maanantai 28. syyskuuta 2026

Legomuseo Vanha-Palikka

Velmeri Männikön perustama Vanha-Palikka sijaitsee vanhassa koulussa Pöytyän Kyrössä.

Rakennettuja legosettejä löytyy 1500, mikä on helppo uskoa.


Vanhimmat legot olivat puisia.



Jokainen löytää varmasti jotain omaan lapsuuteensa, lasten lapsuuteen tai lastenlastensa lapsuuteen liittyvää. Legoja on tehty kaikista mahdollisista aiheista, klassisia ovat tietysti länkkärit ja inkkarit.



 Jalkapalloilua, näin MM-kisavuoden kunniaksi.


Antiikin temppeli on ollut ehkä vähän tylsä koottava?

Noita maatilan rakennuksia ja ajopelejä on meidänkin olohuoneen lattialla koottu. Vasemmalla pilkistävä leikkuupuimuri oli ihan susi, ei kestänyt mitään leikkimistä kun leikkuri putoili koko ajan.


Näyttely jatkui vielä toisessakin huoneessa.


 Tähtien sotaa...


 ja Indiana Jonesia.


Kolmannessa huoneessa voi koota irtolegoista omia rakennelmia, ja sen seinillä on kaikenlaisia lego-oheistuotteita. 


Legoland-roipetta, ja onhan siellä Billundissa itsekin tullut pikkupoikaporukan kanssa tullut käytyä.

 Tunnustustakin on nuorelle keräilijälle ja museomiehelle tullut.


Pöytyältä matka jatkui Lietoon, Nautelankosken museoon, jossa saimme Lenna Viskarin hienon opastuksen. Museosta löytyy blogista selostus täältä, ja itse koskesta täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti