Lopulta suorastaan talviseksi yltyneessä säässä kierreltiin torstai-iltana Turun ylioppilaskylän kortteleita, kenenpä muun kuin Mikko Laaksosen opastamana. Liikkeelle lähdettiin kylpylähotelli Caribian edustalta. Alunperin rakennuksessa toimi sittemmin surullisen kuuluisa Turun ylioppilaskyläsäätiön Congress Center Turku.
Öljykriisin aiheuttaman konkurssin seurauksena Turun kaupunki sai säätiössä enemmistön, mutta kuten peruskiven muurauksesta 1968 kertova laatta kertoo, alunperin Yo-kylä oli turkulaisten korkeakoulujen oppilaskuntien omistama.
Ensimmäiset asukkaat muuttivat syksyllä 1969. Itse muutin 1982, tähän yhteiskeittiölliseen taloon, tarkempana osoitteena 1 A 28. Historiaa opiskelemaan tulleenakaan en ollut niin historiatetoinen että olisin tiennyt 1-vaiheen talojen tuolloin olleen vasta 13 vuotta vanhoja. Puolustauden sillä että kyltti oli tuolloin puskan peitossa. Henki oli hyvä, ja yhteiskeittiössä pidettiin kerrosbileitä, nuoria kun oltiin.
Ulko-ovi 1 A:ssa , niin kuin yksiöiden huoneidenkin ovet, olivat ja ovat kirkkaan oransseja. Modernin värimaailman Yo-kylään oli luonut CIA:n kulttuurivaikuttamisprojetilla Suomeen päätynyt afroamerikkalainen taiteilija Howard Smith. Korttelit 1-4 olivat vielä kasarin alussa kesähotellina, joten sieltä muutettiin kesäksi Inspehtorinkadun toiselle puolelle evakkoon.
Hotellihuumaan liittyy myös tämä CCT:n Inspehtorinkadun toiselle puolella olevaan ravintolaan yhdistänyt käytävä. Jo 1980-luvulla se toimi varastona, ja ikkunat on nyttemmin peitetty. Ei tainnut olla kovin toimiva konsepti.
Takaisin kierrokselle. Alkuun koukattiin Yo-kylän uudempaan osaan, vuonna 2018 valmistuneeseen Aitiopaikkaan (arkkitehti Ilkka Tukiainen, Optiplan), jonka näkymä sisäpihalta, taustalla 2011 valmistunut Ikituuri (joka sai kongressihotellin käytöstä poistuneen nimen). Selvästi kehitys on vienyt suurempia asumisyksiköiden suuntaan.
Tämän jälkeen palattiin alkuperäiselle puolelle. Arkkitehtuurin historiasta saamme lukea että, että Yo-kylä edusti strukturalismia ja kompaktikaupunkia, ja on kansainvälisesti kuuluisin modernin arkkitehtuurin luomus Turussa. Taloja yhdistävät portaikot ja molemmille sukupuolille yhteiset keittiöt mahdollistivat vapaamman kanssakäymisen kuin 1950-luvun Yo-talojen sukupuolittain jaetut kerrokset 2 hengen huoneineen ja yhteiskylppäreineen.
Kenkien heittely puihin suoritettujen opintojen päätteeksi on tainnut tulla ulkomaisten opiskelijoinen mukana.
Pätkä Inspehtorinkatua on nykyään osa Turun ensimmäistä pyöräilyn priorisoivaa kylätietä.
Soikea Tyyssija valmistui vuoden 2022 alussa, sen tilalta purettiin TYS:n toimisto, kauppa, ravintola, jo varhain käytöstä poistunut uima-allas ym,, joihin voi sielä luoda silmäyksen tässä vanhassa postauksessa.
Varsin näyttävä kokonaisuus, jonka alakerta on omistettu sille yhteisöllisyydelle, jollaiseksi CCT oli ehkä alunperin tarkoitettu.
Inspehtorinkadun luoteispuolelle rakennettiin ns. itsareita, "itsemurhayksiöitä" ilman yhteiskeittiöitä. Nyt kävi ilmi, miksi: julkinen rahoitus niukkeni. Värikkäät ovet silti säilyivät.
Yo-kylän länsi- ja itäpuolen taitekohdassa on Varsinais-Suomen puisto. Vuonna 1979 istutettiin tammi jokaiselle Varsinais-Suomen silloiselle kunnalle. 1982 ne olivat vielä aika pieniä, mutta 40+ vuotta myöhemmin jo puun kokoisia, ja onhan niillä vielä vuosisatoja kasvuaikaa. Moni kunta on jo ehditty liittää jo naapuriinsa.
"Sirun roskis" itäpuolen alkupäässä oli aikoinaan legenda. Roskis saattoi vaihtua jätehuollon toimesta, mutta nimi spreijattiin aina uudestaan, ja kaikki Turun taksikuskit tiesivät sen kuulemma. Vaan ei ole sitäkään enää, paikalla on kierrätyspiste.
Itäpuolella ei toteutettu samaa korttelijärjestystä, osin siksi että vanhaa omakotisasutusta säilyi alueen keskellä. Värikkäät ovet toki täälläkin. Täällä on myös nelikerroksisia taloja, toisin kuin länsipuolella, ja asunnot alunperin solukolmioita. Sellaisessa asui myös flaneurin tyttöystävä flaneuse, jonka kanssa asutaan nykyään Halisissa, ei niin kovinkaan kaukana.
Yo-kylän peruskorjaus alkoi itäpuolelta neljännesvuosisata sitten. Kolmikulmaiset parvekkeet ja "lippalakeiksi" muutetut tasakatot muuttivat ilmettä paljon enemmän kuin länsipuolen peruskorjaus ranskalaisine parvekkeineen. Valitettavasti yleisilme alkaa monissa kohdin jo näyttää aika ränsistyneeltä. Purkaminen ja uudelleen rakentaminenkin on jo kuulemma pöydällä.
Tässä kuvassa myös laatoitettua "kylänraittia", pihathan muutoin on asfaltoitu.
Kuten veteraanit muistavat, Yo-kylän bussien päätepysäkki oli tässä silloisen kioskin, nykyisen pizzerian luona, ennen kuin linjan kulkusuunta vaihtui ja päättäri siirtyi Caribian edustalle. Taustalla Elinantien sodanjälkeisiä kerrostaloja, jotka jollain tapaa olivat vaihtoehto niille sotaveteraaneille, jotka eivät rintamamiestaloa halunneet rakentaa.
Kirkko keskellä kylää: opiskelijoiden oma lähiö rakennettiin Kaarinan eli Nummen pitäjän keskiaikaisen kirkon, pappilan ja kirkonaittojen ympärille. Kirkkomaan läpi tuli monet kerrat oikaistua.
Ylioppilaskylästä löytyy myös kirjallisuutta, mm. tämä kirjanen vuodelta 2004.
Visa Suonpään julkaisussa hahmotellaan arkkitehtien idealistisia tavotteita ja niiden kohtaamista todellisuuden kanssa, samoin TYS:n ja Vuokralaisyhdistyksen (VY) kädenvääntöä suokranmaksulakkoineen. Paljon kuvia 1970-luvulta, siis ennen omaa aikaani, joista löytää kadotettu nuoruutensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti