Schivelbuschin kirja on alkuperäisen otsikkonsa mukaisesti kuvaus rautatiematkailun vaikutuksesta ajan ja tilan kokemisen muuttumiseen 1800-luvulla. Rautatie toi kaiken lähemmäs ja aloitti massaturismin. Varhaisten höyryjunien "huimaavien" nopeusten vaikutusta ihmisten fysiologiaan pohdittiin hartaasti.
Kiinnostavampaa oli kuitenkin tekninen vertailu Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä. Lähtökohdat näiden maanosien välillä olivat tyystin erilaiset ja niin myös tuloksena ollut rautatiekulttuuri. Englannissa maa oli kallista ja työvoima halpaa, niinpä ratalinjat vedettiin mahdollisimman suoriksi kaihtamatta vaativiakaan insinööriteknisiä ratkaisuja. Amerikassa taas maa oli halpaa, mutta työvoima kallista, joten rautatiet rakennettiin mahdollisimman nopeasti helpointa ja tasaisinta reittiä mutkia välttelemättä.
Myös junien rakenne muotoutui toiseksi. Euroopassa 1. ja 2. luokan vaunujen lähtökohtina oli rivi peräkkäin asetettuja postivaunuja ja tuloksena rivi yksittäisiä osastoja, joilla ei ollut yhteyttä toisiinsa. Sekä Ranskassa että Englannissa tapahtui näissä eristetyissä osastoissa murhia, joiden aiheuttamat skandaalit pakottivat ottamaan käyttöön osastoja vaunun sivulla yhdistävän käytävän.
Yhdysvalloissa junien esikuvina taas olivat ylelliset ja tilavat jokilaivat. Purjehduskelpoisista joista oli siipirataslaivojen myötä tullut Amerikassa paljon maanteitä tärkeämpi kulkuväylä. Jokilaivojen tilavuus ja sosiaalinen elämä haluttiin siirtää myös juniin ja tuloksena oli läpikulkukäytävällä varustettu vaunu.
Populaarikulttuurissakin eron huomaa heti. Sherlock Holmes ja Watson matkustavat ratkomaan maaseutumysteerejä osastoidussa junassa, lännenelokuvissa silmäillään stetsonien alta meille tutuissa vaunuissa.
Kirjassa on lisäksi Esa Sirosen jälkisanat, joilla aihetta on lokalisoitu Suomen osalta, enemmän tosin kirjallisuuden kuin rautatielaitoksen osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti