keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Colosseum, osa VI

Marraskuun päätteeksi jälleen kerran Rooman raunioita, tällä kertaa vuoden 2010 matkalta kotiin tullut hotellin tai kahvilan (en enää muista mistä peräisin) hienosokeriannos. Mitenkähän moneen eri muotoon Colosseum lieneekään ikuistettu? Tämä sarja käsitteli alunperin Flaviusten amfiteatteria itseään ja siitä kertovia kirjoja, mutta ehkäpä näistä erilaisista kuvallisista esityksistä saa hauskan jatkon.

Tämä on blogini ensimmäinen kuukausi, jolloin olen päivittänyt sitä joka ikinen päivä. Suoraan sanoen en ymmärrä miten Jukka K. ja Kaisa K. pystyvät siihen jatkuvasti, jälkimmäinen vieläpä kahdesti päivässä, mutta se heille sallittakoon. :-) Itse tyydyn vastedes rauhallisempaan tahtiin.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Keisari-Venäjän vermeet ja rensselit värikuvina

Imperial Russian Field Uniforms and Equipment 1907-1917 on kirjana valtaisa järkäle, mutta laaja on myös aihe: ensimmäisen maailmansodan aikaisen Venäjän keisarillisen armeijan sotilaspuvut, varusesineet ja käsiaseet. Asialla on ollut belgialainen keräilijä Johan Somers ja tukena hänen keräilijä- ja asiantuntijaverkostonsa. Hämmästyttävää kyllä, minkäänlaisia mainintoja yhteyksistä Venäjän museoihin ei ole, itäisin kontakti on ollut tallinnalainen militarialiike.

Näine varauksin voi todeta, että takana on valtava määrä työtä ja informaation kokoamista, aivan selvästi perusteellisin englanninkielinen kirja, jonka aiheesta olen nähnyt. Keräilykirjallisuuden tapaan mukana on runsaasti suurennettuja kuvia esineiden yksityiskohdista ja valmistajaleimoista. Maallikosta nämä rakkaudella kuvatut lähikuvat kolhiintuneista kenttäpakeista ja -pulloista saattavat näyttää äkkiseltään oudoilta, mutta kokoelmatutkijan kannalta tässä on vihdoinkin saavutettu riittävä taso esineiden tunnistamiselle.

Koska myös Turun museokeskuksen kokoelmat sisältävät ko. materiaalia, selasin kirjaa tietysti virheitä etsien ja  yhden sellaisen mielestäni löysinkin. Olen nimittäin satavarma, että s. 197 kuvattu olkalaatta (kolmas ylhäältä, vasemmanpuoleinen) on kuulunut Turun tarkk'ampujapataljoonan aliupseerille. Koska yksikkö lakkautettiin 1901, ei se siten kuulu teoksessa rajattuun ajanjaksoon vaikka Venäjän armeijan yksikkö kyseessä tietysti olikin. Toinen mielenkiintoinen esine olivat kenraalimajuri Mannerheimin olkalaatat ajalta jolloin hän oli keisarillisen henkikaartin ulaanirykmentin komentaja. Epoletit ovat Belgian kuninkaallisen sotamuseon kokoelmissa. Epoletteja on kirjassa todella huomattava määrä, ne lienevät koristeellisuutensa vuoksi keräilijöiden suosiossa. Myös meillä niitä on runsaasti, joten ehkäpä esittelen niitä jatkossa.

Esinekuvien lisäksi on paljon myös periodikuvia, enimmäkseen studio-otoksia, joihin miehet ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, usein miekka esiin vedettynä jos sellainen varusteisiin kuului. Usein kuvissa ollaan kahdestaan kaverin kanssa ja se kait oli ajan tapa. Sivulla 206 on kuitenkin upseerikaksikosta kuva, jonka homoeroottinen lataus on hätkähdyttävän ilmeinen. Vai onko sittenkään? Aikakausi oli sentimentaalisempi kuin omamme ja venäläisten antama paino henkilökohtaiselle ystävyydelle tunnetusti suuri.

Aineisto on aikarajattu alkamaan vuodesta 1907, jolloin Venäjä otti käyttöön khakin kenttäpukujen yleisvärinä, ja päättymään keisarillisen armeijan hajoamiseen vuonna 1917. Kun puvun leikkaus on ollut esikuvana post-neuvostoliittolaisen Venäjän asepuvuille, niin kannattaa muistaa että tämä "vanha venäläinen malli" oli käytössä vain 10 vuotta.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Turun linna, joulu ja design

Glorian (ei siis Glorian antiikin!) joulunumerossa on Turun linnassa kuvattu "joulukalenteri", 24 kokosivun (joskus koko aukeamankin) kuvaa eri puolilta linnaa, aiheena erilaiset kattaukset tai kauniisti puetut ihmiset erilaisissa askareissa, päätähtenä "linnan lumoava piika" Laura Birn.

Pääkirjoituksen mukaan ideana on ollut yhdistää päättymässä oleva Turun kulttuuripääkaupunkivuosi alkamassa olevaan Helsingin designpääkaupunkivuoteen. Vanhassa ympäristössä otettuihin kuviin on pakattu valtava määrä uudenuutukaista esineistöä, jotka kaikki on tyypilliseen tapaan lueteltu hintoineen kuvateksteissä.

Avoimen kaupallista siis, ja näyttääpä mukana olevan oman museokauppamme Fataburinkin esineistöä. Itse en oikein tiedä, mitä tästä sanoa, muuta kuin että onhan tässä perin erilainen näkökulma näihin muuten niin tuttuakin tutumpiin linnan tiloihin. Kuvaukset itse olivat aika suurisuuntaisia ja Gloria lupaileekin niistä ensi viikolla making of - videota. EDIT 5.12. Luvattu video tässä.

Itse asiassa eihän nykyhetkeä tässä ensimmäistä kertaa tuoda linnan tiloihin. Joulupöytien pian taas ilmestyessä muistui mieleeni, että vuonna 2006 teimme pohjoisen näyttelyhallin kahteen isoon vitriiniin joulupöydät, joista toinen kuvasi suomalaista joulua 1950-luvulla - ja toinen vuonna 2006.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

The Wallace Collection


Puiden välistä häämöttää The Wallace Collection, kuuluisa lontoolainen "kotimuseo" hulppeine kokoelmineen.


Sellaista länsimaisten haarniskoiden yleisesitystä ei löydykään ettei Wallace Collection olisi edustettuna. Mm. tämä bascinet löytyy sieltä sun täältä.


Tai nämä haarniskat! Vasemmalla saksalaista mallia n. v. 1480, oikealla 1500-luvun mustattu haarniska, joka on kuulunut Pfalzin vaaliruhtinaalle.


Francesco Mazzarolille attribuoitu ylenmäärin koristeltu renessanssiajan tykki.


Vuosisatoja vanhojen aseiden puu- ja luuosat vaativat tarkalleen säädettyä ilmankosteutta vitriineissään. Tässä härveli asian tarkkailuun.


Ja onhan siellä tietysti paljon muutakin antiikkia.



Valonarat esineet voi suojata ylenmääräisiltä luxeilta näinkin.


Bongattu: koko joukko Napoleonin ajan sotilaita...


...ja paljon muitakin maalauksia.


Haku kokoelmista täällä.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kirjahankintoja Helsingistä

Kansallismuseon kaupasta tarttuu aina jotain mukaan, niin nytkin.


Taku wakan on eksotiikkaa Pohjois-Amerikasta, julkaisu vuosina 1994-95 esillä olleesta intiaaniesineiden näyttelystä. Ahvenanmaalla syntynyt, mutta myös turkulaiseksi mainittu amerikansuomalainen insinööri ja liikemies Ernest Erickson (1893-1983) keräsi huomattavan joukon intiaaniesineitä, jotka nyt kuuluvat Kulttuurien museon kokoelmaan. Erickson oli esteetikko, joka kartutti kokoelmaansa esineiden taiteellisen tason näkökulmasta. Tietyllä tapaa tämä yksipuolisti kokoelmaa, mutta ovatpahan kirjan esineet ainakin komeaa katseltavaa. Hinta 8 €.


The Etholén Collection, jotain vieläkin eksoottisempaa eli Alaskan ja lähiseutujen arktisten kansojen esineistöä. Sen ovat keränneet autonomian aikana Alaskassa vaikuttaneet suomalaiset, kuten kuvernöörit Adolf Etholén ja Hampus Furuhjelm, sekä myös mm. Uno Cygnaeus ja monet muut virkamiehet, tutkijat, merikapteenit jne. Hinta 8 €. Alaska-kokoelman esineistö löytyy myös Museot Onlinesta.


Pysytään Pohjois-Amerikassa, mutta siirrytään lämpimämmille seuduille. Vuosina 1991-92 kansallismuseossa oli näyttely Mesa Verde 1891 sen kunniaksi, että naparetkeilijä A.E. Nordenskiöldin poika Gustaf Nordenskiöld teki tuolloin uraauurtavia tutkimuksia Mesa Verden alueen hylätyissä kalliokaupungeissa. Nämä USA:n lounaisalueen rakennelmat ovat taatusti tuttuja kaikille Tex Willerin lukijoille, sen verran monta rangerin seikkailua niihin on sijoitettu, ja todella näyttäviä luomuksia ne ovatkin. Nuorempi Nordenskiöld menehtyi tuberkuloosiin jo 26-vuotiaana, mutta hänen julkaisemansa tutkimus on vuosisadan ajan ollut alan perusteoksia. Hänen keräämänsä esine- ja kuvakokoelman osti Herman Frithiof Antell, joka puolestaan lahjoitti sen kansallismuseolle. Kirjasen hinta 1 €.


Nordenskiöldeistä jatkaaksemme Museovirasto julkaisi 1995 kirjasen suvun kantaisästä Johan Eriksson Norbergista (1660-1740). Miksi, sitä en osaa sanoa, ehkäpä sukututkijoiden iloksi? :-) Hinta 1 €.


Indonesia - saarien kulttuurit on kahden edellisen julkaisun tapainen vihkonen samannimisestä näyttelystä vuodelta 1993. Naamioita, varjoteatterinukkeja, kris-tikareita ja batiikkikankaita, kuten arvata sopii. Kulttuurien museon Indonesia-kokoelma löytyy täältä. Vihkosen hinta 1 €.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Colosseum, osa V


1800-luvun kulttuurimatkailijoilla ei ollut mahdollisuutta räpsiä satoja digikuvia ja kiusata niillä bloginsa lukijoita. Matkamuistoja sen sijaan lienee ollut tarjolla siinä missä nykyäänkin ja mukaan saattoi ostaa vaikkapa tällaisen rintaneulan. Pellille maalatusssa kuvassa komeilee rakennus, joka lienee tulkittava Colosseumiksi. Ollakseen Rooman keskustaa ympäristö on peräti pastoraalista, syytä tähän abitato/disabitato-ilmiöön käsittelin täällä.

Rintaneula on kooltaan 4,2 x 5 cm ja tullut museon kokoelmiin vuonna 1972. Sen kerrotaan kuuluneen lahjoittajan äidinäidille. Digitoijiemme uunituore kuva esineestä tulee aikanaan Museot Onlineen.

Kuva: TMK

torstai 24. marraskuuta 2011

Kirjahankintoja Tampereelta

Vapriikin museokaupasta tarttui mukaan muutama alessa ollut kirja.

Inrō - avain samuroiden aikaan, Vapriikin samannimisen näyttelyn julkaisu. Itse näyttelyn missasin (päättyi jo viime maaliskuussa), mutta tämä Heinz ja Else Kressin kokoelmaa esittelevän näyttelyn massiivinen katalogi korvaa puutteen. Inrot ovat rasioita pikkutavaroiden säilytykseen ja usein todellisia taideteoksia, monella tapaa avain Japanin kulttuuriin. Hinta 15 €.






Luokaamme uusi maailma! Tämä näyttely päättyi lokakuun lopussa, joten myöhästyimme vain pari viikkoa. :-) Agitaatioposliini oli kallista keräilytavaraa alusta asti ja on sitä edelleen, yksi venäläisen 1900-luvun alun avantgardetaiteen ilmentymä ennen sen tukahduttamista. Hinta 10 €.








Sähköistä pelikulttuuria - Elektrasta Pongiin, Pongista Pleikkaan. Tämä Hämeenlinnassa sijaitsevan Sähkömuseo Elektran näyttely on ilmeisesti vielä vuoden loppuun asti auki, mutta vain tilauksesta. Hinta 5 € - tässä tamperelaiset ottivat kunnon katteen, koska Elektrassa sama läpyskä maksaa 2 €. Eipä heitä kuitenkaan parane moittia kun myivät niin halvalla kaksi edellistä teosta. :-)

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Tampere 1918

Vapriikin Tampere 1918 -näyttely on ollut esillä jo yli kolme vuotta, mutta itse ehdin sinne vasta viime viikolla. Näyttely on kyllä kaikkien kehujen arvoinen, tässä muutama kuva, vaikkeivät ne sille oikeutta teekään.







Keskeinen termi näyttelyä meille esitellessä oli "immersiivinen", ja sitähän tämä on. Traaginen aihe, tarkkaan harkittu esineiden esillepano lattiaan upottamista myöten ja dramaattinen äänimaailma palopuheineen, kranaatin ujelluksineen ja teloituskomentoineen luovat elämyksen, johon todella astuu sisään.

Toiseksi alimmassa kuvassa ovat teloitusjoukkueen kiväärit, joiden luona pyörii äänimaailmana ampumakomentoja äyskivä upseeri. Paikalla ollessani siellä oli myös kaksi teinityttöä, joista toisen kuvatessa kännykkäkameralla toinen asettui kiväärien eteen ja tulikomennon kajahtaessa kaatui lattian "verilammikkoon". Mieleeni tuli, voiko näyttelyn reseptio tämän immersiivisemmäksi enää mennä?

tiistai 22. marraskuuta 2011

IWM - Churchill Mark VII


Brittien toisen maailmansodan aikaiset panssarivaunut jakautuivat nopeisiin "risteilijöihin" (cruisers) ja raskaasti panssaroituihin, mutta hitaampiin jalkaväen tukipanssarivaunuihin (infantry tank). Jälkimmäisiä edustaa tämä vaunu, sodanaikaisesta pääministeristä nimensä saanut Churchill, mallia VII. Winston Churchillin tunnetun sutkauksen mukaan vaunu nimettiin hänen mukaansa siksi, että siinä oli niin paljon vikoja! Vikoja tai ei, vaunu palveli monena eri mallina El Alameinin taistelusta alkaen aina sodan loppuun. Erityisesti sitä hyödynnettiin erikoisajoneuvoina, kuten liekinheitin- silta- ym. versioina.


Shermanin yhteydessä lupasin palata brittivaunujen merkintöihin. Tämän Churchillin keulassa on ensinnäkin sarjanumero ja sen edessä T niin kuin tankki (tank). Keltainen rinkula on bridge circle, ja kertoo tonneina ajoneuvon painon. Edetessään Luoteis-Euroopan sotaretken aikana 1944-45 Normandiasta Itämerelle liittoutuneet joutuivat ylittämään suuren joukon jokia, joiden sillat saksalaiset pioneerit yrittivät parhaansa mukaan tuhota. Liittoutuneiden pioneerit taas rakensivat tilalle tilapäissiltoja (varsinkin Bailey-siltoja), joiden kantavuus vaihteli. Siltojen kantavuus merkittiin sillanpieleen ja ajoneuvojen paino niiden etuosaan.

Churchillin paino on pyöristetty ylöspäin 40 tonniksi. Mutta onko kyseessä short ton (2000 naulaa eli 907 kg), long ton (2240 naulaa eli 1016 kg) vai tonne (metrinen tonni eli 1000 kg)? :-)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Suomen linnoitusarkkitehtuurin historia, osa II

SKS:n ja Museoviraston yhteisjulkaisu Suomalaiset linnoitukset 1720-luvulta 1850-luvulle on suunnitellun trilogian keskimmäinen osa. Ensimmäinen osa tulee kattamaan ajan esihistoriasta 1600-luvulle ja kolmas 1800-luvun jälkipuoliskolta kylmän sodan rakennelmiin.

Todella mielenkiintoinen perusteossarja Suomen alueen sotilaallisesta arkkitehtuurista on siis luvassa. Käsillä olevan osan keskeinen linnoitus on luonnollisesti kaikkien tuntema Sveaborg/Viapori/Suomenlinna. Muutoin kirjan esittelemät kohteet painottuvat Kaakkois-Suomeen, venäläisten Vanhaan Suomeen rakentamiin lukuisiin linnakkeisiin. Kaltaiselleni länsisuomalaiselle kirjassa oli paljonkin uutta, ja uskoakseni jotkin Taavetin, Utin tai Kärnäkosken linnoitteet lienevät outoja useimmille suomalaisista. Mukana ovat myös ns. Suvorovin sotakanavat - venäläisillähän oli Saimaalla huomattava laivasto.

Museoviraston mainos lupailee kirjan olevan helppolukuinen, mutta totta puhuen siinä on paljon luettelomaista deskriptiota rakennelmien sijainnista, mitoista ja kunnosta. Hyödyllistä informaatiota siinä vaiheessa kun pääsee paikan päälle tutustumaan, mutta ei varsinainen lukuelämys. Kuvitus on loistava, mukana on todella runsaasti alkuperäisiä ruotsalaisia ja venäläisiä karttoja. Täydennykseksi olisi toivonut nykyistä maastoa kuvaavia karttoja, mutta toisaalta niiden asian ajavat lukuisat ilmavalokuvat.

Kirjaa ryydittävät keskeisten persoonallisuuksien lyhyet kuvailut. Ehrensvärd ja Suvorov ovat itsestään selvästi mukana, mutta sitä en tiennyt että Jan Peter van Suchtelenilla oli niin suuri rooli linnoitteiden rakentamisessa, olen jotenkin liittänyt hänet vain Suomen sodasta julkaisemiinsa muistelmiin, joita usein käytetään lähteenä. Kanavien kaltaiseen vesirakentamiseen hänellä hollantilaisena varmasti olikin oma näkökulmansa.

Ainoa Turkuun liittyvä artikkeli on Antti Sunan kirjoittama ja käsittelee Krimin sodan aikaisia varustuksia Ruissalossa, Hirvensalossa ja mantereella. Niistä on jäljellä enää metsittyneitä maavalleja, mutta asiansa ne ajoivat, englantilais-ranskalainen hyökkäys Turkuun torjuttiin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Vielä ehtii Logomon näyttelyyn



Niin vain menee mailleen kulttuuripääkaupunkivuosikin. Tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että Tuli on irti! -näyttely on esillä Logomossa enää päivälleen neljä viikkoa eli 18.12. saakka.

Kuvassa palontorjuntavaruste 1800-luvulta, palomiehen hattu, jonka leveät lierit suojasivat kipinöiltä. Päähine on kuulunut Turun palokunnalle ja kirjattu pääluetteloon nimellä strålförarhatt - ruiskumiehenhattu.

Kuva: TMK

lauantai 19. marraskuuta 2011

IWM - brittien tykkejä suursodassa

Ensimmäinen maailmansota oli ensisijaisesti tykistön sotaa, tässä brittien kalustoa Imperial War Museumin kokoelmista.


Kuninkaallisen ratsastavan tykistön 13-naulainen pikatykki, joka otti osaa Néryn taisteluun 1.9.1914. Sodan vauhdikkaina alkuviikkoina rintama liikkui vikkelään ja tykkimiehilläkin oli tilaisuus herooisiin yhteenottoihin silmästä silmään vastustajan kanssa. Tässä esitellyistä malleista tämä on ainoa edelleen käytössä oleva. Sillä on nimittäin varustettu Kuninkaallisen ratsastavan tykistön viimeinen todella ratsastava yksikkö, Tke King's Troop.



Rintaman jähmetyttyä alkoi vuosia kestänyt tykistöduelli, johon tarvittiin järeämpiä laitteita. Tämä 60-naulainen kanuuna osallistui taisteluihin Mesopotamiassa ja pääsi aina Bagdadiin asti. Sotaretkeä käsiteltiin täällä.


9,2 tuuman haupitsi oli vielä edellistäkin järeämpi ase ja toimi länsirintamalla vastatykistötehtävissä eli se tulitti vihollisen tykistöasemia. Tämä on prototyyppi, joka osallistui taisteluihin Ranskassa 31.101914 alkaen. Hellyttävästi se on nimetty "Äidiksi". Tarkemmin ottaen vain tykinputki itse on alkuperäisestä prototyypistä, lavetti on tuotantosarjan mallia. Mother oli mallina Hyde Park Cornerissa sijaitsevalle Kuninkaallisen tykistön muistomerkille. Vaikka ensimmäisessä maailmansodassa ei sotilaspuvuissa maastokuviointia vielä tunnettukaan, niin sotilaskalustossa kokeiltiin monenlaisia mielenkiintoisia naamiomaalausratkaisuja. Tämänkin haupitsin naamiointi tuo mieleen graffitimaalauksen.

Kirjallisuutta:
Dale Clarke: British Artillery 1914-19: Field Army Artillery (Osprey NVG 94, 2004)
Dale Clarke: British Artillery 1914-19: Heavy Artillery (Osprey NVG 105, 2005)

perjantai 18. marraskuuta 2011

Toteutumatonta Turkua


Perjantaiesineen sijasta perjantaikartta, museon opetustaulukokoelmasta löytynyt pahville liimattu asemakaava, jossa Turun keskustan länsiosa ja sataman alue näyttävät aivan joltain muulta kuin ne todellisuudessa näyttävät. Mistä on kyse?

Insinööri Gustaf Wiese visioi ensimmäisen maailmansodan aikana Turulle suuren roolin idän ja lännen välisen kaupan kauttakulkusatamana. Sodan jälkeen edessä olisi "ennen kuulumattoman suuri tavaranvaihto", tonniston kasvu ja Suomen merenkulun keskittyminen yhteen tai kahteen satamaan, joista toiseksi Turun olisi ehdottomasti päästävä. Asiaa ajamaan perustettiin Turun Transito-Satama Oy, johon tuli mukaan joukko Turun merkittävimpiä liikemiehiä (Dahlströmit, Rettig jne.) ja joka hankki omistukseensa ns. Pansion alueen.

Vuonna 1919 kuvaan astuu Bertel Jung (1872-1946), jonka em. yhtiö (myös Pansio-yhtiönä tunnettu) yhdessä kaupungin kanssa palkkasi palvelukseensa kolmeksi vuodeksi. Vuonna 1922 hänet palkattiin kolmivuotiskaudeksi Turun kaupungin päätoimiseksi asemakaava-arkkitehdiksi. Jung laati vuonna 1921 Suur-Turun asemakaavan uusimpien kansainvälisten virtausten mukaan. Kaupungin painopiste oli muuttanut  koko ajan länteenpäin ja tämän pohjalta uusi keskusta, "city", sijoitettiin huomattavasti laajennetun sataman yhteyteen. Kartassa uudelleen kaavoitettu alue on merkitty keltaisella. Silloista rantaviivaa sataman alueella kuvaa tummanvihreä viiva. Varsinainen transitosatama olisi tässä suunnitelmassa sijoittunut Raisionlahdelle, nykyisten laivastoaseman ja Pernon telakan alueelle.

Iso-Heikkilään kuvan yläosassa, stadionin alapuolella, on vaaleanpunaisella merkitty Turun yliopiston alue. Sen ja Turun linnan väliin on vedetty leveä puistokatu, jonka varrelle oli ajateltu 8-kerroksisia ja siihen nähden poikittain kulkevalle valtakadulle 10-kerroksisia rakennuksia. Sivummalla olevien tonttien rakennuskorkeudeksi oli määritelty 5 kerrosta. Lähinnä yliopistoa olevat tontit oli varattu henkilökunnan asuinalueeksi. Puistokatu oli lähes sata metriä leveä ja Jungin omien sanojen mukaan sen tarkoitus oli "liittää toisiinsa ylväs vanha linna, muistomerkki sivistyksen ensimmäisestä jalansijasta maassamme ja uusi yliopisto, joka on tätä sivistystä syventävä ja saattava sen kukoistukseen". Itse bulevardi ei varsinaisesti ulottunut linnaan saakka, vaan jatkui näkymänä puiston halki.

Museolaisena huomio kiintyy pariin seikkaan. Kalastajankatu 4 (nykyinen sijaintimme) näyttää säilyneen. Reitti lounaalle Turun linnan Juhana Herttuan Kellariin olisi kutakuinkin nykyinen.


Linnan ympäristö sen sijaan näyttää tarkemmin katsoen melko erilaiselta.


Linnankatu on siirrettu kauemmas linnasta ja sen alta on lanattu neljä puumakasiinia. Puiston molempiin päihin on kaavoitettu pientalotontteja, joista olisikin ollut hienot näkymät itse linnaan! Jäljelle jäänyt puisto näyttäisi aidatun jollain tavoin - vai onko se kerrassaan muuri torneineen?

Myös olemassaolevaa ruutukaava-aluetta oli tarkoitus muokata uusiksi. Keskeinen osa uutta suuntautumista länteen olisi ollut Kakolanmäen koillispuolitse Portsan halki vedetty "diagonaalikatu". Lähelle sen alkupäätä Linnankadulle on hahmoteltu uusi kaupungintalo (Hostel Turun paikalle) ja sen kohdalle silta, joka olisi ollut korttelin verran lähempänä merta kuin sittemmin (1940) toteutunut Martinsilta.


Kaupungin asettama diagonaalikatukomitea kuitenkin katsoi suunnitelman liian kalliiksi, ja olihan Pansion suursatamahankekin lykkäytynyt. Jungille väylän peruuntuminen merkitsi koko hankkeen vesittymistä ja hän irtisanoutui tehtävästään kesällä 1924.

Turun läntinen "city" ei koskaan toteutunut, vaan alue jäi suurimmalta osin sataman ja teollisuuden käyttöön. Mutta kuten Tylkkäri huomauttaa, kulkeehan siellä Juhana Herttuan puistokatu, joka suoralta osuudeltaan vastaa Jungin suurta bulevardia. Yliopisto taas... se sijoittui kauppatorin laidalle Hotelli Phoenixiin ja sieltä 1950-luvulla Ryssänmäelle muuttaen sen nimen Yliopistonmäeksi.

Kirjallisuus:
Veikko Laakso: Turun kaupungin historia 1918-1970 (Ensimmäinen nide, 1980)
Harri Andersson: Turun läntisten osien ja Suomalaisen yliopiston asemakaavaehdotukset 1920-luvulla, teoksessa Näkymätön kaupunki: toteutumattomia suunnitelmia 1900-luvun Turusta (WAM 2002)

Kuvat: TMK

torstai 17. marraskuuta 2011

London Eye


Lontoon maailmanpyörä, pitihän siellä käydä. Kierros kestää puoli tuntia ja maksaa maltaita, tässä sellainen ilmaiseksi.












London Eyen alkuperäinen sponsori oli British Airways, minkä muistoksi kierros maailmanpyörässä on nimeltään flight eli lento.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...