Club Rococo Turun linnassa

Turun linnassa järjestettiin viime lauantaina ensimmäiset kunnon bileet sitten koronakurimuksen alun, ja sisään pääsi tietysti vain koronapassilla. Tapahtuman nimi oli Club Rococo, teemana party like it's 1771, ja suoraa jatkoa se oli parin vuoden takaiselle barokkidiscolle. Pukeutua sai miten halusi, mutta joukossa oli pukuharrastajien todella upeita luomuksia. Tavan tallaajatkin olivat onnistuneet loihtimaan itselleen värikkäitä luomuksia, itse turvauduin vain vanhaan rekvisiittaperuukkiin. Ohjelmaan kuului museon henkilökunnan muotinäytös, josta tähän muutama edes miten kuten onnistunut kännykkäkameraotos.

Pukujen aikakausi käsitti koko 1700-luvun jälkipuolen, joten lopussa juontajasta kuoriutui esiin itse punamyssyinen jacobiini! Hienosti pukeutunut herrasväki ei kuitenkaan joutunut giljotiiniin, vaan musiikki ja tanssi jatkuivat, ja jälkimmäinen ohjelmanumero oli jo perinteinen drag show, artistina Betty Fvck.

Bailaaminen jatkui sitten kello kahteen yöllä, kuka sinne asti jaksoi. Museoduunari Eikka ainakin jatkoi niin kauan kuin pattereissa virtaa riitti.

.

Corto Maltese prequel

Maltalaisen merimiehen saga alkoi ajelehtimisella Tyynellämerellä lauttaan sidottuna albumissa Corto Maltese Etelämerellä (suomennettu myös alkuperäisteosta paremmin vastaavalla nimellä Suolaisen meren balladi). Juan Díaz Canalesin ja  Rubén Pellejeron kolmas post-prattilainen albumi Tarowean: yllätysten päivä vastaa kysymykseen miten mies tuohon jamaan joutui. Alaskan ja Afrikan jälkeen ollaan nyt eteläisellä pallonpuoliskolla, ja matkataan Tasmaniasta Borneon kautta Tyynen valtameren fiktiivisille saarille keskelle polynesialaisen heimon valtataistelua.

Luvassa on jälleen salaperäisiä veljeskuntia, kolonialismin häikäilemättömyyttä, rakkautta ja verilöylyjä. Suurvaltojen kilpailu näkyy vain Saksan keisarillisen laivaston lipun hulmahduksena, eletäänhän vasta suursodan aattoa. Ensimmäisellä lukemisella s. 23 unijakso sai jo uumoilemaan että tekijät ovat ajautumassa kohti Prattin viimeisten albumien tajunnanvirtaa, mutta ei sentään. Toiminnallinen seikkailu tämäkin on, balanssoituna ripauksella sitä ihmisluonnon selittämättömyyttä, jolla Pratt tarinoitaan ryyditti.

Hyvä lukukokemus, vaan kitistävä on siitä että värit eivät oikeastaan sovi CM-albumeihin, mutta minkäs teet. Piirretäänhän Tex Willeritkin nykyään värillisinä. 

Tämä postaus on ajoitettu julkistumaan 1. marraskuuta, kelttiläisen samhainin aikana, tasan 108 vuotta sen jälkeen kun Corto löydettiin ajelehtimasta merestä vuonna 1913.

Caravaggion viimeiset vuodet

Huomaan kuusi vuotta sitten harmitelleeni ettei Milo Manaran Caravaggio - Miekka ja paletti jatkunut Roomaa kauemmas, mutta Manaran sarjakuva-albumi sai jatkoa 2018, ja suomeksi se ilmestyi viime vuonna. Sarjakuvasceneä tulee siis seurattua varsin huolimattomasti, mutta voihan asian ohimenemisen panna senkin piikkiin että Turun kirjamessut jäivät viime syksynä pitämättä.

Caravaggio - Armahdus jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Haavoittunut ja miestaposta kuolemaan tuomittu taiteilija pakenee Roomasta sirkusseurueen turvissa Napoliin, ja sieltä Maltalle, liittyen sen maineikkaaseen ritarikuntaan paavilta armahduksen saadakseen. Vaan eihän kiivas ja oikeudentuntoinen Caravaggio voi olla joutumatta vaikeuksiin, ja armahdus tulee liian myöhään - barokin suurin taiteilija kuolee haavakuumeeseen rantaveteen Italiassa.

Edellisen osan manaramaiseen tapaan luvassa on taas teräviä miekkoja ja kauniita naisia, ja tietysti taidehistorian kertauskurssi. Maria Magdalenan hurmio syntyy tietysti yhden päähenkilöistä, sirkusseurueen kauniin Ipazian masturboinnista, ja muut seurueen jäsenet poseeraavat Emmauksen ateriassa. Napolin kaduilta haalitaan mallit Seitsemään laupeudentyöhön ja Kristuksen ruoskimiseen. 

Maltalla maalataan niin ritari kuin suurmestari, ja tietysti Maltaun kauden pääteos, Johannen Kastajan mestaus, joka edelleen on sen tilanneessa kirkossa Vallettassa. Nukkuvaksi kupidoksi "paljastuu" Caravaggion vihamiehen orjattarensa kanssa saama lapsi. Pakomatkalla Maltalta viitataan Sisiliassa ja manner-Italiassa vielä joihinkin loppukauden töihin, ja sarjakuvan ruutuihin on upotettu myös muita aikakauden maalauksia, kuten s. 18 tavernanäkymään. Metka yksityiskohta on myös piilukkopistooli; piilukkohan keksittiin juuri noina vuosina 1600-luvun alussa.

Kaikesta visuaalisuudesta komeudestaan huolimatta tämä ei kohonnut mielestäni ykkösosan tasolle. Maltallla käyneelle albumilla oli tietysti ihan oma viehätyksensä.