Auran nahkatehtaalla 1930-luvulla

Toissa vuonna tuli kuvattua Auran vanhaa nahkatehdasta. Auralainen kotiseutuaktiivi kiinnitti taannoin huomiota siihen että paljon kaikenlaisia tuotantolaitoksia kuvannut Mauno Mannelin oli 1930-luvulla dokumentoinut myös Auran nahkatehdasta, ja kuvat löytyvät nyt digitoituna Finnasta, osana Turun kaupunginmuseon valokuvakokoelmaa. Julkaisen tässä nyt ne kaikki.

Laitos on aivan Aurajoen rannassa, tässä näkymä joelta.

Tältä se taas näytti Turusta tulevan tien puolelta.

Työntekijöitä on joukkokuvaan pihalle kokoontunut lähemmäs neljäkymmentä.

Konttorissa ahkeroidaan tilausten kanssa. Aurassa oli tuolloin vileä rautatieasema, josta tuotteet sai markkinoille ympäri Suomea.

Vuotakasoja. Sodan jälkeen vuotia tuli tiettävästi Argentiinasta.

Kuten tavallista, Mannelin kuvien yhteydessä ei ole tietoja kuvatuista prosesseista. Tässä ainakin kaavitaan vuotia käsin.

Muista työvaiheista on vaikea tällä asiantuntemuksella sanoa mitään. Aika järeitä laitteita nahkojen leikkaamiseen ja muuhun käsittelyyn on näemmä tarvittu.

Tehdas jalosti vuodista erilaisia nahkalaatuja jatkokäyttöön, tosin sodan aikana kerrotaan valmistetun armeijalle saappaita, minkä johdosta joutui talvisodan lopulla pommituksenkin kohteeksi ja kärsi lieviä tuhoja. Kansalliskirjaston digitoiduista pienpainatteista löytyy mainos v. 1921:

Ja miksipäs nahkatehdas mainoksensa muotilisi ellei vuodan muotoiseksi. Tässä myös kuva tuotantolaitoksesta.

.

Neuvostosukellusveneiden sota Suomesta käsin

Forum Marinumin torstaiesitelmien sarja alkoi Mikko Merosen luennolla Neuvostoliiton Itämerenlaivasto Suomen vesillä 1944-1945.

Punalippuinen Itämeren laivasto oli melko pian jatkosodan elettua ollut suljettuna Suomenlahden pohjukkaan suomalaisten ja saksalaisten laskemien miinoitusten taakse. Pintalaivasto oli myös saanut pommeja niskaansa, eikä ollut kovinkaan taistelukuntoinen. Sukellusvenelaivasto oli paremmassa kunnossa, ja Suomen solmittua välirauhan syyskuussa, sille avautui vihdoin mahdollisuus aktiivisiin sotatoimiin Saksaa vastaan. 

Suomen laivaston, toisin kuin maavoimien, ei edellytetty osallistuvan sotatoimiin Saksaa vastaan. Sen sijaan sen piti raivata miinoista Suomen rannikkovedet punalaivastolle kulkea, antaa satamia ja lentokenttiä venäläisten käyttöön, sekä vartioida avomerelle kulkevia väyliä saaristomerellä. Porkkalan alue luovutettiin neuvostomiehittäjille.

Vaikka Suomen laivasto ei sotatoimiin osallistunutkaan, joutui Suomi luovuttamaan siviilialuksia, lähinnä kaljaaseja ja moottoriveneitä, Saarenmaalle tehtävään puna-armeijan maihinnousuun. Näitä Osasto Arhon aluksia jäi sitten sille tielleen, koska osa pakotettiin ajamaan suoraan rantaan, johon ne haaksirikkoutuivat. Suomen valtio toki maksoi jonkinlaisen korvauksen. Osassa  laivoja oli operaatiossa suomalainen miehistö.

Neuvostolaivaston sukellusveneet saatettiin miinakenttien läpi avomerelle, mutta jatkossa ne pitivät tukikohtinaan suomalaisia satamia, Helsinkiä, Hankoa, Turkua ja Maarianhaminaa. Ulos avomerelle käytettiin aluksi Utön väylää, sittemmin myös Örön, Kökarin ja varsinkin Nyhamnin väylää. Sukellusveneiden mukana tuli vartioveneitä, miinanraivaivaajia ym. pienempää kalustoa. Yhdenlainen erikoisuus oli L-55, brittiläinen ensimmäisessä maailmansodassa palvellut suklari, jonka neukut nostivat merenpohjasta 1928, ja hyödynsivät esikuvana omille veneilleen (sukellusveneet ovat koosta riippumatta aina veneitä, boats).

Suomesta toimivien veneiden aseistuksena oli Italiasta kopioitu Tyypin 53 torpedo, jota Suomi oli saanut Saksalta sotasaaliina, ja joita jouduttiin nyt luovuttamaan venäläisten käyttöön. Niitä käytettiin lähinnä Saksan Baltiasta ja Itä-Preussista suorittamissa evakuoinneissa (operaatio Hannibal) käyttämien matkustajalaivojen torpedoimiseen. Tuhot olivatkin massiivisia (niistä seuraavassa esitelmässä), mutta vähäisiä verrattuna siihen, että puna-armeijalta siirrettiin turvaan (turvaan siis vielä siinä vaiheessa käsitettynä) yli miljoona ihmistä. Tämän ohessa upotettiin myös ruotsalainen matkustajalaiva S/S Hansa - Gotlannin ja manner-Ruotsin välisellä merialueella, eli torpedoitiin kaikkea mikä eteen tuli.

Kuten todettiin, myös Turku toimi sukellusvenetukikohtana, ja täältä partioi mm. neukkujen aikoinaan kaappaama, mutta nykyään Tallinnan merimuseossa esillä oleva Viron laivaston sukellusvene Lembit - sellainenkin Turku-Viro-yhteys siis ikävä kyllä on. Valvontakomission Turun yksikkö toimi hotelli Nationalissa ("Natsu") osoitteessa Rauhankatu 8, joka rakennus on siis jo kadonnut. Sukellusvenemiehistöjen majoituspaikkana käytettiin myös suomalaisaluksia S/S Oihonnaa ja S/S Wellamoa.

Turkuun sijoittuu myös erikoinen episodi, kun huhtikuun alussa 1945 Aurajoen jäidenlähtö puski irti jokirannasta kolme alusta, joista yhtenä Sigyn, joka kolhi venäläisiä sukellusveneitä, toki myös oman ahterinsakin - siis toistaiseksi viimeinen suomalaisaluksen Venäjän laivastolle aiheuttama vahinko.

Varsin erikoinen oli myös tilanne Ahvenanmaalla, jota välirauhansopimus vaati palautettavaksi demilitarisoituun tilaansa. Nyhamnin linnakkeen tykit oli jo ehditty poistaa asemistaan, kun neukut vaativat sen uudelleen aktivoimista Saksan uhan vuoksi. Näin tehtiinkin, ja linnake räjäytettiin vasta toukokuussa 1945. 

Neuvostoilmavoimien tilannetta luento käsitteli niukemmin, mutta lend-lease-apuna saamiaan amerikkalaisia Douglas A-20 Havoc -pommittajia neukut joka tapaukksessa käyttivät Suomen alueelta käsin evakuointialusten pommittamiseen.

Aikakautta ei voi käsitellä puuttumatta niihin uhrauksiin, joita palvelukseen astuneet suomalaiset varusmiehet tekivät Suomenlahden miinojen raivauksessa, ja toisaalta saksalaisten torjumiseen  tehdyssä miinoittamisessa (sotahan jatkui vielä). Miinalaiva Louhi upposi tammikuussa 1945 vieden mukanaan 11 merisotilasta.

Tässä vain lyhyt referointi kuulemastani, eikä käsitä ollenkaan kaikkea. Suurin osa Mikon luennosta oli uutta, niin paljon kuin luulin toisesta maailmansodasta tietäväni, ja odotan mielenkiinnolla sarjan jatkoa.

Vuosisata opiskelijaelämää

Tyylikkäät vuodet - Turun yliopiston ylioppilaskunta 100 vuotta (Topi Artukka / Liisa Lalu / Otto Latva / Panu Savolainen), 2022.

Turun yliopisto perustettiin 1920, mutta opetus alkoi vasta 1922, ja samaan aikaan perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunta. Vuonna 2022, pandemian varjossa, oli siten 100-vuotishistoriikin aika. Kirja jakautuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen, eli koko TYYn vuosisata tulee käytyä kuuteen kertaan läpi, mutta kertaushan on opintojen (!) äiti. Kirja on niin hyvin kirjoitettu, että ahmin sen yhdessä viikonlopussa, olihan tässä nyt omaakin historiaani kaukaisilta opiskeluvuosilta.

Yliopisto toimi ensimmäiset kolme vuosikymmentään kauppatorin laidan Phoenixin talossa, ja sieltä myös oppilaskunta sai ensimmäiset tilansa. Tilanahtaus pakotti pian kiertolaiselämään eri puolille Turkua ennen kuin 1937 tilat löytyivät Kaskenkatu 3:sta, josta vasta 1950-luvulla muutettiin yhdessä yliopiston kanssa nykyiseen olinpaikkaan. Tämä maantieteellinen ulottuvuus herätti flaneurin huomion, ja itse asiassa tuo Kaskenkadun paikkahan taitaa olla nyt uutisissa kovasti ollut puutalo. Ja Puolalanmäen rinne lakituspaikkana juontuu juurikin Phoenixin sijainnista, mitä ei niin tule ajatelleeksi.

Sataan vuoteen on mahtunut monenlaista aktivismia, juhlimista ja harrastamista. Jos elämä on juna, johon jokainen nousee vuorollaan jääden lopulta pois, niin vielä enemmän vertaus sopii lyhytaikaiseen opiskelijaelämään. Vuonna 1982 laillani opintonsa aloittaneelle opiskelijaelämä näyttäytyi varsin toisenlaisena kuin vaikka 1972 tai 1992 aloittaneelle. 1980-luvulle osuivat mm. TYYn Rock-klubi ja Kylä-TV. Edellisen vuosikymmenen puoluepoliittinen innostus oli jo hiipumassa, ja aktivismi etsi jo uusia kanavia.

Monet akateemiset traditiot olivat omana opiskeluaikanani katkolla, ja ne elvytettiin vasta 1990-luvulla, seremonioiden kulkua jopa arkistoista selvittäen, kuten kirjassa mainitaan. Frakit ja sitsit eivät siis olleet osa omaa opiskelijaelämäni, eivätpä nykyään kaikkialla näkyvät haalaritkaan, tosin historian ainejärjestö Kritiikki valitsi sittemmin asukseen mustan viitan.

Kirjaa on elävöitetty lukuisilla tietolaatikoilla, samoin kuin kuvituksella, josta en onneksi löytänyt itseäni.