tiistai 6. toukokuuta 2025

Arkkitehtuurisarjakuvaa Portsasta

Mika Lietzen: Port Arthur (Asema Kustannus 2020).

Enemmänkin yhtenä Kramppien ja nyrjähdysten piirtäjistä tunnettu Mika Lietzen asuu itse Turun Portsassa, joten tämän fantasiasarjakuvan täytyy katsoa olevan kunnianosoitus hänen kotikaupunginosalleen. Juoni on helposti kerrottu: Portsassa asuva sinkku(?)nainen etsii kissansa lelua ("palle") sängyn alta, ja löytää sieltä luukun maanalaiseeen Portsaan ja sen historiaan.

Käy ilmi että Port Arthur on nimensä mukaisesti ollut alunperin satama, jonka päälle on vuosisatojen aikana rakentunut, ja maan alle jäänyt, kaupunki, josta maanpäällä näkyy enää huippuna oleva Mikaelin kirkko! 

Tässä vaiheessa on myönnettävä ettei sarjakuvassa sen enempää juonta olekaan, mutta on se kyllä hienosti piirretty. Kuvajaot ja -kulmat ovat silkkaa eurooppalaista taidesarjakuvaa, joskin mustavalkoisena. Joka suuntaan jatkuvat renessanssiarkkitehtuurin pyöröholvit, pylväiköt ja portaikot tuovat mieleen Piranesin arkkitehtuurifantasiat, ja jostain syystä mieleen tuli myös Pikku Nemon unimaailma.

Lietzen on piirtänyt myös aiemmin blogissa esitellyn jääkärisarjakuvan Jääkärit - Viisi kertomusta.

Kieltämättä Raunistulaan sijoittuva Paha hämärä oli elämänmakuisempi tarina. Toki muitakin Turkuun sijoittuvia sarjakuvia mielellään lukisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti