torstai 25. helmikuuta 2016

Museo 1/2016

Museoliiton julkaisu jaetaan kait kaikille museoalalla työskenteleville, ainakin omasta lokerikostani työpaikkani postihuoneessa sen aina löydän. Nolosti myönnän joskus epäilleeni lukeeko sitä kukaan, joten nyt ensimmäistä kertaa elämässäni otin ja luin lehden kannesta kanteen.

Teemana oli "kokoelmat ja turvallisuus", kattaen aiheita aina Lähi-idän maailmanperintökohteiden tuhoista kotoisiin ongelmiin myrkyllisten museoesineiden tai palo- ja murtoturvallisuuden kanssa. Kovin konkreettiseen ei päästy, ovathan turvajärjestelyt muun kuin yleisöpelastautumisen osalta salaisuuksia.

Eihän tuo hullumpi läpyskä ollut. Ehkä karsastamiseen viime aikoina on ollut syynä Museoliiton erinäiset elävöityskampanjat joista olen saanut enemmän kuin tarpeekseni. Noh, yritän parantaa asennoitumistani, ja sitäpaitsi huomasin että kirjoittajista kolme kuuluu facebookkavereihini, eikä muutenkaan kai parane nyrpistellä pienen museoscenen kesken.

Ja ai niin, pääkirjoituksessa Janne Vilkuna suomii EU:n direktiivihanketta kieltää toimintakuntoiset ja jopa deaktivoidut puoliautomaatti- ja automaattiaseet (suomalainen termi taitaa kylläkin olla itselataava kerta- ja sarjatuli). Sama koskisi myös museoita. En kannata minäkään moista.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kurkistus Turun linnan Librikamareihin

Turun linnan länsipäässä sijaitsevat pienet ns. librikamarit eivät ole yleisölle auki, silti ne on nimetty metallikirjaimin suomeksi ja ruotsiksi kuten päälinnan muutkin huonetilat. Kömmänöiden ajatellaan palvelleen linnanherran arkistona/kirjastona, siitä nimi.


Paljonpa ei itse asiassa nähtävää olekaan, mutta uteliaiden tyydytykseksi kurkistamme nyt tähän salaperäiseen tilaan, joka käytännössä on viereisen (niin ikään yleisöltä suljetun) tauluvaraston lisätila kaikkine siihen liittyvine kuljetuslaatikoineen, irtokehyksineen ym.



Uloimmassa tilassa on jo ikkunoitakin, länteen merelle päin.


Tilaa käytettiin aiemmin kipsi- ja puuveistosten säilytykseen. Ne on korjattu parempiin säilytystiloihin, mutta muutama kipsipää hyllyllä vielä katselee. Ne lienevät kuuluneet historiallisia pukuja yllään kantaneille nukeille ja ovat tietysti sellaisenaan museon historiaa.


Alemmalla hyllyllä katselevat kaihoisasti ulos Minna Canth ja Kustaa Vaasa. Jälkimmäinen valmistui Kalmarin unionia käsittelevään näyttelyyn 1997.


Mutta mitä muistomerkkiä kuvaa heidän välissään oleva kipsinen pienoismalli? Jätämme sen tämänpäiväiseksi yleisötehtäväksi.


Päivitys 11.4.2016: Kipsiveistos on mitä ilmeisimmin Vapaajoukon vainovalkea -nimisen Korppoon Pensarissa sijaitsevan Skärgårdens Frikårin muistopatsaan luonnos.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Kenkälaatikollinen dominikaaniluostaria

Aina löytyy museon nurkista jotain, tänään aiheena kenkälaatikko, jossa kannen tekstin mukaan oli "kalkkimaalauksen ja saviastioiden palasia Turun dominikaaniluostarista". Palaset oli löydetty kaivettaessa Kaskenkadulla sijaitsevan As Oy Panternin perustuksia.


(Ja koska joka tapauksessa joku kiinnostuu, mitkä kengät siinä laatikossa on ollut, niin kerrotaan että Nokian beiget kesäkengät merkkiä Stadion, mallia Alli ja kokoa 28.)


Pantern rakennettiin 1909-10, ja 100 vuotta täyttäessään talosta julkaistiin Turun museokeskuksen kustantama historiikki. Sen alaotsikkokin oli Talo luostarin raunioilla. Maalin jäänteitä mainituissa fragmenteissa tosiaan on, mutta aika kova taiteentuntija täytyy olla jos niistä vielä jonkin kuva-aiheen tunnistaa.



Keramiikka oli kaksi palaa. Oma asiantuntemukseni ei riitä kertomaan voisivatko ne olla mustainveljesten ajalta.


Yksi mysteeri on miksi esineet oli kääritty vuoden 1920 Hufvudstadsbladetiin.


Talon perustuksethan oli kaivettu jo vuosikymmen aiemmin. Nokian kenkälaatikko on vieläkin myöhäisemmältä ajalta, ilmeisesti 1930- tai 1940-luvulta. Oliko D. Sternberg otettuaan sirpaleet talteen säilyttänyt niitä ehkä parikymmentä vuotta ennen kuin raaski tuoda ne museoon?

Joka tapauksessa kesti vuosisadan eli vuoteen 2016 ennen kuin ne diarioitiin ja saivat päänumeron 23246, kuten tarkkasilmäisimmät ensimmäisestä kuvasta jo huomasivatkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...