perjantai 28. marraskuuta 2014

Mongolien maailmanvalloitus

Khan: The Rise of the Mongols ilmestyi S&T:n numerossa 229 vuonna 2005. Aiheena on Tšingis-kaanin aloittama maailmanvalloitus, joka jatkui parin-kolmen sukupolven aikana ja jonka tuloksena syntyi aikansa suurin valtakunta - joka tosin pian myös hajosi ja kukistui. Jonkinlaista mittakaavaa valloitusretkille antaa se, että ne kauimmillaan ulottuivat lännessä Tonavan varsille ja idässä Japanin rannikolle. Kiina sekä Keski-Aasian ja Lähi-idän islamilaiset valtiot sortuivat hyökkääjien alle pahimmin, mutta ei vastusta ollut kristikunnan ritariarmeijoistakaan. Vain suurkaanin kuolema 1242 sai Eurooppaa valtaamaan lähetetyn armeijan palaamaan takaisin.

Mittakaava on eeppinen, ja harvoinpa pääsee pelaamaan kartalle, joka käsittää suurimman osan Eurooppaa ja Aasiaa ja vielä palan Afrikkaakin.


Suomihan pitää aina katsastaa. Maamme on niputettu yhdessä muun Pohjolan kanssa valtakunnaksi nimeltä "Norse". Skaalan vaatimaa yksinkertaistusta, mutta ennakoihan tuo hauskasti Kalmarin unionia jos sen niin haluaa nähdä. (Ja koska peli rajautuu 1200-luvulle, ei Turkuakaan voi vielä olla koska se uusimman tutkimuksen mukaan perustettiin vasta vuosisadan lopulla ;-)


Alkuperäiset counterit ovat simppelit. Tyytymätön fani on tehnyt värikkäämmät versiot, jotka voi ladata netistä ja askarrella itselleen, kuten peliryhmämme jäsen tekikin.



Joukko-osastoissa vasemmalla taisteluarvo, oikealla pistemäärä joka on pohjina  operaatiopisteitä määriteltäessä. Sen päälle tulee nopallinen pisteitä kerrottuna kahdella tai kolmella johtajana olevan kenraalin tähtimäärästä riippuen (2-tähtinen Tšingis-kaani siis triplaa). Näillä pisteillä liikutaan, taistellaan jne. Nopalla saatavilla sattumilla ja kupista vedettävillä sotajuonilla (stratagems) on huomattava rooli.

Raportointia itse pelaamisesta myöhemmin.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Retki Tonavan mutkaan

Matkan viimeisenä päivänä käväistiin Gellertinvuorella ja lähdettiin sen jälkeen kohti pohjoista, Tonavan suurta mutkaa, jossa itään virtaava joki kääntyy etelään ja jatkaa siihen suuntaan Serbiaan asti. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Visegrád, jonka vuorenhuipulla sijaitseva rauniolinna oli aikoinaan Unkarin kuninkaiden asuinpaikka ja suoranainen pääkaupunki.


Bussi kiipesi näköalapaikalle, jolta avautui usvaisen kaunis näkymä Tonavan pienempään mutkan, hieman suuren mutkan länsipuolelle.


Seuraavaksi ajettiin takaisin alempana jokea olevaan Szentendreen, jonka vanha keskusta on niin pittoreski kuin vanhojen kaupunkien keskustat Euroopassa tapaavat olla. Turkkilaisvaltaa paenneita serbejä (unk. rac) asettui tänne 1600-luvulla ja kieli ja kulttuuri elää vieläkin.




Ohjelmaan kuului lounas, jonka alkukeittona tarjoiltiin gulassi lusikoitiin leipään kaiverretusta onkalosta.


Lounas syötiin mukavasti pöydän ääressä, mutta olisi kaupungissa katukeittiökin ollut.


Mutta vatsa oli jo täynnä joten pakollisten matkamuistojen jälkeen tarvitsi vain istahtaa Tonavan rantaan nauttimaan lasi paikallista palinkaa.


Vuorossa oli paluu Budapestiin, lentokentälle ja kotiin. Olin Unkarissa ensimmäistä kertaa ja kernaasti sinne toistekin menisi, mutta Euroopassa vain riittää käymättömiä maita.

torstai 20. marraskuuta 2014

Unkarin sotamuseo

Unkarin sotamuseo sijaitsee linnanvuoren vanhankaupungin pohjoispäässä, ja sisään pitäisi matkaoppaiden mukaan mennä tästä.


Näin ei syksyllä 2014 kuitenkaan ollut vaan piti kääntyä vasemmanpuoleisen tykin osoittamaan suuntaan...


ja kiertää kulman taakse tälle ovelle.


Perusnäyttely oli nimittäiin uudistamisen alla ja harmittavaisesti esillä oli tavaraa vain Napoleonin sotien jälkeiseltä ajalta. Unkarin osalta 1800-luku tiesi pitkää rauhankautta, jonka katkaisi vain vuosien 1848-49 epäonnistunut kapina Itävaltaa vastaan.




Sotilaspuvun takki oli itävaltalaisittain valkoinen, mutta unkarilaissotilailla oli omat siniset housunsa.


Tykki ja sen takana 6 naulan ammuksia amupunut rakettiase.


Lisää 1800-luvun sotilasmuotia: tsako (jääkäreiden päähine 1915-17 oli tätä samaa kansainvälistä mallia)...


ja takki husaarimallisine rimpsuineen, olihan Unkari ko. muodin kotimaa kuten jo todettiin.


"Hullun vuoden" kapinan kukisti lopulta Venäjän armeija seuraavana vuonna, itävaltalaisten rahkeet eivät siihen riittäneet. Pyhä allianssi toteutti aikansa Brežnevin oppia. Tässä solttu itärajan takaa. Outlook oli sama vielä Krimin sodan aikana.


Ensimmäiseen maailmansotaan unkarilaiset köröttelivät junalla kuten muutkin kansat. 


Lopputulos oli katastrofi: vuonna 1919 koettiin Béla Kun neuvostotasavallan punainen terrori...



ja Trianonin rauhassa 1920 Unkari menetti 2/3 alueestaan ja väestöstään. Kuninkaattoman kuningaskunnan rauhanajan varuskuntaleämä...


katkesi toiseen maailmansotaan, jossa siinäkin unkarilaiset jäivät hävinneelle puolelle. Yli sata tuhatta miestä jäi itärintamalle, jossa Unkarin 2. armeija käytännöllisesti katsoen tuhoutui Stalingradin rintaman sivustojen vähemmän tunnetuissa taisteluissa, naapurimaan Romanian armeijoiden tavoin.



1945 taisteltiin jo Unkarin maaperällä. Ennallistus Budapestin katutaistelujen ajalta.


Sodanjälkeinen aika oli käsitelty muissa museoissa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Vatikaanin museot kolmiulotteisina



Näitä Finnkinon ohjelmistossa olleita "museoelokuvia" on tullut ainakin British Museumin Pompeiji-näyttelystä ja V&A:n David Bowie -näyttelystä tehdyt. Ne missasin, mutta nyt osuin katselemaan leffan nimeltä The Vatican Museums 3D.

Lippu maksoi hulppeat 18 € vaikkei elokuvaa ollut edes tekstitetty. Englanniksi puhuttua selostusta kyllä ymmärsi, mutta lopetin pian senkin kuuntelemisen, sisältö kun oli kristillistä paatosta - eikä kai ihme kun muistaa missä oltiin.

Borgioissa yritetään koko ajan ottaa hengiltä kardinaalia nimeltä Giuliano della Rovere, onnistumatta, ja myöhemmin hänestä tuli paavi Julius II, jonka perustamaksi Vatikaanin museot lasketaan (yleisölle ne avautuivat vasta 1700-luvulla). Hänen aikanaan löydettiin myös teokset joilla elokuva alkaa, Laokoon ja Belvederen torso, joiden marmoripintaa 3D-kamera pitkään ja hartaasti nuolee. Usein tulee ajateltua, miltä länsimainen taide näyttäisi ellei noita kahta veistosta olisi löydetty. Olisimmeko jääneet ilman Michelangelon atleetteja ja kaikkia myöhemmän barokkitaiteen vääntelehtiviä vartaloita?

Parhaimmillaan 3D-tekniikka kieltämättä on veistoksissa ja arkkitehtuurissa, mutta aivan oudoksi menee kun maalauksetkin on muutettu kolmiulotteiseksi. Sikstuksen kappeli ja Rafaelin stanzat saavat (kirjaimellisesti) aivan uuden ulottuvuuden, mutta eihän niitä koskaan tarkoitettu näin nähtäviksi?

Olin kai odottanut että museon kokoelmia (esim. Egypti, Kreikka, etruskit) olisi esitelty laajemminkin, mutta kristillinen painopiste on johtanut vain suurimpien klassikoiden kelaamiseen. Virkistävä poikkeus oli uudemman uskonnollisen taiteen kokoelma, jossa on mm. van Goghia, Chagallia  ja Dalia. Enemmän olisi mielellään nähnyt, oma käymiseni paikassa kun oli aika pikainen vierailu.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Glorian antiikki 134 (9/2014)

Lehden teemana on tee ja erityisesti sen valmistamiseen ja nauttimiseen kehitetyt välineet ja astiat Kiinassa, Venäjällä, Englannissa ja Suomessa. Mieleeni tuli että tee on ollut ja on kahvia ja hitaampi ja filosofisempi juoma, ja kahvi sopivampaa kiireisille touhuajille. Oma "teeseremoniani" on mukillinen English Breakfast Tea'tä aamiaisen kyytipojaksi arkisin Lontoon-kaipuuta helpottamaan, työpaikalla kun odottaa joka tapauksessa päivän ensimmäinen kahvi.

Lehden myöntämän tunnustuksen Antiikin maineteko 2014 on saanut Tuija Peltomaa, joka monille on tuttu televison Antiikkia, antiikkia -sarjasta. Koska en juuri pääse kehumaan tuttavuuksillani Suomen antiikkiskenessä, niin kerrotaan että Tuijan olen tavannut lehden lukijamatkalla, jolloin kapusimme yhdessä Urajärven kartano "Valhallaan".

"Taidetta kahdesta vinkkelistä" -sarjassa historioitsija Johanna Ilmakunnas ja taidehistorioitsija Reetta Suojärvi-Närhi tarkastelevat Pehr Hilleströmin teoksia. Museolaiselle niiden yksityiskohdat kertovat paljon aikakauden esinekulttuurista, ja aika hauska oli maalaus Kustaa III:n turnajaisista, joka todistaa miten medievalismi haarniskoineen päivineen alkoi jo ennen 1800-lukua.

Turkuun oli tultu tapaamaan keräilijä Tuomo Fonsènia, jonka rokokoo on hurmannut. Varsin osuvasti vain paria sivua aiemmin Janne Koskinen kertoo miten rokokooesineiden hinta on juuri nyt alamaissa, mutta ehkä jo kohta nousussa.

Aivan hauska oli Viri Teppo-Pärnän suorastaan marcelproustmainen kolumni antiikkisista tuoksuista omasta lapsuudestaan, sädetikuista kuivuviin lapasiin ja ruskeaan kastikkeeseen. Kun lopussa yllytetään muistelemaan omia lapsuuden tuoksuja, mieleeni tuli vain kaikkea keväistä ja kesäistä: kulotettun nurmen savu, venerannan terva, maali ja pinotex, paperitehtaisiin uitettujen tukkilauttojen puu, rantaan kasautuneen meriheinän suolainen tuoksu. Miksei talvi tuoksu miltään?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Gotiikan norsunluuta

Images in Ivory: Precious Objects of the Gothic Age on Detroit Institute of Artsin 1997 järjestämän näyttelyn julkaisu, sisältäen seitsemän aihetta käsittelevää artikkelia ja katalogin.

Varhaiskeskiajalla norsunluuta ei Eurooppaan juuri saatu, vaan korvikkeena käytettiin mursunluuta ja sarvivalaan ("yksisarvisen") sarvea. 1200-luvulla tilanne muuttui kun Itä-Afrikan swahilinkieliset muslimikauppiaat alkoivat toimittaa sitä (kuten myös kultaa ja vuorikristallia) pitkin rannikkoa Punaisellemerelle ja Egyptiin, josta se Aleksandrian kautta laivattiin Välimeren satamiin.

Erityiseen kukoistukseensa taito veistää norsunluuesineitä nousi, missäpä muualla kuin Pariisissa, ajoittuen välille 1250-1350. Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävät veistokset olivat suosittuja, ja niiden elegantti kaareutuminen johtui syöksyhampaan kaareutumisesta. Erityisen runsaasti on kuitenkin säilynyt henkilökohtaista hartaudenharjoitusta (joka keskiajan loppua kohden nousi suosituksi) varten valmistettuja diptyykkejä ja triptyykkejä. Niiden kuvat kertoivat lähes aina Neitsyt Marian ja Jeesuksen vaiheista, ja näiden ruutuineen lähes sarjakuvamaisten tarinoiden aiheet olivat kaikkien tunnistettavissa: Maarian ilmoitus, Jeesuksen syntymä, tietäjien kumarrus, Juudaksen petos, ristiinnaulitseminen jne.

Maallisempia kuva-aiheita esiintyi esim. kammoissa ja pienten metallipeilien taustalevyissä, ja vielä runsaammin erilaisten rasioiden kannessa ja sivuilla. Niitä kuvittivat ritariromaanien ja hovielämän kohtaukset: kuhertelu haukkametsällä, Tristanin ja Isolden tarina tai rakkauden linnan valloitus, jossa ritarit rynnäköivät neitojen puolustamaan linnaan - kummankin osapuolen heitellessä toisiaan ruusuilla. Rakastaja kutittamassa rakastettunsa leukaa oli ilmeisesti erityisen eroottisesti ladattu aihe, mikä tässä flirttailuvinkkinä seuraaville Turun keskiaikamarkkinoille.

Lopussa on esitelty myös 1800-luvulla keskiaikaiseen tehtyjä väärennöksiä - vai pitäisikö ne joissain tapauksissa lukea uusgotiikaksi. Asiaa hämmentää sekin että niistä joidenkin materiaaliksi on tieteellisin menetelmin ajoitettu keskiajalta peräisin oleva norsunluu, tosin samalla kyseenalaistaen C14-ajoituksen tarkkuus norsunluun kyseessä ollen.

Esineitä näyttelyyn oli lainattu Lontoon ja Pariisin kuuluisimmista museoista, mutta varsinkin erittäin monesta amerikkalaismuseosta. Tunnustettakoon tässä että vei hetken ennen kuin ymmärsin että Toledo Museum of Art ei olekaan Espanjassa vaan paikassa nimeltä Toledo, Ohio.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Metallia, metallia - Infopäivä metallinetsijöille


Metallinetsinharrastus on parina viime vuonna lisääntynyt huimasti. Koska harrastuksen parissa sivutaan väistämättä myös muinaismuistolain piiriin kuuluvia asioita, on molemminpuolinen luottamus ja ikään kuin yhteisen ”kielen” löytäminen museoviranomaisten ja metallinetsinharrastajien kesken tärkeää.

Turun museokeskus/Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjestää infopäivän metallinetsinharrastajille lauantaina 15.11.2014 klo 11–14 Kuralan Kylämäen vanhassa kanalassa, Jaanintie 45, Turku.



Tilaisuudessa on tarkoitus keskustella ajankohtaisista metallinetsintään liittyvistä asioista. Lyhyiden alustuspuheenvuorojen jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tuoda metallinetsinlöytöjään asiantuntijoiden tunnistettavaksi. Paikalla on useita eri alan asiantuntijoita, mm. arkeologeja, numismaatikkoja, konservaattoreita, aseasiantuntijoita ja kansatieteilijöitä.

Alustukset:
Kaisa Lehtonen: Metallinetsintä ja muinaismuistolaki
Juha Ruohonen: Metallietsintä tutkimuksen näkökulmasta
Riikka Saarinen: Miten esineitä tulee käsitellä
Stig Leivo: Metallinetsijöiden puheenvuoro

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tarjolla pullakahvit!


Edellä oleva informaatio museon tiedotteesta.  Lisätään vielä että Espoon kaupunginmuseo on ehättänyt tekemään aiheesta jo näyttelynkin. Museolehtori Jenni Sahramaan haastattelu täällä.

Kuvan keihäänkärki peräisin Naantalin Luonnonmaalta ja ajoitettu merovinkiajalle.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Matiaksenkirkko

Matiaksenkirkko on aivan Kalastajabastionin vieressä, ja siinäkin mielessä sukua että sen kirkon perusteellisimman restauroinnin, oikeastaan uudelleenrakentamisen vuosina 1874-96 suunnitteli samainen Frigyes Schulek, jonka käsialaa bastionikin oli.


Kirkon katto tehtiin tuolloin Szolnayn keramiikasta.


Kirkon kerrotaan olevan alunperin jo Tapani Pyhän ajoilta, mutta aivan niin vanhoja rakennusjäänteitä ei ole löytynyt. Kirkko on kokenut monet sodat ja uudelleenrakennukset, olipa se turkkilaisvallan aikana moskeijanakin. Nykyinen ilme on gotiikkaa.






Yläkerrassa oli pieni museo, jossa oli rakennusfragmentteja, konservoitua esineistöä ja myös kopio Tapani Pyhän kruunusta. Se oli aiemmin kansallismuseossa mutta nyt parlamenttitalossa, ja koska emme siellä käyneet jäi tämä Unkarin kallisarvoisin muinaismuisto näkemättä.






Kirkon omat sivut.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kalastajanlinnake

Kalastajanlinnake, usein suomeksi myös Kalastajabastioni, on Budapestin turistejakuhisevimpia kohteita ja itse asiassa sellaiseksi rakennettukin, eikä edes kovin kauan sitten, sillä tämä romanttinen rakennelma valmistui vuosina 1895-1902, arkkitehtina Frigyes Schulek. Sen ja Matiaksenkirkon välissä oleva aukio oli syksyllä 2014 remontissa jonka keskellä sinnitteli Tapani Pyhän ratsastajapatsas.


Seitsemän tornia seitsemän Unkariin saapuneen heimon kunniaksi. En suorittanut tarkastuslaskelmaa, mutta paljon siinä riitti mutkittelevia käytäviä, portaikkoja ja pieniä torneja, kaikista näköala Tonavalle ja Pestiin.




Pohjoispää oli kaikkein disneymäisin, ja tarkemmin ajatellen melko saman ja lähes samanaikaisenkin pseudokeskiaikaisuuden ilmentymä.


Jostain olin lukenut että ylimpään osaan olisi pääsymaksu. Ei kuitenkaan ollut, mutta sen sijaan siellä oli kahvila, jossa sai nauttia hehkuviinit lämmikkeeksi tuulelta...


ja katsella Tonavan takana sijaitsevaa parlamenttitaloa, jonka innoittajana oli ollut Thamesin varren vastaava.


Viereisen hotelli Hiltonin nurkan takana on kaikki mitä on jäljellä aidosti keskiaikaisesta dominikaanikirkosta. Kalastajanlinnakkeen rakentaminen heikensi kirkon perustuksia niin että se jouduttiin purkamaan. Hilton nousi linnavuorelle vuonna 1976.




Lisää Kalastajanlinnakkeen historiasta täällä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...