Jälkimmäinen kesämatka suuntautui Liettuan rannikolle. Matkalla pysähdyttiin yhdellä Liettuan kuuluisimmista nähtävyyksistä,
Ristikukkulalla (
Kryžių kalnas). Miksi mäelle ryhdyttiin ristejä tuomaan, ei ole aivan varmaa, mutta se voi liittyä kapinaan Venäjää vastaan 1831. Protesti se oli myös neuvostovaltaa vastaan, jonka aikana ristejä aika ajoin lanattiiin maahan. Liettuan itsenäistyttyä ristien määrä on kasvanut valtavasti, hyvin uskoo niitä olevan jo 100000 ja enemmänkin.
Viimeisen kuvan etualan krusifiksi pystytettiin paavi Johannes Paavali II:n kunniaksi. Hänen vierailunsa vuonna 1993 on ollut paikan historian kohokohtia.
Siinä on kyllä ristiä jos monenmoista. Olisi kyllä hieno paikka käydä. Olisi myös mielenkiintoista tunnustella saisiko paikassa hengellistä virettä/fiilistä tuosta ristien määrästä vai tulisiko vain ristiähky. Oliko havaittavissa jompaa kumpaa?
VastaaPoistaSanotaanko vaikka niin että tämä lienee enemmän lähellä katolista mielenmaisemaa. Juha muuten innostui askartelemaan ristin maahan pienistä kivistä kun huomasi että sellaisiakin on tehty. Eli todella monessa muodossa oli ristejä siellä.
VastaaPoistaYstäväni oli ollut Vilnassa eräässä kirkossa. Olisiko ollut Pyhän Kasimirin. Siellä oli ollut kolme muumiota. Hänelle jäi epäselväksi ketä olivat, ja mikä on tarina näistä vainajista. Osaatko kertoa jotain, nettihaulla en saa mitään tietoa.
VastaaPoistaKyseessä on ilmeisesti ortodoksinen Pyhän hengen kirkko, jossa on kolmen 1300-luvulla marttyyrikuoleman kokeneen kristityn jäännökset.
VastaaPoistaKiitos, jospa näillä tiedoilla löytyisi lisää tietoa.
VastaaPoistaTuire
http://en.wikipedia.org/wiki/Anthony,_John,_and_Eustathios
VastaaPoista