Mihinkään johtamaton Myllyojan silta

Turun kaupungin varavesilähteeksi tarkoitetun Maarian altaan rakentamisen aikoihin vesioikeus määräsi, että sen yli on myös rakennettava kevyen liikenteen silta paikallisten asukkaiden käyttöön. Myllyojan silta valmistui 1980, ja se on todellakin silta, joka ei johda mistään minnekään.

Sillan molemmin puolin vastassa on jyrkkä rantatörmä, mutta sillalle pääsee polkuja pitkin. Tässä näkymä länsirannalta.

 Itärannalla on vastassa kalliorinne. 

Polkuja maastoon sieltä kuitenkin lähtee, turhan kuraisia ja liukkaita näin syksyllä kaupunkilaiselle kulkea.

Itäpääty on metsän varjossa olevana muutenkin pahemmin sottaantunut näin syksyisen lehtienlähdön aikaan. 

Silta on kyllä hyvässä kunnossa. Puukansi on uusittu suhteellisen vastakkoin, ja sillan rakenne on tuhtia rautaristikkoa, tuttua monestakin toista maailmansotaa kuvaavasta elokuvasta, vaikka paljon uudempaa tekoa.

Sillalta oli hienot näkymät Paattistenjoelle, joka Maarian altaan padon jälkeen muuttuu nimeltään Vähäjoeksi, ja laskee Koroisten luona Aurajokeen. Tässä näkymä yläjuoksulle...

 ja tässä alajuoksulle.

 Jokunen lemmenlukko tännekin oli kiinnitetty, yksi jo ennen viimeisintä maalausta.

 

Yläpalkeissa vaani tuommoinen olento.

Vielä jäähyväisnäkymä länsirannalta...

ennen kuin jatkoimme läheiseen Wanhat kupit -myymälään, todelliseen aarreaittaan Arabian posliinin ja Iittalan lasiin ihastuneille. Autoja takaisin Turkuun kulki lauantaisin vain tunnin välein, joten paikka oli hyvä kohde viettää odotusaika. 

Tässä vaiheessa on myönnettävä, että uskollinen flaneurinne kuuli sillasta vasta taannoin, ja ja ainakin pari bloggaria ja tubettaja on siellä ehtinyt käydä aikaisemmin:

Kaislatuuli

Onnen säikeitä

Henkka Productions

Maarian−Kaarinan Sähkö Oy:n muuntamo Koroisissa

Arkkitehti Veikko Kyanderin suunnittelema muuntamo valmistui Turku-Toijala-radan varteen heinäkuussa 1929, ja edusti tyyliltään aikansa klassismia.

Rakennus on kapea ja korkea, räystäskorkeus yli 13 metriä, koska johdot kulkivat yli viereisen radan. Korkea rakennus vaati kantavan perustuksen, joten sen molemmin puolin rakennettiin levikkeet, jolloin alakertaan saatiin sijoitettua muuntamon hoitajan asunto, varasto, autotalli ja verstastila, jotka muuten olisivat vaatineet erilliset rakennukset. Alakerran leveys näkyy paremmin sivukuvassa.

Jo vuosia autiona ollut rakennus on saanut toimia graffitien alustana, ja kaikenlaisen ilkivallan kohteena. Näkymät sisäänkäynnin luona ovat kaameat.

Myös Toijalan radan puolella graffitit ulottuvat suht korkealle.

Niin luvatonta kuin rakennukseen onkin mennä, on sinne tunkeutumisensa dokumentoinut ainakin yksi bloggari ja yksi tubettaja.

Museon informaatioportaalin (MIP) mukaan muuntamo katsotaan yhdeksi Kyanderin huomattavimmista töistä, muita Turkuun suunniteltuja rakennuksia olivat kerrostalot Yliopistonkatu 11b (1928) ja Olavinkatu 2 eli nk. Verdandin/Veritaksen talo (1929, ei pidä sekoittaa Aurakadun Verdandin taloon).

Maarian−Kaarinan Sähkö Oy perustettiin vuonna 1912, ja se toimitti oman verkostonsa kautta sähköä Turun esikaupunkialueille eli Maarian ja Kaarinan kunnan alueille. Yrityksellä ei ollut omaa sähkön tuotantoa, vaan se osti sähköä muun muassa Turun sähkölaitokselta ja Lounais-Suomen Sähkö Oy:ltä. Koroisten muuntoaseman valmistuttua (1927) yritys hankki sähkönsä sieltä, junaradan ja Vähäjoen toiselta puolelta Koroisista. Imatran Voima Oy:ltä. Maarian Sähkö Oy:n osakkeet siirtyivät vuosien aikana vähitellen Lounais-Suomen Sähkö-osakeyhtiön hallintaan, ja yritys fuusioitui siihen kokonaan vuonna 1946. 

Olavinlinna

Kesämatka suuntautui Savonlinnaan, ja siellä tietysti pääkohteena oli Olavinlinna. Saapuminen osui Eino Leinon syntymäpäiväksi 6.7., runon ja päiväksi, niinpä liehui salossa Suomen valtiolippu, valtion eli Museoviraston hallinnoima paikka kun on kyseessä.

Opastukset alkavat heti sisäänkäynnin luota vesiportin bastionin sisäpihalta. Torneihin pääsee vain ryhmän mukana, muuten linnaa voi kierrellä itsekseenkin. Opastus oli tiukan asiallista, ei seinään muurattuja neitoja tai mustan pässin legendaa. Somessa kävi myöhemmin ilmi, että opastuksia oli reippaasti siivottu vuosisatamme alussa, kun kansainvälisen medievalistikongressin osallistujat olivat joutuneet kuuntelemaan em. satuiluja ja kaikkea muutakin pöljää "keskiajan elämästä".

Keskushalli sijaitsee Kellotornin ja Kirkkotornin välissä. Alaosassa on ollut väentupa, yläkerrassa voudin asunto.

Hallissa on Ville Vallgrenin versio Pyhästä Olavista, kristinuskoon kääntyneestä viikinkikuninkaasta, jota esittäviä veistoksia löytyy runsaasti Suomen kirkoista. Tämä 1912 valmistunut veistos seisoi aikoinaan ulkona, eli värit ovat kovin kärsineet.

Ja sitten ylös torneihin. Kellotorni ja Kirkkotorni ovat keskiaikaisia, niistä vähän etäämpänä sijaitseva, linnanpäällikkö Nils Pederinpoika Kijlin 1609 rakennuttama torni tunnetaan hänen mukaansa Kijlin tornina. Kuvassa kirkkotorni.

Alhaalla pieni linnanpiha ja venäläisvallan aikana rakennettu adjutantin rakennus.

Tornien kyljissä on privettejä (käymälöitä), tuttuja Turun linnastakin.

Kaikkien tornien ylin, katettu kerros on venäläisajalta. Tässä blogisti vihdoin huipulla.

Paluumatkalla alas käytiin linnan kirkossa, Pyhälle Olaville nimetyssä kappelissa. 

Seinämaalauksista on vain rippeet jäljillä. Ainoana paikkana Suomessa täällä on hagioskopi, seinässä oleva aukko, josta rikolliset, sairaat ym. epäpuhtaat ja syntiset saivat pyhiä toimituksia seurata.

Ulos tultua kierreltiin vielä alhaalla bastionien valleilla.

Alkuperäiset keskiaikaiset tornit muodostivat tiiviin kolmion. Pyhän Eerikin tornista on jäljellä vain perustukset. Torni purettiin suuren Pohjan sodan jälkeen 1700-luvun alussa.

Vieressä sijaitsevassa Riihisaaren museossa käytiin myös, mutta sieltä vain nämä veikeät enkeliveistokset.

Ja koska Savossa oltiin, piti tehdä myös järviristeily. Niissä vaikutti tarjonta ylittävän kysynnän, sen verran etelämaalainen sisäänheittomeininki laitureilla oli.

Ja tietysti piti syödä muikkuja!

.