Suurin osa kultaa ja osa hopeasta oli kierrätetty antiikin ajalta, samoin kuin monet kameet ja intagliot, jotka saivat ympärilleen uuden kehyksen. Jalokivilajeilla oli omat mystiset merkityksensä. Jalokiviä opittiin hiomaan vasta keskiajan lopulla, sitä ennen ne vain kiillotettiin.
Soljet olivat jo kauan olleet paitsi vaatteiden kiinnittimiä, myös koruja. Tyypillisin oli kannessakin kuvattu rengassolki. Sormukset olivat ikivanha korutyyppi nekin. Käädyt koristivat niin miehiä kuin naisiakin, mutta naisten kaulakoru nykymuodossa syntyi vasta kun puvun kaula-aukko 1400-luvun alusta alkoi avartua ja koru tuli esille vasten paljasta ihoa.
Ja tietysti korut olivat keskiajan ihmisille amuletteja, suoja pahaa vastaan, missä auttoi niiden varustaminen kristillisin tunnuslausein, useimmiten latinaksi. Yksi suosituimmista olivat kolmen itämaan tietäjän nimet Caspar, Mechior ja Balthazar - ja heidän nimensähän löytyvät mm. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuluvasta ns. kolmen kuninkaan killan juomasarvesta.
Sormuksia annettiin myös rakastetulle, ja rakkauden kieli oli ranska jo keskiajalla, ja Pariisi kultasepäntyön suurin keskus Alppien pohjoispuolella. Rengassoljet saatettiin myös muotoilla sydämenmuotoisiksi. Sormuksiin voitiin kaivertaa "koko sydämestäni" (due tout mon coer), "ilman eroa" (sans departier) jne., mutta kaikkein suosituin, ja ylipäätään yleisin kaiverrus sekä soljissa että sormuksissa, oli kuitenkin amor vincit omnia - "rakkaus voittaa kaiken".
Myös heraldiikkaa sivutaan sinettisormusten muodossa eli vaatimattomasta sivumäärästään huolimatta ihan kelpo yleiesitys. Kustantajana on ollut Victoria & Albert Museum.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti