Keskiviikkona oltiin Mikko Laaksosen ja Petri Aallon opastamalla kierroksella Juhlan tiloja eri ajoilta: VPK:n talo, Seurahuone, Marina Palace. Ensimmäistä kohdetta, 1891 valmistunutta Turun VPK:n taloa, esitteli Petri. Karl Viktor Reiniuksen suunnnittelema talo on komeaa uusrenessanssia, ja alunperin pelkästään kokoontumis- ja juhlatila, takaosan paloasemalisäys tuli vasta 1952.
Alakerran naulakko...
ja sen perällä häämöttäneet palorattaat hevosvetoisen palontorjunnan ajoilta.
Juhlasali on toiminut mm. konserttisalina (Akatemiatalon ohella) ennen konserttitalon valmistumista. (Joka puolestaan sekin toimi näyttämönä jos jonkinlaisille tapahtumille ennen messukeskuksia ja halleja.)
Näkymä etuosaan päin. Kuvassa kaksi neljästä kakluunista, joilla salia lämmitettiin alunperin. Toki usean sadan hengen yleisö lämmitti tilaa jo itsessään.
Samuel Koskisen maalausliikkeen tekemät katon koristemaalaukset ehtivät olla esillä vain reilun vuosikymmenen, ennen kuin ne muodin muuttuessa maalattiin piiloon. Jonkinlaisen käsityksen niistä voi saada maalariammattikoulun tiloissa Hämeenkadulla.
Esiintymislavan takaseinän maalaus on jäljellä, ja esittää ajankohtansa ylpeyttä, tuolloin uusimpia palorattaita. Kelta-puna-valkoinen lippu viittasi palokunnan kolmeen osastoon. En tiedä olenko ainoa, jolle tällainen apsis tuo mieleen bysanttilaiset kirkot. Toki uusrenessanssi oli itsessään heijastumaa klassisesta arkkitehtuurista.
Lavan oikealla puolella oli näppärä rakennelma flyygelin joustavaan asemointiin suhteellisen pienellä lavalla.
Kadunpuoleisessa sivulaivassa (kirkollista termiä käyttääkseni), tai juuri sen alapuolella, tästä en nyt ole varma, toimi alunperin keilarata, jonka kolina häiritsi perin paljon salin tilaisuuksia. Toki hyvä esimerkki varhaisten juhlatilojen monikäyttöisyydestä (konserttitalon alakerrassa on muuten myös keilarata).
Toisella puolen on palopäälliköiden kuvia...
joista ensimmäisenä, ei niinkään palopäällikkönä, vaan Suomen ensimmäisen VPK:n perustajana Erik Julin, joka monitoimimiehenä oli mukana melkein kaikessa mikä Turussa tapahtui.
Yläkerran parvelle vei portaikko, joka loi rakennukselle ajan vaatimaa palatsimaisuutta (ja muistanette kaikki Bobrikovin murhan senaatin portaikossa...).
Portaikon toisella sivulla oli taas kerran Erik Julinin pysti...
... ja toisella jonkun toisen merkittävän palokuntalaisen muotokuva. Portaikon seinällä oli menneiden palopäälliköiden kuvia ym. muistoja.
Täällä on myös säilynyt katon koristemaalauksia.
Vielä piipahdettiin kahvilan puolella. VPK:lla on oma catering, mutta tilaisuuksiin voi saada myös ulkopuolisen tarjoilun, mikä mainostaukona mainittakoon. Lisää tilavuokrauksesta täällä. (Miksi tämä on syytä mainita, on että tilavuokraus muodostaa huomattavan osan myös museoscenen oman toiminnan tuloista.)
Loput kohteet olivatkin Mikon esittelemiä. Erik Bryggmanin suunnittelema hotelli Seurahuone on vuodelta 1928. Itselleni tuli uutena tietona, että hotelli oli alunperin vain tuo oikeanpuoleinen lohko, muu osa oli asuintaloa. Seinän medaljongeissa oli aikoinaan Aarre Aaltosen reliefejä.
Toisen kerroksen klassistinen ravintolatila pilkottiin hotellihuoneiksi jo vuosia sitten, mutta pääsimme johonkin siivouskomeron tapaiseen vilkaisemaan jäljelle jäänyttä friisin pätkää.
Turun kaupunginmuseon kuvasta voi saada käsityksen ravintolatilasta ennen sen tuhoutumista.
Seuraavaksi harpattiin yli toisen maailmansodan, ja vuoteen 1974, hotelliin jotka turkulaiset tuntevat edelleen Marina Palacena, vaikka se Radisson Blu -nimellä nykyään toimiikin.
Nyt on niin uusi ja vaikuttava kohde, että on lainattava Turun kaupunginmuseon rakennustietokantaa verbatim:
Hotelli Marina Palacen rakentamiseksi järjestettiin vuonna 1970 yleinen arkkitehtuurikilpailu. Sen perusteella hotellirakennuksen suunnittelijaksi valittiin arkkitehtitoimisto Jaakko Rantanen - Unto Rantanen. Rakentaminen käynnistyi vuonna 1972 ja Hotelli Marina Palace avattiin vuonna 1974.
Rakennuksen suunnitteluun vaikutti pyrkimys Aurajoen ranta-alueen kaupunkirakenteelliseen ja näkymiä koskevaan uudelleenstrukturointiin. Aurajoen ja Linnankadun väliin kapealle tontille joen suuntaisesti sijoitettu hotellirakennus sai keskeisen aseman näiden uudistamispyrkimysten osatekijänä. Katutason vyöhykkeen avopilaristo kuului keinoihin sovittaa suurikokoinen rakennusmassa lähiympäristöönsä.
Marina Palace on 1970-luvun modernin hotelliarkkitehtuurin tunnustettu edustaja. Hotellin tiukasti rakenteisiin tukeutuva betoniarkkitehtuuri on rakennusaikansa taloudellis-poliittisen ilmapiirin kuvaaja. Rakennus on toteutettu osana laajempaa, paikan erityisvaatimukset huomioivaa yhtenäistä kokonaissuunnitelmaa, jolla korvattiin jokivarren vanhaa rakennuskantaa.
Hotelli Marina Palace suunniteltiin ja toteutettiin aikakaudella, jolloin tärkeälle paikalle sijoitettu, yleisratkaisultaan ja viimeistelyltään korkeaa laatutasoa tavoitellut hotelli lukeutui merkittäviin kohdekaupunkinsa yleisilmettä ja kaupunkikuvaa muodostaneisiin elementteihin. Rakennuksen suunnitteluaikansa ajanmukaisiin pyrkimyksiin sitoutunut arkkitehtuuri ja vaalea näyttävä ulkoasu kytkevät rakennuksen paitsi aikansa hotellirakentamisen kansainvälisiin tavoitteisiin myös suomalaisen 1970-luvun arkkitehtuuripyrkimysten päälinjaan.
Konkreettisesto ottaen betonirakenne on peitetty niin ulko- kuin sisäseiniltään pienen pienillä klinkkerilaatoilla, joihin häpeäkseni kiinnitin huomioni vasta nyt, mutta sellaista se usein on näillä arkkitehtuurikövelyillä oppineemmassa seurassa.
Ylellisiähän nämä sisätilat ovat, vaikka monin osin muuteltuja. Portaikon vaikuttavuus toi mieleen VPK:n portaikon, vaikkakin modernilla twistillä.
Lisäksi vierailtiin parissa kokoushuoneessa, joissa hyvin kävi ilmi miten Aurajoki on saatu mukaan näkymään, melkeinpä tuntee olevansa ihan sen partaalla.
Sivuikkunasta avautui näkymä pitkin Läntistä Rantakatua, ja siellä oleviin salsabileisiin...
joihin emme kuitenkaan liittyneet, mutta muutamien muiden opastuksella mukana olleiden kanssa turisimme terassin turhankin viileässä kesäillassa Kekkosen kauden korpihotelleista yms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti