Neuvostoliittolainen T-34 oli toisen maailmansodan kuuluisimpia panssarivaunuja ja sellainen löytyy Imperial War Museumistakin. Tämä yksilö on malli T-34-85, jossa aiemman mallin 76 mm kanuuna oli korvattu 85 mm kanuunalla ja joka tuli rintamakäyttöön vuoden 1944 alussa.
Vaan näyttelytekstin lähempi tarkastelupa osoitti, ettei vaunu ollut maailmansotaa nähnytkään, tuskinpa edes Neuvostoliittoa, sillä se oli rakennettu Tsekkoslovakiassa vuonna 1955. IWM:ssa se sai kuitenkin esittää puna-armeijan 95. panssariprikaatin vaunua Berliinin taisteluissa 1945. Täällä kerrotaan yksikön kuuluneen 1. Valko-Venäjän rintaman 3. iskuarmeijan 9. panssariarmeijakuntaan. Länsirintaman lähestyessä itää ja itärintaman länttä määrättiin neuvostotankkeihin maalattavaksi valkoiset operaatioraidat, jotta ne eivät joutuisi länsiliittoutuneiden lentokoneiden tulittamiksi. Tässä tuo tunnistekuvio hieman enemmän lintuperspektiivistä:
T-34-85:n tuotannon IWM kertoo jatkuneen vuoteen 1964 saakka ja kaikkiaan sitä valmistetun 12000 kpl*. Vaunua käyttivät paitsi Varsovan liiton maat, myös muutamat arabimaat, ja niinpä tämäkin yksilö on peräisin Lähi-idästä, israelilaisten sotasaaliikseen saama ja v. 1977 Britanniaan lähettämä. Keneltä se vallattiin, ei kerrottu, mutta epäilen Syyriaa. Vuoden 1967 taisteluissa "Pitkäputkinen Sotka" (kuten suomalaissotilaat sitä kutsuivat) oli jo auttamatta vanhentunut, ainakin jos on uskominen IDF:n skenaariota, jonka joskus pelasimme: syyrialaisia vastassa oli israelilaisten uudempaa länsikalustoa ja tuloksena verilöyly.
Kotoisesta Parolan panssarimuseostamme löytyy sen sijaan taatusti maailmansodanaikaista tavaraa, tässä näyte:
Näistä vasemmanpuoleinen on mallia T-34-85, oikealla varhaisempi malli.
* Katso kommentit alla.
5 kommenttia:
Nyt menivät tuotantomäärät pahasti pieleen. Pitkänokka-Sotkaa (T-34-85) valmistettiin Neuvostoliitossa n. 22 600 ja erimallisia Sotkia yhteensä n. 84 000. Lähde: Wikipedia. Sotkia enemmän on käsittääkseni rakennettu vain T-54/55 -vaunuja. Vertailun vuoksi tunnetuinta länsivaunua M4 Shermaneja valmistettiin vain vajaat 50 000.
IWM:n näyttelytekstissä luki tarkalleen ottaen näin: ”Production of the T34/85 continued until 1964 and totalled 12000, with many being supplied to Warsaw Pact countries and their allies.” Ilmeinen virhehän tuossa on, 12000 kattaa korkeintaan vuoden 1944 tuotannon. Steven J Zalogan ja Jim Kennearin 1996 aiheesta kirjoittamassa Osprey-kirjasessa on valmistusmääriksi ilmoitettu 11050 kpl vuodelle 1944 ja 18330 kpl vuodelle 1945. Kokonaistuotannoksi Neuvostoliitossa kertyi vuoteen 1950 mennessä 44380 kpl. Kun lisätään myöhemmin 1950-luvulla 3185 Tsekeissä, 1380 Puolassa ja 7 (!) Jugoslaviassa valmistettua vaunua, saadaan loppusummaksi 48952 T-34-85 -tankkia. Samoin epäilen olisiko valmistus muka missään jatkunut vuoteen 1964 asti, olihan parempia malleja tullut jo tuotantoon. Käytössä Sotkat ovat pyörineet sen sijaan uusimpiin aikoihin asti.
En nyt kumminkaan runttaisi IWM:n kollegoja enempää. Itsekin näyttelytekstejä kirjoitelleena ja tarkastaneena tiedän vallan hyvin millaista painajaista teknisluonteinen tieto on. Tähän voisi anekdoottina muistella miten (museovalvojan kertoman mukaan) vuoden 2005 asenäyttelyn kävi eräskin asiakas katsomassa kolmeen kertaan. Jokaisella kerralla hän luki tekstejä niin pitkään että saattoi poistuessaan vihdoin raportoida jonkin nippelitietovirheen. En tiedä mitä mieltä olla noin antaumuksellisesta museokävijästä. Useimmiten mielessä on pyörinyt se, miten paljon energiaa (uskokaa pois!) näyttelytekstien ruotimiseen käytetään, eikä suuri osa kävijöistä sitten vilkaisekaan niitä.
Faktatieto on eräänlainen fraktaalikuvio: mitä yksityiskohtaisemmin sitä alkaa käydä läpi, sitä enemmän huomioon otettavia yksityiskohtia, variaatioita, epävarmuuksia ja tulkinnanvaraisuuksia siitä löytyy. Esitetty informaatio kasvaisi mahdottomiin määriin ellei sitä pysäyttäisi jollekin hyväksyttävälle tarkkuustasolle. Tämän tason alle jää siten aina jotain, johon pilkunviilaajat voivat tarttua.
Ymmärrän kyllä besserwisserreyden sietämättömän keveyden, höh, raivostuttavuuden, mutta IWM:n luvussa oli selvä kertaluokkavirhe. Kuten totesit itsekin 12 000 on pikemminkin vuoden 1944 valmistusmäärä kuin kokonaismäärä. Koska Sotkia valmistettiin kymmeniä tuhansia lukuisine eri variaatioineen, tarkkaa valmistusmäärää on vaikea sanoa, mutta kyllä tuo Wikipedian 84 000 on mielestäni varsin hyvä laskelma – siis varsinaisten panssarivaunujen määräksi, lisäksi tulevat mm. n. 13 000 Sotkan runkoon tehtyä telatykkiä.
Vaikka Sotkan panssarointi tai tykki eivät pärjänneetkään toisen maailmansodan lopun saksalaisvaunuille, Sotka oli silti ylivertainen vaunu: sen valmistuksen ja ylläpidon halpuus ja helppous olivat ylivertaiset, sen nopeus ja ketteryys olivat aivan riittävät. Niin kyyniseltä kuin tämä kuulostaakin, totaalisessa sodassa ei ollut väliä, ehtikö jokin saksalainen vaunu tuhota muutaman T-34:n, kun lopputulos oli, etteivät saksalaiset pystyneet pysäyttämään neuvostopanssareita.
T-34:n teknisestä ylivertaisuudesta on osoituksena, että sen suora seuraaja T-55 on maailman eniten valmistettu panssarivaunu: valmistusmäärä joidenkin laskemien mukaan n. 110 000. T-55 on taas vuorostaan esim. Venäjän panssarivoimien uusimman vaunun T-90 edeltäjä.
Loppukevennyksenä kerrottakoon, että perääntyneet saksalaiset olivat upottaneet sotasaaliiksi saamansa T-34 -vaunun suohon Virossa vuonna 1944. Vaunu nostettiin 56 vuotta myöhemmin eli vuonna 2000 ja todettiin niin hyvin säilyneeksi, että moottorin restaroinnin jälkeen siitä saatiin täysin toimiva.
Enemmän kuin asiavirheet harmittaa melkein se, että tuollaistenkin tuotantomäärien jälkeen IWM on joutunut laittamaan esille 10 vuotta sodan jälkeen rakennetun lisenssiversion! Britannian varsinainen panssarimuseo on Bovingtonissa, mutta sielläkin on vain sodan jälkeen tehty ja Pohjois-Koreaan toimitettu vaunu.
Tarina virolaisjärven pohjassa lähes sellaisenaan ajokunnossa säilyneestä tankista oli tosiaan metka, ja löytyy täältä. Vaan soissahan säilyy hyvin kaikenlainen materiaali, ihmisruumiitkin tuhansia vuosia.
Totta, kymmenen vuotta myöhemmin valmistetun lisenssiversion esittäminen pukka geninä syö kyllä IWM:n uskottavuutta.
Lähetä kommentti