Saapumisiltana oli jo vitsailtu että huoneen ikkunasta näkyisi Valko-Venäjälle saakka, sehän ei enää kaukana ollutkaan.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena joten oli tilaisuus lähteä vähän kiertelemään. Hotellilta kohti jokea johtavassa puistossa oli mm. kaupungin vaakuna...
suihkulähde...
ja muistomerkki Daugavpilsin kaupunkia 1876-90 johtaneelle Pāvels Dubrovinsille.
Suuren isänmaallisen sodan muistomerkki oli pinta-alaltaankin suuri.
Huomiota kiinnitti se, että ikuinen tuli oli sammunut...
ja nimeltä muistettujen sotilasarvot olivat aika korkeita, kenraaleitakin useampi.
Puisto päättyi Väinäjoen rantaan Tämän Itä-Euroopan suuren joen siltojen hallinta on aina ollut tärkeää, viimeksi toisessa maailmansodassa, jossa saksalaiset valtasivat sillat Brandenburger-kommandojen iskulla.
Sodan kerrotaan tuhonneen Daugavpilsiä pahoin, mutta sotaa edeltänytää rakennuskantaa näki silti, osin hyvässäkin kunnossa.
Rautatieasema oli varsin hiljainen lauantaiaamusta. Riikaan, Vilnaan ja Minskiin sieltä olisi päässyt.
Pienessä ortodoksikirkossa tuli käytyä...
mutta kaupunginmuseo jäi väliin, se aukesi vasta kymmeneltä.
Niinpä oli aika jättää sydämelliset jäähyväiset Väinänlinnalle...
ja jatkaa alas Väinäjokivartta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti