Pienten kansojen suurmiehet ja -naiset ovat usein kirjailijoita ja runoilijoita, ja sellainen oli myös virolainen Juhan Liiv (1864-1913). Hänelle omistettu museo on virolaisia edustava osuus sipulitien kierroksella, vanhauskoisethan olivat venäläisiä ja kasrtanonherrat saksalaisia.
Päänäyttelyn nimi on ”Oleksin ma luuletaja” - jos olisin runoilija.
Köyhänä kuolleena runoilijalta ei paljon tavaraa jäänyt. Oliko näyttelyssä oleva sänky kuolinvuode, meni itseltäni ohi. Kuolema tuli jokat tapauksessa keuhkokuumeen muodossa, kun liputta matkastanut runoilija heitettiin junasta keskellä talvea ja hän päätti kävellä kotiin paukkupakkasessa.
Mielisairauskin vielä vaivaksi tuli, ilmeisesti skitsofrenia. Näyttelyt vertasi hänen kohtaloaan muihin hulluiksi tullessiin neroihin, suomalaisista Aleksis Kiveen. Liiv sukoi olevansa Aleksanteri II:n avioton poika ja puolan kuningas.
Runoilijan kotiseudulle Kodaveren kihlakunnalle oli omistettu oma osionsa paikallisine muinaispukuineen.
Museosta siirryttiin Liivin perheen kotitaloon, kaiketi tyypilliseen 1800-luvun virolaiseen talonpoikaisasumukseen.
Matkalla kurkattiin perheen saunaan.
Talon kaivolla juotiin retkeen kuuluneet iltapäiväteet.
Runoilija Juhan oli ollut sisarusparven kuopus.
Kännykän kamera ei hämärässä kauhean hyvin onnistunut, tässä muutama kuva sisältä.
Verstas...
ja sen takana kaiketi aikoinaan eläimille kuulunut osa, joka nyt toimi esitystilana katsomoineen.
Ajokaluja pihalla.
Alueella oli vielä tällainen mökkeröinen, mutta mikä, se jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Oli aika palata Tarttoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti