Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Britanniassa syntyi idea ulottaa Royal Navyn toiminta myös Itämerelle. Pinta-aluksilla sinne ei Saksan laivaston valvomista Tanskan salmista ollut asiaa, mutta sukellusveneet saattaisivat niistä puikahtaa. Tästä sukellusvenesodasta kertoo Michale Wilsonin 1985 ilmestynyt Baltic Assingnment - Britis Submarines in Russia: 1914-1919.
Jo syksyllä 1914 Itämerelle onnistuttiin lähettämään kaksi E-luokan sukellusvenettä, ja seuraavana kesänä vielä kolme lisää. 1916 toimitettiin Suomenlahdelle vielä neljä pienempää C-luokan venettä peräti pitkää kiertotietä: suklarit hinattiin Jäämeren kautta Arkangeliin, ja vedettiin proomuihin lastattuina Venäjän jokia ja kanavia pitkin Äänisen, Syvärin ja Nevan kautta Pietariin.
Vielä 1914 eivät britit väitteistään huolimatta onnistuneet upottamaan ainuttakaan saksalaisalusta, ja menestyksekkäin kausi osui loppuvuoteen 1915, jolloin kauppalaivoja upottamalla pystysttiin ainakin jonkin aikaa tehokkaasti häiritsemän Saksan rautamalmintuontia Ruotsista. Sukellusveneistä menetettiin taistelussa yksi: E18 menenettiin miinaan 1916, hylky makaa Hiidenmaan rannikolla. Yksi C-vene hylättiin teknisten syiden vuoksi.
Sukellusvenelaivue toimi pääsääntöisesti Tallinnan venäläisestä sotasatamasta käsin, vain kesäkausina, sillä talvet menivät "Venäjän talvessa" värjötellessä alusten ollessa jumissa Suomenlahden jäädyttyä. Ainoan sulana pysyvän satamansa Itämerellä, Libaun eli Liepajan, venäläiset menettivät 1915. Venäjän laivastolla ol toki omiakin sukellusveneitä, mutta brittilaivaston tehokkuuteen niillä ei ylletty ja vallankumous keväällä 1917 vei lopunkin taistelutahdon laivastossa jossa kapina oli jo pitkään kytenyt. Brittiupseerien osalle tuli pelastaa pulasta matruusien jahtaamia venäläistovereitaan.
Brittiveneet siirrettiin talveksi 1917-18 Helsinkiin. Siellä ne myös olivat kun saksalaiset nousivat maihin huhtikuussa 1918, eikä brittien auttanut kuin upotaa jäljellä olevat seitsemän sukellusvenettään Harmajan majakan lähelle. Suurin osa miehistöistä oli silloin jo kotiutettu ja upseereiden asiaksi jäi pujahtaa pakoon lähestyviltä saksalaisilta. Tarjottiinkohan sukellusveneosastoa viimeiseksi johtaneelle Francis Cromielle Helsingin liikemiespiirien taholsta toisaan £50000 jotta hän pitäisi venäläiset matruusit erossa Helsingin valtaustaisteluista? Tai kerrassaan puoli miljoonaa puntaa siitä ettö valkoinen Suomi saisi brittien sukellusveneet haltuunsa?
Cromie jatkoi vielä laivastoattaseana, ja sai surmansa Tsekan ratsatessa Ison-Britannian lähetystön syksyllä 1918. Brittisukellusveneiden tukialuksena oli maailmansodan aikana toiminut Pamjat Azova, jolle oli aikoinaan omistettu yksi keisarillisista Fabergén pääsiäismunista. Kesällä 1919 brittien torpedovene kuitenkin upotti sen Kronstadtin satamaan interventiosodassa punalaivastoa vastaan.
Opinnäyte aiheesta: Niilo Kivistö: Pietarin suojaksi vai uhkaksi Saksan selustaan? Brittiläinen sukellusvenelaivue osana Venäjän Itämeren laivastoa 1914-1918.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti