Turun yliopisto perustettiin 1920, mutta opetus alkoi vasta 1922, ja samaan aikaan perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunta. Vuonna 2022, pandemian varjossa, oli siten 100-vuotishistoriikin aika. Kirja jakautuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen, eli koko TYYn vuosisata tulee käytyä kuuteen kertaan läpi, mutta kertaushan on opintojen (!) äiti. Kirja on niin hyvin kirjoitettu, että ahmin sen yhdessä viikonlopussa, olihan tässä nyt omaakin historiaani kaukaisilta opiskeluvuosilta.
Yliopisto toimi ensimmäiset kolme vuosikymmentään kauppatorin laidan Phoenixin talossa, ja sieltä myös oppilaskunta sai ensimmäiset tilansa. Tilanahtaus pakotti pian kiertolaiselämään eri puolille Turkua ennen kuin 1937 tilat löytyivät Kaskenkatu 3:sta, josta vasta 1950-luvulla muutettiin yhdessä yliopiston kanssa nykyiseen olinpaikkaan. Tämä maantieteellinen ulottuvuus herätti flaneurin huomion, ja itse asiassa tuo Kaskenkadun paikkahan taitaa olla nyt uutisissa kovasti ollut puutalo. Ja Puolalanmäen rinne lakituspaikkana juontuu juurikin Phoenixin sijainnista, mitä ei niin tule ajatelleeksi.
Sataan vuoteen on mahtunut monenlaista aktivismia, juhlimista ja harrastamista. Jos elämä on juna, johon jokainen nousee vuorollaan jääden lopulta pois, niin vielä enemmän vertaus sopii lyhytaikaiseen opiskelijaelämään. Vuonna 1982 laillani opintonsa aloittaneelle opiskelijaelämä näyttäytyi varsin toisenlaisena kuin vaikka 1972 tai 1992 aloittaneelle. 1980-luvulle osuivat mm. TYYn Rock-klubi ja Kylä-TV. Edellisen vuosikymmenen puoluepoliittinen innostus oli jo hiipumassa, ja aktivismi etsi jo uusia kanavia.
Monet akateemiset traditiot olivat omana opiskeluaikanani katkolla, ja ne elvytettiin vasta 1990-luvulla, seremonioiden kulkua jopa arkistoista selvittäen, kuten kirjassa mainitaan. Frakit ja sitsit eivät siis olleet osa omaa opiskelijaelämäni, eivätpä nykyään kaikkialla näkyvät haalaritkaan, tosin historian ainejärjestö Kritiikki valitsi sittemmin asukseen mustan viitan.
Kirjaa on elävöitetty lukuisilla tietolaatikoilla, samoin kuin kuvituksella, josta en onneksi löytänyt itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti