maanantai 16. elokuuta 2021

Tupakkaa Tullimuseossa

Tullimuseossa ei ollut tullut vuosiin käytyä. Sehän sijaitsee Suomenlinnan kurtiini Hamilton-Polhemissa.

Tämän kesän vaihtuvana näyttelynä oli ”Himoitut lehdet – Tullin ja tupakan historia”.


Tupakkaa on Euroopassa poltettu, nuuskattu tai jauhettu suussa sitten Amerikan löytämisen. Polttamiseen on tarvittu erilaisia tulnetekovälineitä.


Pitkä on jo suomalaisen tupakkateollisuudenkin historia, nyttemmin jo toki päättynyt.


Ja onhan tupakkaa Suomessakin tuotettu, 1700-luvun Turun alueella oli suoranaisia tupakkaplantaaseja, ja niiden vaatimia suuria tupakanlehtien kuivatuslatoja. Kuvan kessusäkki oli lainassa Turun museokeskukselta, osa taannoin saamaamme suurta lahjoitusta.


Tupakkateollisuus työllisti monia, myös Turussa.

Ja mainostaa sai estoitta, onneksi ei enää.

Valtio on kantanut tupakasta tulleja ja veroja, aiemmin kartuTtaakseen kassaansa, sittemmin hillitäkseen tupakointia kansanterveydellisistä syistä. 1800-luvulla tupakkaa salakuljettiin rajan yli säkeissä...

ja 1900-luvulla hameessa...


paperipaalien sisällä...

ja tukkipuiden runkoihin kätkettynä.


Päästäänkö tupakasta joskus kokonaan eroon? Ainakin tavoitteena on savuton Suomi 2030 mennessä.

Tullimuseon instagramsivulla kerrotaan näyttelyn esineistä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...