73. Berlin. Siegessäule.
Siegessäulea alettiin pystyttää vuonne 1864 tanskalaisista saadun voiton kunniaksi, mutta ennen kuin se 1873 valmistui, oli voittoisa sota ehditty käydä myös Itävaltaa (1866) ja Ranskaa (1870) vastaan. Niinpä voiton jumalatar Victoria sai alleen kolme kerrosta tykkejä. Alunperin pylväs sijaitsi valtiopäivätalon edustalla kuten vaikkapa tästä kuvasta ja tästä kartasta v. 1913 matkaoppaasta käy ilmi:
Ympärillään Victorialla oli kolme voittojen arkkitehtia, Bismarck, Moltke ja Roon. Vuonna 1939 heidät kaikki siirrettiin Hitlerin maailmanpääkaupunki Germanian "pohjois-etelä-akselin" tieltä nykyiselle paikalleen, Tiergartenin puiston halkaisevien pääväylien risteykseen, liikenneympyrän keskelle. Samalla pylväs sai 7,5 metriä lisää korkeutta kun alaosaan lisättiin neljäs tykkien koristama lieriö. Tältä Siegessäule näytti syyskuussa 2011:
Miten sinne sitten pääsee? Sekä itä- että länsipuolella on kaksi sisäänkäyntiä, joista johtaa portaat tunneleihin jotka yhdistyvät kahdeksi eri suuaukoksi. Tässä itäpuolinen, kuten Fernsehturmistakin voi päätellä, sisäänkäynteinä toimivat harmaat pömpelit puiden keskellä molemmin puolin katua.
Tällä paikallaan Siegessäule selviytyi sodasta todennäköisesti paremmin kuin olisi vanhalla paikallaan tehnyt. Ei kuitenkaan vaurioitta, kuten jalustan neljää sivua koristavista pronssireliefeistä voi päätellä. Niistä kolme kuvasi vuosien 1864, 1866 ja 1870 sotia ja neljäs voitonparaatia. Reliefit poistettiin ranskalaisten miehitysviranomaisten vaatimuksesta 1945 ja palautettiin vasta 1987 Berliinin 750-vuotisjuhlien kunniaksi. Englanninkielinen Wikipedia laittaa palautuksen Mitterrandin nimiin, mutta ilmoittaa että osia on edelleen Ranskassa.
Sisäänkäyntitasoa kiertää Anton von Wernerin (1843-1915) mosaiikkityö.
Tässä vähän enemmän tuota kullatuin rosetein koristeltua kattoa.
Ja ei kun sisään.
Edessä on melkoinen kapuaminen, lopetin askelmien laskemisen sadan kohdalla.
Kiipesin huipulle myös 1984, mutta ei se silloin niin korkealta tuntunut... no, olihan välitasanteilla penkkejä huilaamiseen.
Mahdollisille vandaaleille oli asianmukaiset madonluvut.
Monumentin sisällä on pieni vastaavankaltaisille monumenteille omistettu museo, mutta siitä toiste. Nyt ylös kurkistelemaan tahdittomasti Goldelsen helmojen alle.
Siegessäulea ympäröivä aukio on nimeltään "Suuri tähti" (Großer Stern) ja siitä lähtee katuja viiteen suuntaan. Spreeweg vie liittopresidentin viraston (Bundespräsidialamt) ja liittopresidentin virka-asuntona toimivan Bellevuen linnan ohitse (etualalla pönöttää Moltke josta kohta lisää).
Yleisön pyynnöstä enää yksi panoraama, suoraan itään, vain sen havainnollistamiseksi miten suuri Tiergarten todella on. Monilta osin se on enemmän metsää kuin puistoa.
Tai ei sentään, katsotaan vielä missä ne sotapäälliköt olivatkaan. He seisovat monumentin pohjoispuolella, vasemmalta oikealle Roon, Bicmarck ja Moltke.
"Rautakansleri" Otto von Bismarck (1815-98) on kaikille tuttu koulukirjoista. Saksan yhdistyminen "verellä ja raudalla" Preussin johdolla on laskettu suurimmalta osin hänen ansiokseen.
Muistomerkin muista hahmoista miekkaa takova Siegfried jää kanslerin taakse, tässä näkyvät vasemmalta oikealle sfinksiin nojaileva Sibylla, maapalloa kannatteleva Atlas ja epäsopua ja kapinaa kukistava Germania. Miltä monumentti alkuperäisellä paikallaan näytti, sen saa selville tästä kuvasta.
Sotahistorian harrastaja tuntee myös Helmuth von Moltke vanhemman (1800-91), Preussin yleisesikunnan päällikön Saksan yhdistymissotien aikana. Hänen samanniminen ja samaa virkaa hoitanut veljenpoikansa Moltke nuorempi taas muistetaan epäonnistuneesta hyökkäyksestä länteen 1914.
Mutta kuka kumma oli Albrecht von Roon (1803-79)? Wikipedia tuntee miehen armeijareformin toimeenpanijana, mutta myös taistelukentällä hän näyttää kunnostautuneen.
Saksan yhdistyminen katsottiin siis 1800-luvulla tämän kolmikon ansioksi.
1900-luvulla ei Saksa enää voittoisia sotia käynyt vaan voitonmonumenttien pystyttely jäi muiden tahojen toimeksi. Palataanpa vielä tuohon v. 1913 karttaan ja verrataan miltä sama alue näyttää nyt googleperspektiivistä:
Alhaalla Kesäkuun 17. päivän kadun varrella, Siegessäulen ja Brandenburgin portin välisellä osuudella on monumentti, joka katutasolla näyttää tältä:
Kyseessä on Sowjetisches Ehrenmal, muistomerkki Berliinin taisteluissa kaatuneille neuvostosotilaille, joita paikalle on haudattu yli 2000 (kaatuneita kaikkiaan on arveltu olleen 80000). Monumentti pystytettiin heti sodan jälkeen 1945 ja kiviaines saatiin valtakunnankanslian raunioista. Kuuteen kivipilariin on listattu eri aselajien (jalkaväki, panssarijoukot, tykistö, pioneerit, ilmavoimat) kaatuneiden nimiä, jalkaväellä on suuremman osuutensa vuoksi kaksi pilaria. Ylimpänä on neuvostotyylin mukainen "pronssisoturi".
Monumentin sivuilla on kaksi T-34-panssarivaunua...
...ja kaksi 152 mm haupitsia M1937 (ML-20).
Nämä kaksi monoliittia on Wikipediassa nimetty sarkofageiksi. Neuvostoliiton sankareiden nimiä niihin on ainakin listattu.
Tässä vielä jonkinlainen yleiskuva alueesta.
Muistomerkki sijaitsi Britannian miehitysvyöhykkeellä, mutta puna-armeija piti siellä vartiota koko kylmän sodan ajan. Saksojen yhdistyttyä alue siirtyi Berliinin osavaltion hoitoon. Entisen Itä-Berliinin puolella on vieläkin massiivisempi muistomerkki Treptower Parkissa. Tiergartenin monumentti lienee tarkoituksella sijoitettu katkaisemaan puiston läpi kulkenut Siegesallee, "voiton puistokatu", jonka varrella oli Preussin kuningassuvun jäsenten veistoksia hamasta muinaisuudesta alkaen. Tässä alun kartta laajempana versiona, jossa nuo kaikki veistokset on lueteltu (saako niistä Bloggerin esittämässä versiossa selvää, on eri asia).
Itse muistan vielä 1984 nähneeni noissa Tiergartenin puskissa nokeentuneita patsaiden jäänteitä, nyt en enää niitä erottanut. Hämmentävä muistomerkkien taistelutanner tämä seutu todellakin on (vrt. Reichstagin esitellyt postaus): sotaisaa uhoa, voittoja ja tappioita, kärsimystä ja tragediaa. Osin tämän takia olen ollut jonkinlainen Berliini-friikki koko ikäni vaikka harvoin olen siellä käynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti