Nautelankoski, myös Kukkarkoskena tunnettu, on Aurajoen suurin koski, putouskorkeudeltaan 17 metriä. Keskikesällä se on muun Aurajoen tavoin varsin kuivillaan.
Vaan riittää vettä hieman kuohumaan alas koskeakin.
Myllyjä on koskella ollut keskiajalta saakka, nykyinen on 1800-luvun alusta.
Mylly sisäpuolelta. Viljaa ei enää jauheta, mutta sähköä museon tarpeisiin se tuottaa.
Eri viljoille oli omat myllynkivensä, valmiit jauhot säkitettiin alakerrassa. (Muistelmia Nautelan myllystä täällä.)
Kilroy was here - seiniin on tehnyt mieli kaiverrella jauhatuksen valmistumista odotellessa. Myllyssä elelee muuten lepakkopopulaatio, jota lepakkotutkijatkin käyvät syynäämässä.
Alkuperäinen myllärintupa on hävinnyt, mutta sen paikalle, jopa täsmällisesti kivijalan päälle sopien, sirrettiin Liedon kotiseutumuseona toiminut Jonkarin tupa vuonna 1992.
Rakennus oli aikoinaan osa umpipihaa, pienoismallissa äärimmäisenä vasemmalla.
Tupa on sisustettu myllärin kodiksi 1900-luvun alun asussa. Kangaspuilla on kudottu kaikki tuvan matot.
Koskelta alaspäin Aurajoen molempaa rantaa kulkee luontopolku. Vaelsimme vain itärannan, sillä joki olisi pitänyt hyppelemällä kiveltä kivelle, mikä näin kuivanakin kautena ei kauheasti houkutellut. Reitin varrella on vaihtelevia luonnonympäristöjä, tässä vain lainehtiva viljapelto...
seipäille korjattu heinäniitty...
ja sileäksi hioutuneita rantakallioita.
Myllyyn ja myllärintupaan saa opastuksen Lauri Nautelan museon kassalta kysymällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti