Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2024

Varma kevään merkki on edellisvuoden Varsinais-Suomen arkeologisten  kenttätöiden esittely Turun linnassa.

Raisiossa rakennetaan Kuloisten risteyssilta kokonaan uusiksi, tulevalta alueelta ei arkeologinen tarkastus löytänyt kiinteitä muinaisjäänteitä. Kuloisten Impivaara osoittautui lupaavaksi paikaksi tuleville koululaiskaivauksille, joilla Raisiossa onkin jo pitkät perinteet. (Jari Näränen)

John Björkman esitteli väitöskirjansa aihetta, historiallisen ajan uskomuspaikkoja Lounais-Suomessa. Kansanperinteen kerääjien tallentamat uskomuspaikat on usein helppo tunnistaa: vaikuttavia jyrkkiä kallioita, melkein aina vettä lähellä, toisaalta "mitättömän näköisiäkin" on kaikista kolmannes. Isojako- ja tiluskartat paljastavat monien myös sijaitsevan pitäjien reunoilla tai rajoilla. Johnin englanninkielinen väikkäri löytyy täältä.

Liedon Pettinen on vaikuttava rautakautinen kalmistokompleksi, jossa on kaivettu vuodesta 2019 lähtien. Hautauksia on ajanlaskun alusta 1000-luvulle, hautaustapoina uurnalliset palokuoppahaudat, latomukset, röykkiö ja polttokenttäkalmistot. Aseita, koruja, veneen niittejä ym., löytöjä ylipäätään paljon. Kaivaukset jatkuvat ja tutkimuksia tulossa. (Juha Ruohonen)

Ennen lounastaukoa esiteltiin vielä Turun kaupunginmuseon uusin digitaalinen julkaisu, Raportteja-sarjan no 24, Puunkäyttö keskiajan Suomessa. Kirjan löytää täältä, ja se on toivon mukaan ilmestymässä myös painettuna. (Kuva postauksen alussa kirjan kannesta)

Museoviraston koekaivausryhmän Varsinais-Suomessa suorittamista metallinetsintälöytöjen aiheuttamista tutkimuksista esiteltiin kaksi. Paimion Koivulinnan asuinpaikan läheisyydestä oli 2024 löytynyt kaksi pronssikirvestä, tarkastus selvitti ne ilmeisesti tarkoituksella haudatun ko. asuinpaikan reunalle. Salon Melkkilästä oli hevoslaitumelta löytynyt miekansäilä, kaivauksissa paikalta paljastui n. 15-20-vuotiaan miehen hauta merovingi- tai viikinkikaudelta. (Jan-Erik Nyman)

Metallinetsintälöytö oli myös vienyt Turun kaupunginmuseon arkeologin tutkimaan Nousiaisten Pappilaa. Alueelta oli jo ennestään paljon löytöjä viikinki- ja ristiretkiajalta. Pellon pintapoiminnan tulosten (keramiikka ja muu saviaineisto) analysointi varmisti jo ilmakuvan pellossa paljastamien laikkujen kertoman: Hirvijokeen laskeva pienen puron molemmin puolin on sijainnut rautakautinen kylä. (Jere Leppänen)

Saaristomeren Rautakausi -projekti oli meriarkeologisin menetelmin tutkinut Kemiönsaaren eteläpään kohteita viistokaiutuksella, sukeltamalla, tarkkusinventoimalla ja kajoamalla (=dendronäyte). Kyrksundetissa ja Purunpäässä ei tehty uusia havaintoja, Högholmenin "länsisataman" massiivisten hirsiarkkulaitureiden dendrologinen näyte antoi rakentamisvuodeksi 1392 jKr. Tarkkuusinventoinnin löydöttömyys herätti epäilyn käytön vähäisyydestä. (Yann Irissou)

Perttelin Inkereen kartanon omistaja J.M. Gottskalk perusti 1794 lasitehtaan, joka toimi vuoteen 1865 asti, valmistaen pullo- ja ikkunalasia. Tehtaan lasihytin tiilisen keskusuunin jäänteen löytyivät peltoalueelta, joka tutkimuksen jälkeen asfaltoitiin parkkipaikaksi. Lasihytti on ollut n. 20 x 20 metriä kooltaan. Löytöinä odotetusti rautanauloja ja lasia. (Hanna-Maria Pellinen)

Muuritutkimus Oy kaivoi 2024 Kaskenahteessa. Tarkemmin esiteltiin kaivausalue IR54, jossa kerrostumat ulottuivat Turun palosta kaupungin alkuaikoihin 1300-luvulla. Löydöt olivat tyypillistä materiaalia turkulaiselle kaupunkikaivauksille, kiitettävästi löytyi 1600-luvun lasia ja keskiaikaista keramiikkaa, erikoisuutena kivinen muotii metallinappien valamiseen. Odotettua dominikaanikonventin hautausmaata ei tavattu, eikä muutakaan konventtiin liittyvää, poislukien kirjoituspuikko eli stylus, ja ehkä mahdollinen kirjanhela. (Niko Järvinen, Nea Komulainen, Kari Uotila)

Kärsämäessäkin oli taas kaivettu, Heikki Huhtamäen kadulla. Alueelta löytyi liesien ja paalunsijojen jälkiä, ja jopa 6 kk vanhan vasikan hauta. Esineistönä pääasiassa keramiikkaa, palanutta savea ja iskoksia. Kuulosti kovin kivikaudelta, mutta jokin raudankappalekin seassa, ja alueellahan on asuttu pitkään. (Lauretta Suomi, Maria Ronkainen)

Turistina Turun ylioppilaskylässä

Lopulta suorastaan talviseksi yltyneessä säässä kierreltiin torstai-iltana Turun ylioppilaskylän kortteleita, kenenpä muun kuin Mikko Laaksosen opastamana. Liikkeelle lähdettiin kylpylähotelli Caribian edustalta. Alunperin rakennuksessa toimi sittemmin surullisen kuuluisa Turun ylioppilaskyläsäätiön Congress Center Turku.

Öljykriisin aiheuttaman konkurssin seurauksena Turun kaupunki sai säätiössä enemmistön, mutta kuten peruskiven muurauksesta 1968 kertova laatta kertoo, alunperin Yo-kylä oli turkulaisten korkeakoulujen oppilaskuntien omistama.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat syksyllä 1969. Itse muutin 1982, tähän yhteiskeittiölliseen taloon, tarkempana osoitteena 1 A 28. Historiaa opiskelemaan tulleenakaan en ollut niin historiatetoinen että olisin tiennyt 1-vaiheen talojen tuolloin olleen vasta 13 vuotta vanhoja. Puolustauden sillä että kyltti oli tuolloin puskan peitossa. Henki oli hyvä, ja yhteiskeittiössä pidettiin kerrosbileitä, nuoria kun oltiin.

Ulko-ovi 1 A:ssa , niin kuin yksiöiden huoneidenkin ovet, olivat ja ovat kirkkaan oransseja. Modernin värimaailman Yo-kylään oli luonut CIA:n kulttuurivaikuttamisprojetilla Suomeen päätynyt afroamerikkalainen taiteilija Howard Smith. Korttelit 1-4 olivat vielä kasarin alussa kesähotellina, joten sieltä muutettiin kesäksi Inspehtorinkadun toiselle puolelle evakkoon.

Hotellihuumaan liittyy myös tämä CCT:n Inspehtorinkadun toiselle puolella olevaan ravintolaan yhdistänyt käytävä. Jo 1980-luvulla se toimi varastona, ja ikkunat on nyttemmin peitetty. Ei tainnut olla kovin toimiva konsepti.

Takaisin kierrokselle. Alkuun koukattiin Yo-kylän uudempaan osaan, vuonna 2018 valmistuneeseen Aitiopaikkaan (arkkitehti Ilkka Tukiainen, Optiplan), jonka näkymä sisäpihalta, taustalla 2011 valmistunut Ikituuri (joka sai kongressihotellin käytöstä poistuneen nimen). Selvästi kehitys on vienyt suurempia asumisyksiköiden suuntaan.

Tämän jälkeen palattiin alkuperäiselle puolelle. Arkkitehtuurin historiasta saamme lukea että, että Yo-kylä edusti strukturalismia ja kompaktikaupunkia, ja on kansainvälisesti kuuluisin modernin arkkitehtuurin luomus Turussa. Taloja yhdistävät portaikot ja molemmille sukupuolille yhteiset keittiöt mahdollistivat vapaamman kanssakäymisen kuin 1950-luvun Yo-talojen sukupuolittain jaetut kerrokset 2 hengen huoneineen ja yhteiskylppäreineen.

Kenkien heittely puihin suoritettujen opintojen päätteeksi on tainnut tulla ulkomaisten opiskelijoinen mukana.

Pätkä Inspehtorinkatua on nykyään osa Turun ensimmäistä pyöräilyn priorisoivaa kylätietä.

Soikea Tyyssija valmistui vuoden 2022 alussa, sen tilalta purettiin TYS:n toimisto, kauppa, ravintola, jo varhain käytöstä poistunut uima-allas ym,, joihin voi sielä luoda silmäyksen tässä vanhassa postauksessa.

Varsin näyttävä kokonaisuus, jonka alakerta on omistettu sille yhteisöllisyydelle, jollaiseksi CCT oli ehkä alunperin tarkoitettu.

Inspehtorinkadun luoteispuolelle rakennettiin ns. itsareita, "itsemurhayksiöitä" ilman yhteiskeittiöitä. Nyt kävi ilmi, miksi: julkinen rahoitus niukkeni. Värikkäät ovet silti säilyivät.

Yo-kylän länsi- ja itäpuolen taitekohdassa on Varsinais-Suomen puisto. Vuonna 1979 istutettiin tammi jokaiselle Varsinais-Suomen silloiselle kunnalle. 1982 ne olivat  vielä aika pieniä, mutta 40+ vuotta myöhemmin jo puun kokoisia, ja onhan niillä vielä vuosisatoja kasvuaikaa. Moni kunta on jo ehditty liittää jo naapuriinsa.

"Sirun roskis" itäpuolen alkupäässä oli aikoinaan legenda. Roskis saattoi vaihtua jätehuollon toimesta, mutta nimi spreijattiin aina uudestaan, ja kaikki Turun taksikuskit tiesivät sen kuulemma. Vaan ei ole sitäkään enää, paikalla on kierrätyspiste.

Itäpuolella ei toteutettu samaa korttelijärjestystä, osin siksi että vanhaa omakotisasutusta säilyi alueen keskellä. Värikkäät ovet toki täälläkin. Täällä on myös nelikerroksisia taloja, toisin kuin länsipuolella, ja asunnot alunperin solukolmioita. Sellaisessa asui myös flaneurin tyttöystävä flaneuse, jonka kanssa asutaan nykyään Halisissa, ei niin kovinkaan kaukana.

Yo-kylän peruskorjaus alkoi itäpuolelta neljännesvuosisata sitten. Kolmikulmaiset parvekkeet ja "lippalakeiksi" muutetut tasakatot muuttivat ilmettä paljon enemmän kuin länsipuolen peruskorjaus ranskalaisine parvekkeineen. Valitettavasti yleisilme alkaa monissa kohdin jo näyttää aika ränsistyneeltä. Purkaminen ja uudelleen rakentaminenkin on jo kuulemma pöydällä.

Tässä kuvassa myös laatoitettua "kylänraittia", pihathan muutoin on asfaltoitu.

Kuten veteraanit muistavat, Yo-kylän bussien päätepysäkki oli tässä silloisen kioskin, nykyisen pizzerian luona, ennen kuin linjan kulkusuunta vaihtui ja päättäri siirtyi Caribian edustalle. Taustalla Elinantien sodanjälkeisiä kerrostaloja, jotka jollain tapaa olivat vaihtoehto niille sotaveteraaneille, jotka eivät rintamamiestaloa halunneet rakentaa.

Kirkko keskellä kylää: opiskelijoiden oma lähiö rakennettiin Kaarinan eli Nummen pitäjän keskiaikaisen kirkon, pappilan ja kirkonaittojen ympärille. Kirkkomaan läpi tuli monet kerrat oikaistua.

 Ylioppilaskylästä löytyy myös kirjallisuutta, mm. tämä kirjanen vuodelta 2004.

Visa Suonpään julkaisussa hahmotellaan arkkitehtien idealistisia tavotteita ja niiden kohtaamista todellisuuden kanssa, samoin TYS:n ja Vuokralaisyhdistyksen (VY) kädenvääntöä suokranmaksulakkoineen. Paljon kuvia 1970-luvulta, siis ennen omaa aikaani, joista löytää kadotettu nuoruutensa.

Funktionalismia Turussa

Sairastelu esti osallistumasta kevään ensimmäisille arkkitehtuurikävelyille, mutta eilen kierreltiin Mikko Laaksosen opastuksella Turun keskustaa, teemana funktionalismi. Kierros alkoi hieman erilaisesta perspektiivistä, kun pääsimme katselemaan Alvar Aallon Standardivuokrataloa suljetun sisäpihan puolelta.

Koska Lasse Raustela on kuvannut lapsuuttaan pihapiirissä romaanissa Auringonlaskun talo, palaan ehkä noihin sisäpihan taloihin myöhemmin.

Aallon Lounais-Suomen Maalaistentalon kautta koukattiin nytkin, mutta siitä enemmän edellisen kävelyn postauksessa.

Hospits Beteliä tarkasteltiin tällä kertaa sisäpihan puolelta, jossa sen funkisluonne käy selvemmin ilmi. Yliopistonkadun varren kokonaisuudesta enemmän lisää tässä postauksessa.

Portaikon parvekkeet olivat sitä itseään, kun oikein oivalsi katsoa! Tuleeko kellekään muulle mieleen Helsingin olympiastadionin tornin rytmi?

Rakennussäädöksiin liittyvä yksityiskohta: sisäpihan puolen on voinut rakentaa kerrosta korkeammaksi.

Portaikon valaisimet olivat alunperin itsensä Poul Henningsenin suunnittelemat, mutta ovatko nämä nykyiset? Jälleen kerran yksityiskohta, johon kiinnitin huomiota vasta kun siitä kerrottiin.

Meidän kaikkien Turun kaupungin työntekijöiden päämaja, konsernihallinnon rakennus osoitteessa Yliopistonkatu 27, valmistui Erik Bryggmanin piirtämänä vakuutusyhtiö Sammon toimitaloksi 1938. Taloa on korotettu ja muunneltu myöhemmin (paternosterhissi tosin jäljellä), mutta aikoinaan se ihastutti pohjoismaisia arkkitehteja ja inspiroi tiettävästi Tukholman Sveavägenin varrella olevaa Thulehusetia.

Pienten ikkunoiden ryhmät olivat Bryggmanin puumerkki, sellainen löytyy Puolalankadun puolelta.

Ja sitten se Turun kuuluisin funkistalo, Turun Sanomien toimitalo, Alvar Aallon luomus vuodelta 1930. Talossa oli mm. toimitusjohtajan asunto, oletettavasti äänieristys oli riittävä eivätkä öisin jyskäävät painokoneet haitanneet nukkumista? Lehden nimi on sekä seinällä että katolla, mutta toimitus ja paino ovat siirtyneet Artukaisiin, ja melko lailla julkisivuremontin tarpeessa olisi koko talo.

Aina saa kuulla ja lukea, että tähän ikkunaan piti heijastaa lehden etusivu, mutta toimiko idea koskaan? (EDIT: Ei.)

Puutorin funkishelmi on Totti Soran luomus vuodelta 1933, käymälänä vuosikymmeniä palvellut, mutta vuodesta 1997 pubina toiminut Puutorin Vessa.

Töölöä Turussa, funktionalistinen asuinkerrostalo vuodelta 1937 Aninkaistenkadun ja Tuureporinkadun kulmassa.

Kadun toisella puolella on Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin piirustusten mukaan 1933-34 rakennettu huoltoasema, putkanakin toiminut, nykyisin kahvila.

Turun linja-autoasema on Harald Smedmergin ja Totti Soran (molemmat paitsi arkkitehteja, myös kuvataiteilijoita) tuotantoa. Matala puolipyöreä osa etualalla oli raitiotien sähkömuuntajan käytössä.

Linja-autoaseman odotushuonetta oli inspiroinut Rooman Pantheon. Art deco -ikkunoiden takana yläkerrassa oli aikoinaan ravintolasali. 

Osana linja-autoaseman seudun funkiskokonaisuuteen kuuluu myös Georg Jägerroosin 1939-40 valmistunut huoltoasema. (Rakennusta kuvaava tuhkakuppi hankittiin taannoin Turun kaupunginmuseon kokoelmiin.)

Kiintoisaa oli myös kuulla, että juna- ja bussiliikenne koettiin aikoinaan niin paljon toistensa kilpailijoiksi, ettei niitä edes yritetty integroida, vaan linja-auto- ja rautatieasemat olivat kaukana toisistaan. Onnistuuko niiden yhdistäminen Turun uudessa matkakeskuksessa, jää nähtäväksi.

Kauniin, mutta kylmähkön kiertelypäivän päätteeksi piti vielä palata nauttimaan virvokkeita sopivasti klo 15 lauantaisin avautuvaan Bryggman´s Restaurant & Deliin Hospits Betelin alias Scandic Plaza Turun alakerrassa.

.

Runosmäen Punkmuseo

Kolme viikko sitten tuli vierailtua Aikamatka 20360 -näyttelyssä, ja samassa purkutalossa  sijaitsee myös Helsingissä toimivan Punkmuseon paikallinen filiaali, tilapäisesti siis, kuten em. näyttelykin. Tila on punkhenkisesti pieni ja askeettinen, seinät täynnä kuvia, keikkamainoksia, lehtijuttuja y. turkulaisesta punkscenestä.

Hahmotelma bändien aikajanasta nykyhetkeen saakka, Punk's not dead!

Keikkapaikat kartalla.

Historian havinaa. Kai se on myönnettävä, etten itse pahemmin scenessä pyörinyt, jopa kuuluisa Auran panimon valtaus 1984 meni täysin ohi.

Museossa voi pelata jalkapallopeliä...

ja paukuttaa rumpuja.

Biisilistakin oli valmiina.

Itseironiaa unohtamatta, syntyihän punk jo puolen vuosisataa sitten.

Punkmuseo Wikipediassa.

Turun Punkmuseo Facebookissa ja Instagramissa.

Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 13-19 kuluvan vuoden elokuun loppuun asti.