Kiltatupia, krouveja ja kahviloita - Turun ravintolaelämän historia 1300-1827. Turun Historiallinen Arkisto 75, 2024, 165 s.
Suomalaiset alkoivat opetella kaupunkielämän tapoja maansa ensimmäisessä kaupungissa 1300-luvun alusta lähtien. Katolinen usko oli tuolloin jo tuonut ruokavalioon omat paastomääräyksensä: varsinaisten paastoaikojen lisäksi lihasta, munista ja maitotuotteista olisi pitänyt pidättäytyä perjantaisin ja lauantaisin.
Muutoin syömistä ja juomista sääteli maallinen valta kaupunkilakeineen. Jokaisessa kaupungissa piti olla ainakin kaksi kestikievaria matkaajien majoittamiseen ja ruokkimiseen. Viinintuonti oli kaupunginraadin hallinnassa, ja raatihuoneella oli oma "kellari" sen anniskeluun. Tämä ja myöhemmätkään kellarit eivät olleet maan alla vaan katutasossa. Raati saattoi myös myydä viiniä eteenpäin muihin viinikellareihin, joiden tunnuksena oli kuusenhavukranssi oven yllä. Olutta myytiin krouveissa, joiden tunnuksena oli oven yllä oleva ruukku (krug). Tavernat palvelivat nälkäisiä eräänlaisina katuruokaloina ja nakkikioskien edeltäjinä.
Killat olivat kukin oman nimikkopyhimyksensä ympärille rakentuneita yhteisöjä, joita Turusta tunnetaan kuusi. Tuomiokirkossa olevan ko. pyhimyksen alttarista huolehtimisen lisäksi kilta järjesti jäsenilleen vuosittaisia juhlia, ja kiltatalot toimivat myös julkisina kokous- ja juhlatiloina. Kiehtovasta kiltakulttuurista ei Turussa paljon lähteitä ole säilynyt, ja niin keskiajalla kuin myöhemminkin anniskelutilojen ilonpito näyttäytyy vain ikävän kautta, kun humalan aiheuttamä rähinä vahinkoineen on jättänyt jäljen tuomiokirjoihin - näin keskiajalla ja pitkälle sen jälkeenkin. Arkeologiset löydöt osoittavat, että viiniä juotiin kalleista tuontilaseista, ja kasvi- ja eläinjäänteet todistavat ruokavalion koostumuksesta.
Reformaatio lopetti paastoamisen, ja lakkautti myös killat 1544. Tästä eteenpäin ravintolaelämä alkaa kuitenkin rikastua uusilla nautintoaineilla, ja 1600-luvulla niitä olivat paloviina ja tupakka. Ei käy ilmi, aiheuttiko ärhäkämpi juoma enemmän tappeluita kuin ennen, tosin lienee niitä tarpeeksi jo viinin ja oluenkin voimalla tullut. Liitupiiput alkoivat kertyä arkeologisiin kerrostumiin viimeistään 1630-luvulta lähtien, ja kapakoissa savuttelu jatkui aina vuoteen 2007 saakka. Vuosi 1640 toi Turkuun akatemian professorit ja opiskelijat kosteine illanviettoineen.
Reipas juominen jatkui 1700-luvulla. Periaatteessa kapakoitseminen olisi pitänyt lopettaa talvisin klo 21 ja kesällä klo 22, kun kaupunginvartiosto rummutti iltasoiton ja yritti sen jälkeen valvoa mainittua sääntöä. Rikkomuksia oli usein, ei vähiten siksi, että anniskelua harjoitettiin kapakoitsijan asuintiloissa, ja rajan vetäminen yksityisen ja julkisen välille ei ollut ollenkaan selvää.
1700-luvun uutuus oli kahvi, joka löi Turussa itsensä läpi vuosisadan jälkipuoliskolla. Tasokkaampien kellareiden sekä kansanomaisempien krouvien ja ruokaloiden (spisqwarteret) joukkoon liittyivät nyt kahvihuoneet, joissa voi tupakoida, nauttia uutuusjuomaa ja lukea sanomalehtiä, uutuus nekin. Lauta- ja korttipelien seuraksi tuli tilaa vaativampi sisäpeli, biljardi.
Päiväkirjojen, palovakuutusasiakirjojen ja sanomalehtien ansiosta
Ruotsin ajan lopun ja Venäjän vallan alun ravintolaelämästä on jo paljon
runsaampi lähdeaineisto käytettävissä. Vielä ennen Turun paloa 1827 ravintolaelämä koki suurimman kukoistuksensa, toimihan Turku pääkaupunkina vuodet 1809-1819. Ravintolat saivat nykyisen muotonsa menuineen ja pöytiintarjoiluineen, ja erityisen hieno oli tietysti 1812 valmistuneen Seurahuoneen (nyk. kaupungintalo) ravintola. Kahvihuoneiden tilalle tulivat kahvila-konditoriot eli sveitseriat, joissa tarjoiltiin niin makeita leivonnaisia kuin makeita juomia, liköörejä ja punssia.
Kirjan kirjoittajina on joukko turkulaisia historioitsijoita: Ilari Aalto ja Kirsi Salonen (keskiaika), Veli Pekka Toropainen ja Mari Välimäki (1600-luku), Panu Savolainen (1700-luku), sekä Topi Artukka (1800-luvun alku). Kunkin aikakauden ravitsemusliikkeiden sijaintia on havainnollistettu omalla kartta-aukeamallaan. Kuvituksena on piirroksia ja maalauksia lähinnä Ruotsin museoista, sekä esinekuvia Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus & Ars Novan kokoelmista.