torstai 31. lokakuuta 2013

Napoleonin Egyptinretki (5)

Pelien maailmoissa -näyttelystä keväällä vapautunutta Egyptian Campaigniä (pelin esittely täällä) oli vihdoin mahdollisuus pelata. Tässä alkuasetelma Niilin deltalla. Ranskalaiset ovat nousseet maihin Alexandriassa (ja menettäneet laivastonsa viereisessä Aboukirissa) ja valmistautuvat etenemään...


...kohti Kairoa.


Gizan puoleinen Niilin ranta putsattiin äkkiä, samoin Ylä-Egyptin suunta (jonne tosin piti jättää varuskunta vahtimaan holding boxiin ilmestyviä turkkilaisvahvistuksia).


Pelin erikoisuus ovat nuo kolmiolla merkityt "raunioheksit". Jos joko hyökkääjä tai puolustaja on sellaisessa, saa voittaja taistelun voittopisteet tuplana. Ja kuten aiemmin mainittiin, ranskalaisten tieteellinen retkikunta kerää niistä kustakin 1 VP:n olemalla niissä kierroksen lopussa, siis yhteensä 5 VP.

Ala-Egypti putsattiin erinäisten manööverien tuloksena...


...jonka jälkeen ranskalaisten rintama jämähti hetkeksi paikalle, johon myöhemmin kaivettiin Suezin kanava.


Uudelleenryhmittymisen jälkeen painettiin uudestaan päälle, ja nyt iski turkkilaisiin todella kova onni. Eventti antoi heille "komentohalvauksen" eli liikkumiskiellon kierroksen ajaksi, jolloin ranskalaiset pääsivät moukaroimaan Siinailla olevat joukot kahteen kertaan.


Käytännössä tämä ratkaisi pelin. Osmannien pääarmeija tuhoutui täysin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi viivytystaistelu Syyria-Palestiinan rannikkolinnakkeisiin pureutuen.


El Arish kaatui suoralla rynnäköllä, mutta onnekkaan vahvistus/täydennysheiton ansiosta turkkilaisten onnistui parsia rintamantapainen Välimeren ja Kuolleenmeren välille. (Loput kuvat valitettavasti kännykkäkameralaatua.)


Ranskalaiset murskasivat senkin, mutta aika loppui kerta kaikiaan kesken. Tässä tilanne pelin lopussa.


Jerusalemiin ei päästy, eipä edes Jaffaan ja Akkoon, jonne ranskalaiset historiallisesti ylsivät. Voittoon tarvittava kaksinkertainen pistemäärä osmanneihin verrattuna ranskalaisten plakkariin silti tuli, varsin reilustikin. Koska suuri osa pisteistä tuli voitetuista taisteluista, turkkilaisten olisi ehkä kannattanut vetäytyä pikimmiten Egyptistä helpommin puolustettavalle linjalle Palestiinaan. Eventti ei tuonut heille myöskään Britannian interventiojoukkoja ja -laivastoa, joka olisi tehokkaasti uhannut ranskalaisten ainutta huoltolähdettä Alexandriaa.

Ja koska savanttien työ onnistui täysin ja kaikki viisi muinaismuistoaluetta tutkittiin, on syytä linkittää urakan tulokseen, massiiviseeen julkaisuun nimeltä Description de l'Égypte, ou Recueil des observations et des recherches qui ont été faites en Égypte pendant l'expédition de l'armée française

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Greenwichin observatorio

Kuninkaallinen observatorio on mäen päällä, ja aika reipas kiipeäminen sinne on, mutta onpahan myös hienot näkymät alas Thamesin laaksoon. The Queen's House etualan rakennuksista keskimmäinen, siitä vasemmalle merimuseon päärakennus.


Väkeä riitti kesäaikaan, ja se missä tullaan käymään ja kuvauttamaan itsensä, on tämä.


Greenwichin nollameridiaanilla voi seistä toinen jalka itäisellä ja toinen läntisellä pallonpuoliskolla, minkä seikan suosion museo on hyvin ymmärtänyt sisällyttäessään sen pääsymaksulliselle piha- alueelle.  Vaan ei edes tämä järkähtämätön maamerkki ole pysynyt paikoillaan. Vuosina 1750-1851 se kulki muutaman metrin päässä tämän pilarin  kohdalla (ja sitä ennen sitäkin kauempana).


Samassa pihapiirissä on myös rakennus, jonka katolla hissataan päivittäin ylös punainen pallo ja pudotetaan alas presiis klo 13, jotta laivat Thamesilla voivat tarkistaa aikansa. Samanlainen mutta musta on aikoinaan noussut ja laskenut Turun vartiovuoren tähtitornin luona.



Historialliset interiöörit ja näyttelyt keskittyvät ajan mittaamisen ja tähtitieteen historiaan.



Erityisen kiinnostava oli kronometrin historia.Moni kai muistaa vielä sen keksijästä John Harrisonista kertoneen TV-sarjan Longitude? Ennen tarkkaa kelloa pituuspiirien määrittely oli merellä lähes mahdotonta. Museossa oli kaikki Harrisonin kronometrin eri versiot.


Vielä oli tällainenkin nähtävyys, Camera Obscura, pimeä huone, jonne astuttuaan...



...sai katsella katossa olevan aukon kautta heijastettua kuvaa alhaalta laaksosta. Keskiössä jälleen The Queen's House.

.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Opiskelua keskiajan Pariisissa (9)



Baccalaureuksesta lisensiaatiksi opiskeltiin periaatteessa pari vuotta, mutta Henrik ja hänen kolme toveriaan suorittivat sen opintovuonna 1427-28. Ohjaajana toimi Jacobus Petri Röd. Pääpaino oli nyt luonnonfilosofiassa ja metafysiikassa, ja kirjallisuuslista seuraavanlainen:

Aristoteles
- Fysiikka (Physica)
- Taivaasta (De caelo)
- Syntymisestä ja häviämisestä (De generatione et corruptione)
- Meteoreista (De metheora)
- Pieniä tutkielmia (Parva naturalia)
- Nikomakhoksen etiikka (Ethica Nicomachea)
- Metafysiikka (Metaphysica)
Eukleides
- Alkeet (Elementa)
Ptolemaios
- Almagest
Boëthius
- Filosofian lohdutuksesta (De philosophiae consolatione)

Aristoteles ja Boëthius olivat jo ennestään tuttuja, Eukleides Aleksandrialainen (n. 300 eKr.) ja Klaudios Ptolemaios (85 -165 jKr.) puolestaan kreikkalaisia matemaatikkoja.

Luentojen lisäksi väiteltiin nyt luonnonfilosofiasta, ja kuten muistamme, baccalaureusten täytyi itsekin luennoida "kursorisesti" iltapäivisin. Ennen tutkintoa heidän piti luennoida kaksi logiikan ja yksi luonnonfilosofian alaan kuuluva kurssi.

Lisensiaatintutkinto oli koko tiedekunnan yhteinen, ja jokainen kansakunta valitsi edustajansa tutkintolautakuntaan. Kokelaat jaettiin 8 hengen ryhmiin, jotka suorittivat tutkinnon St. Geneviéven luostarin kanslerin ja tutkintolautakunnan edessä. Tilaisuudessa jokaisen tuli alsutaa ja johtaa disputaatiota annetusta aiheesta, ja opponoida muiden johtamia disputaatioita. Hyväksytyksi tulleet saivat kanslerilta opetusluvan eli lisenssin, Henrikin ja muiden poikien osalta se tapahtui huhtikuussa 1428.

Myös lisensiaatintutkinnosta suoritettiin maksu, kansakunnalle 5 + bursa eli Henrikin tapauksessa 50 solia, sekä yliopistolle 40 solia pro jocundo adventu ja 10 solia pro cappa rectoris. Satasen lasku tuli siis tästäkin.

Tämän jälkeen opinnot olivat enää loppusilausta vailla.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Maita ja lippuja

Suomalaisia uutuuskirjoja ei blogissani juuri ole käsitelty, mutta puute korjaantui, kun Into Kustannus lähetti arvosteltavaksi kirjansa Maailman maat – Liput ja historia. Sen tekijä on enemmänkin poliitikkona tunnetuksi tullut Kimmo Kiljunen. Miehen ura on ollut kansainvälinen ja hän onkin käynyt kaikissa (!) maailman itsenäisissä valtioissa, ja itse asiassa julkaissut niiden lippuja käsittelevän kirjan jo 1995.

Nyt teemaa on lähestetty laatimalla jokaisen maan poliittisesta historiasta keskimäärin 2-3 sivun tiivistelmä, mukaan lukien nykyisen lipun symbolikka ja alkuperä. Myös varhaisempia lippumalleja on käsitelty, samoin joissain tapauksissa ko. maan etnisten vähemmistöjen omia lippuja (tämäkin sarka olisi lähes loputon).

Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei moista yli 700-sivuista hakuteosta millään jaksaisi kokonaan lukea. Aloitinpa kuitenkin, ja niin vain tuli luettua. Kiljunen on kokenut ja sujuva kirjoittaja (kirjoja hän on julkaissut parisenkymmentä), joten teksti kyllä soljuu, vaikka formaattinsa vuoksi sisältääkin paljon toistoa, ovathan monet maat jakaneet suht yhteisen historian naapurimaidensa kanssa. Jotain pikkuvirheitä voi sieltä täältä löytää (Fredrik Suuri ei voinut perustaa Preussin kuningaskuntaa 1701, sillä hän syntyi vasta 1712), mutta ainakin historia-ammattilaisen silmään ne pysyivät kohtuullisissa rajoissa. Toinen asia on, että julkaisuhetkeen asti tuotu (Egyptistä mukaan on ehtinyt Mursin syrjäyttäminen) päivänpolitiikka vanhenee äkkiä - miltä se näyttää vuoden päästä?

Mikä sen sijaan ihmetytti enemmän, olivat Kiljusen lupaamat loppukommentit: "Luvun lopussa tehdään lippuun nojaten kiteytetty arvio maan poliittisesta todellisuudesta tai haastavimmasta kehityspiirteestä. Kyse on mielipiteestä, ei objektiivisesta totuudesta, jos totuus ylipäätään on sanoin ilmaistavissa." Nuo kommentit vaihtelevat jotenkuten osuvista mitäänsanomattomien kautta suorastaan uskomattomiin, kuten Albanian tapauksessa: "Skanderbegin juhlava ja mahtipontinen lippu on ehkä liian suureellinen pienen, köyhän, historialtaan rosoisen ja nurkkakuntaisen Albanian tunnukseksi." En toden sanoakseni saanut päähäni, mikä pointti näissä loppukaneeteissa oli - internetinkö luoma käsitys siitä, että joka ikisestä asiasta täytyy olla lausumassa jokin "mielipide"?

Fakta-ainesta edustaa sen sijaan laatikko, johon on koottu kunkin maan asukasluku, pinta-ala, kielet, uskonnot jne., myös salaperäinen HDI, joka googlaamalla selvisi inhmillisen kehityksen indeksiksi. Jokainen maa on myös sijoitettu maapallolle pieneen karttalaatikkoon. Tilastofaktoja en ryhtynyt tarkistamaan, sen sijaan kartoissa Ghana oli lipsahtanut Togon kohdalle.

Mutta liputhan tässä pääasia olivat, ja niitä on todella paljon, yli tuhat, ja vaikka itsekin olen lippuheraldiikasta kiinnostunut (ja muutaman kerran sitä yrittänyt täälläkin harrastaa), on sanottava että ennennäkemättömiä malleja mahtui mukaan monta. Lipuista ja niiden historiasta kiinnostuneelle tämä on hyvä suomenkielinen hakuteos.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Asterix palaa juurilleen

Jo uuden Asterix-albumin avaussivu saa nostalgian valtaan. Gallialaiskylässä on talvi, kuten siinä ensimmäisessä albumissa Asterix ja Kleopatra kaukaisena vuonna 1969. Voin vieläkin muistaa tuon syksynpimeän illan, lumisateen, ja lehtikioskin heti toisella puolen (nyt jo hävinnyttä) siltaa, joka vei meiltä Kivikolta radan yli Kemin keskustaan. Kioskin ikkunan takana näkyi jokin aivan merkillinen sarjakuvakirja, ja niin vain sain kinuttua äitini sen ostamaan. Kotona olikin edessä tyystin ennennäkemätön sarjakuvaelämys. Sitä vain en ymmärtänyt miksi seikkailun tekemiseen oli tarvittu 67 litraa keskiolutta...

Tuo ensimmäinen albumi oli René Goscinnyn ja Albert Uderzon luomus. Goscinny kuoli 1977, parivaljakon viimeiseksi yhteiseksi työksi jäi Asterix Belgiassa, ja monien mielestä Asterixien paras kausi jäi tuolloin taakse. Vaikea on olla eri mieltä, Uderzon piirrosjälki pysyi loisteliaana, mutta tarinoiden taso laski koko ajan, hännänhuippuna uskomaton scifitörttöily Taivas putoaa niskaan.

Nyt on sukupolvenvaihdos tapahtunut, ja uusi albumi Asterix ja piktit syntynyt, Uderzon tarkassa valvonnassa, mutta kokonaan uusin voimin, käsikirjoittaja Jean-Yves Ferri ja piirtäjänä Didier Conrad. Ja toden totta, Conrad on omaksunut Uderzon tyylin niin täydellisesti ettei minkäänlaista eroa voi huomata! Ja entä tarina? Se on taattua peruskauraa: muukalainen tulee kylään, lähdetään meritse kohti seikkailuja, annetaan selkään merirosvoille, roomalaisille ja pahiksille, ja palataan kotikylään sen kuuluisan juhlapöydän ääreen. Ainoa tyylirikko on, että gallit ovat käsittämättömästi päästäneet roomalaisen väestönlaskijan kyläänsä, mutta helpoksi ei hänen urakkansa muodostu kuten arvata saattaa.

Kuten Reijo Valta jo ehti todeta, gallialaisklassikon perintö on hyvissä käsissä. Palataan siis mieluummin nostalgian pariin. 1970-luvun alussa oli toki Vietnamin sota, hipit ja vasemmistoradikalismi, mutta me lapset fanitimme Asterixia. Kuka olikaan se iso tukeva poika, jolle lankesi aina Obelixin rooli ja joka paiskoi meitä pienempiä roomalaisia ympäri lumihankea Kivikon koulun pihalla?

perjantai 25. lokakuuta 2013

Voirasia Louhisaaren kartanosta


Perjantaiesineenä posliiniesine, jonka funktiota ei päällepäin välttämättä arvaisi. Puretaanpa se siis osiin:


Viininlehden muotoinen alusvati ja sillä viinirypäletertun muotoinen kannellinen rasia. Museon kokoelmiin se on tullut voirasiana, ja sellaisenakin se on hyvin voinut toimia. Esineen on valmistanut Gardnerin posliinitehdas, joka toimi vuosina 1756-1891 Verbilikissä Moskovan lähellä. Tehtaan perusti englantilainen Fracis Gardner, ja vuonna 1891 siitä tuli osa Kuznetsov-konsernia.

Näyttävä esine, kuuluisa valmistaja, ja mielenkiintoinen on myös sen historia. Esine on tullut museon kokoelmiin 1913, jolloin sen on kirjattu kuuluneen aiemmin Mannerheim-sivulle Louhisaaressa (Har tillhört familjen Mannerheim på Willnäs.). Mannerheimit olivat joutuneet luopumaan Louhisaaresta jo 10 vuotta aiemmin, ja suvun sittemmin kuuluisin vesa palveli tuolloin vasta Venäjän armeijan kenraalina Puolassa.

Mikään suurmieskultti ei siten esinettä museokokoelmaan tuonut, mutta tuleehan sitä silti mietittyä sipaisiko Carl Gustaf tästä koskaan voita leivälleen?

Kuvat: TMK

torstai 24. lokakuuta 2013

The Queen's House


Pylväskäytävä erottaa Greenwichin merimuseon Kuningattaren talosta. Tällä 1600-luvun alussa valmistuneella palatsilla arkkitehti Inigo Jones toi kertaheitolla palladiolaisen klassismin englantilaiseen arkkitehtuuriin.




Talossa olivat myös Englannin ensimmäiset vailla keskipilaria olevat (cantilevered) portaat. Ei ollut tällaisia vielä keskiajalla ei.


Talon alkuperäinen sisustus ei ole säilynyt. Nykyisellään siellä on esillä Britanniaan ja varsinkin sen merelliseen historiaan liittyvää taidetta.



Pienoismalli itse rakennuksesta.


Palatsin edustalta on näkymä entisen merisotakoulun rakennusten välistä Thamesin vastarannalle.


.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Britannian kansallinen merimuseo


Greenwichissä on neljä kuninkaallista museota, joista suurin on Kansallinen merimuseo, National Maritime Museum. Sen toisen kerroksessa on valtaisa maailmankartta.


Tukholma ja Pietari kartalta löytyi, Turkua ei, mistä pitkä miinus muutoin hyvin toteutetulle näyttelylle.


Esillä on paljon merellistä nähtävää, niin pienempää...


...kuin suurempaa.


Jonkinlainen vetonaula oli varmaan tämä kuninkaallinen pursi 1700-luvulta.


Sen vieressä havainnollistettiin sitä miksi esineisiin ei museoissa pääsääntöisesti saa koskea.


Meriarkeologisia löytöjä oli tietysti esillä, suomalaisille tuttu plootukin!


Suuret löytöretket olivat saaneet sokkeloisen mutta mielenkiintoisesti toteutetun esittelyn.



Näyttelyiden kirjo oli laaja, orjakaupasta...


...toisen maailmansodan aikaisiin Jäämeren saattueisiin.

.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Thamesin jokiristeily

Jos kerran Seinellä, niin kyllä myös Thamesilla, varsinkin kun tämä varsin arvokas lysti oli yksi London Pass -kohteista. Lähtö oli Westminsterin sillan pielestä ja päätepysäkki Greenwichissä, välipysäkit London Eyen ja Towerin kohdalla.


Mennessä oli pilvistä ja varsin koleaa, heat wave ei ollut vielä kohdalle osunut. Oli myös laskuvesi, ja vasta nyt ymmärsin miten voimakas se on vielä kaukana sisämaassa olevan Lontoonkin kohdalla, useita metriejä. Asian havaitsi vaikkapa näiden Blackfriarsin vanhan rautatiesillan kannatinpylväistä ja rannasta niiden kohdalla.


Nykyinen London Brigde on melko aneeminen näky. Sen edeltäjä myytiin Arizonaan.


Kuivilla oli myös Towerin linnan maikeikas "pettureiden portti".


Towerin silta oli nostettu ylös, ei itse asiassa kovinkaan harvinainen näky, sillä avataan tiemmä n. 1000 kertaa vuodessa.


Tower Bridgen jälkeen ei Thamesissa enää siltoja ole, eikä näkymissä muutenkaan kehumista ole. Pakko on tässä vaiheessa myöntää että Pariisi ON kauniimpi näistä Euroopan johtavista metropoleista.

Thamesin jokipoliisin laituri. Eikös heistä tehty TV-sarjakin joskus Suomessa pyörinyt?


Greenwichistä toiste enemmän. Paluumatkalla paisto jo aurinkokin. Oliko Docklandsin moderni arkkitehtuuri siinä enemmän edukseen, en osaa sanoa.


Tämä paikka piti ilman muuta kuvata. Kuuleman mukaan oikeanpuoleisen rakennuksen E-kirjain merkitsee Execution Dockin paikkaa, jossa merirosvot hirtettiin ja jossa he saivat roikkua kunnes vuorovesi oli kolmasti hukuttanut ruumiin. Pahimmat tapaukset tervattiin ja pantiin sataman suulle näytteille varoituksena merimiehille.


Blackfriarsin silta toistamiseen. Nousuvesi oli iltapäivällä jo hukuttanut rantahietikot.


Matkaan kuului joenvarren nähtävyyksistä kertova opastus, osin livenä ja osin nauhalta. Huumoriakaan ei ollut unohdettu. Kerrottiin mm. että London Eyessa voi pitää häät, jolloin pyörä pysähtyy vihkimisen ajaksi niin että vihkiparin kondoli on ylinnä - "ja sittenhän elämä onkin pelkkää alamäkeä".
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...