Sota jota ei koskaan käyty

Main Battle Tank (MBT) on Israeli Defence Forcen (IDF) sisarpeli, mutta siinä missä jälkimmäinen kuvaa Lähi-Idässä todella käytyjä taisteluja vuosien 1967 ja 1973 sodissa, voi MBT:ssä simuloida taisteluja, joita ei - onneksi - koskaan käyty: NATO:n ja Varsovan liiton joukkojen yhteenottoa 1980-luvulla silloisen Länsi-Saksan alueella.

Avalon Hillin tapaan kartat ovat tukevaa pahvia ja koostuvat neljästä kaistaleesta, joita yhdistelemällä saa erilaisia saksalaisia maaseutumaisemia kylineen ja metsiköineen.

Joukko-osastot koostuvat yksittäisistä tankeista ja jalkaväkiryhmistä (squad), ja taisteluvaunuissa on vieläpä erikseen runko ja tornicounterit! Ei aivan Advanced Squad Leader, mutta melkoista nysväystä joka tapauksessa. Jokaiselle taisteluvälineelle on oma kortti, josta katsotaan aamusvalikoima, panssaroinnin paksuus ja myriadi muuta asiaa. Tulos heitetään kahdella 10-sivuisella nopalla.

Pelin sääntäjen oppiminen on suoraan sanottuna työlästä, tosin sitä voi pelata helpompana pelkillä ajoneuvoilla ilman jalkaväkeä, tykistöä, ilmavoimia jne. Palkintona on kuitenkin itse pelin immersiivisyys: kuka huomaa ensinnä kenet (panssariduellien keskeinen seikka), onko oma vaunu maaston suojassa, tuliko valittua oikea ammustyyppi? Tulikosketuksen alettua tapahtumat kehittyvät nopeasti ja noppien pyörähdykset saavat osakseen milloin kiitosta, milloin katkeraa kiroilua...

Pelasimme jo vuosia, vuosia sitten IDF-skeniksen, jonka englanninkielinen replay näyttää säilyneen internetin syövereissä ja löytyy täältä.

Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnantuvassa 27.4.2012-24.3.2013.

Glorian antiikki 101 (6/2011)

Heinäkuisen Glorian antiikin teemana ovat ajankohtaan sopivasti kesäiset maaseutukohteet. Varsinais-Suomeen niistä osuu Seilin saari, joka on palvellut spitaalisten ja mielisairaiden karkoituspaikkana aina 1960-luvulle saakka. Laitoksen edeltäjä oli Turussa toiminut Pyhän Yrjön hospitaali, jonka keskiaikaiset kalkki ja pateeni siirtyivät 1600-luvulla Seiliin ja kuuluvat nykyään Turun museokeskuksen kokoelmiin. Noloa myöntää että itse en ole Seillin asti koskaan ehtinyt, mutta tarkoitus on korjata asia tänä kesänä.

Muita kiintoisia artikkeleita olivat jutut Viipurissa solmituista itämaisista matoista, Heinolan kaupunginmuseon James päällä joka säällä -näyttelystä sekä Nyländska Jaktklubbenista, joista viimeksi mainittu muistutti mieleen miten pursiseurojen siniristiliput olivat Suomen lipun välittömiä edeltäjiä. Vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen pursiseurat lisäsivät sinisen ristin päälle kapean valkoisen ristin.

Eesti Ajaloomuuseum ennen ja nyt

Viron historiallinen museo Tallinnan Suurkillan talossa (keltainen rakennus kuvan keskellä) on uusinut perusnäyttelynsä. Edellisestä versiosta otin kuvia syksyllä 2007.

Nyt oli näyttely kokonaan uusittu ja tällaiselta se näytti.

Interaktiivista härpäkettä riitti...

...mutta myös kiltatalon rakenteet oli selitetty, tässä hypokaustijärjestelmän lämminilma-aukot.

Näyttely oli laajentunut myös kiltatalon alakertaan.

Edellisessä kuvassa vasemmalla on "aikakapseli", jossa pyörivät vanhat filminpätkät.

Ulos tultua odotti yllätys: katsoja olikin joutunut katseltavaksi ja huomasin oman pääni pyörivän vuoroin oikealle ja vasemmalle tuossa pienessä luukussa!

Ei mikään kaunis näky, mutta onhan nykyaikaisen museonäyttelyn toki kerrottava karu totuus.

Alakerran rakenteet oli myös esitelty.

Asekokoelma oli sentään aika perinteisen tiiviisti esillä.

Kokeiltavaksi oli kypärä ja kilpi.

Kuriositeettikabinetti (?)...

...jossa esillä mm. Pietari Suuren saapas...

...ja arktisten kulttuurien esineistöä.

Viimeisenä oli pedatoiminnalle varattu huone, jossa kuitenkin oli myös näyttelyesineistöä.

Museon sisäänkäynnin yhteydessä olivat vielä tilat numismaattisille kokoelmille...

...ja vaihtuville näyttelyille, niin tuon tilan ainakin tulkitsin.

Aikajana oli sijoitettu viereiselle kujalle.

Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan ja enemmänkin olisi voinut siellä aikaa viettää jos sitä vain olisi ollut. Jotenkin vain laittoivat varsinkin nuo yläkerran salin ratkaisut miettimään ovatko itse museoesineet jo jääneet toissijaiseen asemaan kaiken interaktiivisuuden keskellä? Olisiko parempi esitellä kokoelmat netissä ja rakentaa näyttelyt täysin elämyksellisyyden ehdoilla? Toisaalta monet odottavat edelleen pääsylipun maksettuaan näkevänsä "museon kokoelmat", olkoonkin että suuremmissa museoissa niistä suurin osa todellisuudessa on säilytystiloissa, tehtiinpä näyttelyratkaisut millaisten periaatteiden pohjalta hyvänsä. Lontoon kaupunginmuseossa (Museum of London) oli mielestäni onnistuttu yhdistämään sekä laaja kokoelmien esittely että uudet ideat, mutta siitä toiste.