotilasta.
Tässä vain lyhyt referointi kuulemastani, eikä käsitä ollenkaan kaikkea. Suurin osa Mikon luennosta oli uutta, niin paljon kuin luulin toisesta maailmansodasta tietäväni, ja odotan mielenkiinnolla sarjan jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti