Kukistettuaan Preussin baltialaisen alkuperäisväestön 1200-luvulla, saksalainen ritarikunta taisteli seuraavan vuosisadan naapurinaan idässä olevaa Liettuan pakanallista suuriruhtinaskuntaa vastaan. Tämän lähinnä ryöstöretkistä muodostuneen ristiretken erikoispiirre olivat vierastaistelijat, kerrassaan vierasritarit, kuten Galeottin termin guest knights voisi suomentaa.
Pyhän maan menetyksen jälkeen ristiretkilupauksensa saattoi helpommin lunastaa Itä-Euroopassa, ja kaikkine asiaankuuluvine pitoineen ritarikunnan linnoissa kyseessä oli eräänlainen sotaturismi. Mukana oli Länsi-Euroopan ylintä aristokratiaa kuninkaallisia myöten. Englannin tuleva kuningas Henrik IV osallistui 1300-luvun lopussa pappa betalar -periaatteella, retki maksoi hänen isälleen Juhana Gauntille yli 4000 £. Vierastaistelijat, vieläpä maksavat sellaiset, olivat tervetullut lisä riveihin, joskin henkilökohtaista kunniaa janoavina myös kurittomia johdettavia.
Sarjan formaatin mukaan kirja käsittelee kolmea yhteenottoa. Kaksi niistä, Voplaukisin taistelu 1311 ja Kaunasin piiritys 1362, päättyvät ritarikunnan voittoon, kolmas eli Grunwaldin taistelu 1410 taas sen rökäletappioon. Viimeksi mainittu tunnettiin myös nimellä Tannenberg, ja se resonoi vuosisatoja eteenpäin, aina niin paljon että saksalaiset nimeisivät Itä-Preussissa venäläisistä saamansa voiton Tannenbergin mukaan. (Ospreyn Campaign-sarjassa on opus ko. taistelusta, vaikka I ms. itärintama ei siinä juuri olekaan edustettuna, poikkeuksena yksi Combat-sarjan kirjanen.)
Taistelukuvausten lisäksi kirjassa tarkastellaan osapuolten johtoa, muodostumista ja koulutusta, huoltoa sekä aseita ja varusteita (jonkinlaisena korvikkeena lopetetulle mutta mielestäni paremmalle Warrior-sarjalle). Liettualaisten aseistus ja haarniskat lähenivät ajan mittaan ritarikunnan eurooppalaisia vermeitä, ehkä suurimpana erona tuo kannen kuvassakin näkyvä kartiomainen itäinen kypärä. Liettualaisilla oli myös oma salkoasetyyppinsä, sudlice.
Ehkäpä on syytä muistuttaa, että samaan aikaan kun Liettua taisteli ritarikuntaa vastaan, se myös laajeni itään ja etelään, käsittäen suuren osan nykyistä Valko-Venäjää ja Ukrainaa, mukaan lukien Minskin ja Kiovan. Unioni Puolan kanssa teki näistä maista Itä-Euroopan mahtavimman valtion, aina Ruotsin ja Venäjän nousuun saakka.
